Siirry sisältöön

Psykologit historiallisessa lakossa

Edellisen kerran psykologit ovat olleet lakossa vuonna 1984, joten lakkoa voi hyvällä syyllä kutsua historialliseksi.

Keräsimme tunnelmia neljältä lakkopaikkakunnalta.

Kylttien kertomaa

Jyväskylässä Psykologit olivat näkyvästi mukana.
Yhteinen tunnus ”Arvoa asiantuntijalle” näkyi Rovaniemellä.
Oulussa lakossa olivat JUKOlaisten kanss myös JHL ja Jyty.
Turussa muisteltiin myös edellistä lakkokertaa.
Turussa kokoonnuttiin torstaina 7.4. hyvässä säässä.

Kulkueet kulkivat

Rovaniemellä autot saivat väistää.
Jyväskylässä lähdettiin matkaan.
Jyväskylässä letka oli monta korttelia pitkä.

Joukkovoimaa näytettiin yhdessä

Oulussa pieni lumisade ei haitannut.
Esitystä kuunnellaan Turussa.
Jyväskylässä Psykologiliiton Katja Vähäkangas puhui lakkokansalle.
Ilmapalloja Jyväskylän tapahtumassa.
Joulupukki tuli myös tukemaan lakkolaisia Rovaniemellä.
Turussa sen näki naamasta, että lakossa ollaan.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä