Psykologin työhyvinvointi on monen tekijän summa

Koronakevät heijastui työhyvinvointiin ja saattaa muuttaa työelämän käytäntöjä pysyvästi etätyön lisääntymisen kautta. Silloin ollaan uuden tilanteen edessä työhyvinvoinnin suhteen.

Psykologi Minna Savola Etelä-Espoon perheneuvolasta kokee voivansa hyvin työssään. 

– Meistä työntekijöistä pidetään täällä hyvää huolta ja meitä kuunnellaan. Työtilat ja välineetkin ovat hyvällä tolalla. Jos jotain kielteistä haluaa löytää, niin maksullisiin koulutuksiin voi olla välillä hankalaa päästä, niistä säästetään kunnissa. Myös työnohjaukset ovat vähentyneet 25 virkavuoteni aikana, mutta ne ovat aina olleet todella hyviä.

Nykyisessä työpaikassaan Savola on työskennellyt seitsemisen vuotta. Hänellä on työkokemusta myös muun muassa sairaanhoitopiiristä aikuis- sekä lasten psykiatrian osastoilta.

Savola kokee, että työn järjestämisen tapa vaikuttaa työmotivaatioon. Verrattuna sairaanhoitopiirin työhön nykyinen työ on itsenäistä ja siten vastuullisempaa.

– Erikoissairaanhoidossa työ on lääkärijohtoista ja tiimityötä on enemmän. Tässä työssä asiakkaiden asiat pystyy melko pitkälle hoitamaan itse tai työparin kanssa. Oma vastuu motivoi, siinä joutuu itse miettimään ja jäsentelemään asioita enemmän. En toisaalta koe, että jäisin myöskään yksin, onhan täälläkin hyvä tiimi ja voi matalalla kynnyksellä kysyä, jos ei jostain itse selviä.

Psykologiesimies edesauttaa hyvinvointia

Minna Savolan lähiesimies on johtava psykologi ja myös tämän esimies, perheneuvoloiden päällikkö, sattuu olemaan psykologi. 

Johtava psykologi ja toimintayksikön johtaja Marjatta Vester Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä toteaa, että kuntapuolella psykologijohtoisuus ei ole kovin yleistä.

– Useimmissa sairaaloissa esimiehenä työskentelee yksikön lääkäri. Meillä täällä EPSHP:n Psykologian toimintayksikössä on ollut psykologi johtajana yksikön perustamisesta, vuodesta 1991 lähtien. Toimintayksikkö myy psykologien palveluita sairaalan muille yksiköille. 

Vesterin mukaan nimenomaan työhyvinvoinnin kannalta psykologijohtoisuus on tärkeää.  

– Psykologi tuntee psykologin työn sisällön ja kuormitustekijät sekä työvälineet. Hän osaa arvioida työmäärän eli sen, kuinka paljon mihinkin asiaan menee aikaa. Hän pystyy myös rajaamaan, mikä on psykologin työtä. Joskushan meille ollaan antamassa työtä, joka ei kuulu psykologin työalueeseen; voin olla yksikössä työskentelevän psykologin tukena sellaisessa tilanteessa. 

Jos esimies ei tunne yksityiskohtaisesti psykologin työtä, niin hän joutuu nojautumaan esimerkiksi numeerisiin arvioihin työmääriä suunniteltaessa.

– Tilastothan eivät ole vertailukelpoisia eri sovellusalueilla. Aina pitäisi tietää esimerkiksi, minkälaisia testejä on tehty, ovatko ne vaikkapa tunnin vai kolme tuntia kerrallaan vieviä. 

Vesterin mielestä psykologien kannattaa itsensä pyrkiä verkostoitumaan ja paikoille, joilla voi vaikuttaa. Näin he voivat vahvistaa psykologien asemaa ja siten taata hyvät työskentelyedellytykset.

– Olen esimerkiksi psykoterapiatyöryhmässä, jonka tarkoituksena on edistää psykoterapiapalveluja Etelä-Pohjanmaalla. Vaikuttamisessa ja työhyvinvoinnissa on oltava itse rohkea ja aloitteellinen.

Paikkoja vaikuttaa ovat erityisesti erilaiset murroskohdat. 

– Esimerkiksi kun sotea viimeksi suunniteltiin tällä alueella, niin selvitin kehen kannattaa olla yhteydessä, jotta myös psykologit muistettaisiin uudistuksen yhteydessä. Sain yhteydenottooni vastaukseksi, että psykologien asemaa ei ole ajateltu. Saimme sitten psykologiedustuksen suunnittelutyöryhmiin.

Työn epävarmuus stressaa yliopistossa

Psykologien työtilanne on yleensä hyvä. Selvä poikkeus tästä on tutkimus- ja opetustyö yliopistoissa. Paikat ja apurahat ovat hyvin kilpailtuja eikä se voi olla heijastumatta työhyvinvointiin. 

– Yliopistotyöhön on sisäänrakennettu se, että aina voisit tehdä enemmän ja paremmin, vaikkapa julkaista paremmissa lehdissä. Työn toinen kipukohta on sen epävarmuus. On vaikea ymmärtää, miksi pysyväisluonteistenkin tehtävien kohdalla työsuhteita pitää ketjuttaa. Esimerkiksi osa luentokursseista pyörii vuodesta toiseen, yliopistonlehtori Anne Mäkikangas Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta sanoo.

Työn luonteeseen kuuluu, että työtoverit kilpailevat samoista rahoista ja työpaikoista.

– Olen itse alusta asti ajatellut, että tämä on pelin henki ja olen onnellinen niiden puolesta, jotka ovat saaneet rahoitusta tai viran, vaikka itseäni ei ole samassa haussa onnistanut.

Toisaalta yliopistossa työskentelevät tutkijat kokevat Mäkikankaan mukaan paljon työn imua. Usein työ on myös monipuolista.

– Opetus- ja tutkimustyö on hyvä kombinaatio, välillä opetus imee puoleensa, välillä on taas mukava irrota siitä ja keskittyä omaan tutkimukseen. Olemme myös uusien asioiden äärellä ammentamassa uusimmista tutkimustuloksista. Harvassa työssä on myöskään näin paljon autonomiaa. Kolikon kääntöpuoli tietotyössä on työajan rajattomuus. Moni työskentelee myös iltaisin ja viikonloppuina.

Anne Mäkikankaan mielestä olennaista ei ole se, miten stressaantunut työntekijä on työpäivän aikana vaan se, miten palautuu työstä. 

– Hyvä uni on tietysti tärkeää sekä lomat. Itse olen pitkien lomien kannattaja, usein menee ainakin viikko ennen kuin työstä pääse irti. Tosin loman vaikutus kestää vain viikon pari, joten on osattava irrottautua työstä myös vuorokauden sisällä.

Mäkikankaan mukaan työhön tuo kipinää myös se, että saa työskennellä muiden työstään innostuneiden sekä myös fiksujen nuorten tulevien psykologien kanssa. Enemmän kuin tutkijoista ja opettajista Mäkikangas onkin huolissaan psykologian opiskelijoista. Hänen mukaansa opiskelijat ovat keväällä tehdyn selvityksen mukaan kuormittuneita.

– Se vastaa myös omaa kokemustani, joka on kertynyt ohjausvastaavana toimimisen myötä. Opiskelijoiden kuormitukseen pitäisi yliopistossa kiinnittää enemmän huomiota. Psykologeilla on opiskeltavanaan vaativa kokonaisuus ja se on myös hyvin haluttu oppiaineala. Nämä asiat lisäävät pärjäämisen painetta. 

Korona-aika vaikutti työhyvinvointiin

Korona-aika muutti lähes kaikkien työtä ja sen vaikutus ulottui myös työhyvinvointiin. Minna Savolan kohdalla korona vei aivan erilaiseen työnteon malliin.

– Kaikki asiakkaiden ilmoittautumiset tulivat lasten hyvinvointipalvelujen ohjaus- ja neuvontapuhelimeen, jossa olin mukana neljä kuukautta vastaanottamassa uusia yhteydenottoja. Työ oli hyvin hektistä, pitihän kaikista yhteydenotoista tehdä myös paperityöt ja työstää asiakaskertomukset. Se oli varsin kuormittava ajanjakso ja vaikutti työhyvinvointiin kuten mikä tahansa nopeasti tullut muutos. 

Myös Marjatta Vester kertoo, että korona-aika lisäsi selvästi työntekijöiden kuormitusta luomalla epätietoisuutta sekä huolta omasta ja asiakkaiden turvallisuudesta. 

– Käytännöt esimerkiksi etätyön suhteen vaihtelivat yksiköittäin ylilääkärien määräysten mukaan. Me noudatimme sitten aina niiden yksiköiden käytäntöjä, missä psykologejamme oli. Psykologimme tekevät paljon testejä ja niitä on kyllä hankalaa tehdä etänä.

Vaikka normaalityöt vähenivät, niin pelastus löytyi verkostoista. 

– Lähdimme mukaan sairaanhoitopiirin alueen väestölle suunnattuun huolipuhelimeen sekä myös sairaalan henkilökunnan tukipuhelimeen. Yksi työntekijämme myös piti luentoja sairaalan työntekijöille ja esimiehille. Toisin sanoen, kun psykologin työt rupesivat vähenemään, niin mukautimme toimintaamme.

Tampereen yliopiston työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan koronakeväällä yleisen stressin kokeminen lisääntyi ja kokemus omasta terveydentilasta huononi. 

– Toki varmuutta ei ole siitä johtuvatko muutokset koronasta. Työuupumuksen ja työn imun kokemisessa on paljon vaihtelua. Jotkut kokevat eläneensä parasta aikaansa koskaan, koska ovat voineet kerrankin keskittyä esimerkiksi tutkimukseen, toiset taas ovat kokeneet etätyön hyvinkin vaikeaksi esimerkiksi perheen tai huonon työergonomian takia, Anne Mäkikangas kertoo.

Etätyö riski työhyvinvoinnille?

Jukon neuvottelupäällikön Markku Niemisen mukaan korona muutti työntekoa hyvin oleellisesti. Yhtäkkiä etätyö oli suurelle osalle asiantuntijoista pääasiallinen työnteon muoto. Samalla havaittiin, että työn tehokkuus ennemminkin nousi kuin laski. 

– Etätyön ja läsnätyön suhde ei ole virkaehtosopimusasia, mutta varmasti etätyöhön liittyvät asiat nousevat esille seuraavissa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa valtiotyönantajan kanssa. Mietittäväksi tulee, miten ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan, jos työpaikalla käydään vain harvoin. Samoin on mietittävä, pitäisikö työnantajan osallistua vaikkapa ergonomisten työvälineiden hankintaan kotiin.

Työpsykologi, psykoanalyytikko Janne Riste pitää työuupumusriskinä etävastaanottojen lisääntymistä ja psykologin ja psykoterapeutin työn muuttumista teknisistä välineistä riippuvaiseksi.

– Tarvitsemme kohtaamisia siinä kuin asiakkaammekin. Etävastaanotossa kokonaisvaltainen vuorovaikutus on mahdotonta eikä ihmisen hyvä kohtaaminen siten mahdollista. Psykologien uravalintaan on kuitenkin vaikuttanut se, että haluaa palvella ja auttaa muita ihmisiä mahdollisimman hyvin.

Minna Savola hoiti korona-aikaan yhteyksiä asiakkaisiin etäyhteyden välityksellä, mutta vain työpaikalta käsin.

– Oli jossain määrin kuormittavaa tehdä asiakastyötä etäyhteyden kautta. Toisaalta on ollut mielekästä tarjota asiakkaille uusia toimintatapoja.

Kotoaan käsin ei Savola ole halunnut työskennellä sen enempää korona-aikana kuin muulloinkaan. 

– Haluan pitää kodin kotina, enkä perustaa keittiöön etätyöpistettä, niin kuin monet ovat tehneet. En halua, että työt tulevat liian lähelle. 

Oma asiantuntemus auttaa

Psykologin ammatti on auttamistyö, jossa harvoin voi onnistua täydellisesti. Minna Savolan mielestä työn ei kuitenkaan tarvitse uuvuttaa.

– Aloittelevana psykologina stressasin kovasti sitä, että ihmiset eivät huolehtineet asioistaan, vaikka kuinka yritin tarjota ideoita ja ajatuksia. Työvuodet ja kaikenlainen koulutus ovat tuoneet armeliaisuutta itseä kohtaan ja kykyä hahmottaa, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei. Kaikilla ihmisillä, myös asiakkaillamme, on viime kädessä vastuu omasta elämästään.

Sen sijaan, että psykologin ammatti uuvuttaisi, Savola uskoo, että siitä on päinvastoin apua työssä jaksamisessa.

– Olen työn myötä oppinut paremmin sanallistamaan tuntemuksiani. Kuuntelen herkällä korvalla itseäni, ja jos tunnen hankalaa kuormitusta, niin aika nopeasti tartun siihen. En koe mitään tarvetta piilotella tai salata sitä ja yrittää vain kestää sankarimentaliteetilla. 

Minna Savola onkin sitä mieltä, että omasta työhyvinvoinnista huolehtiminen on myös omalla vastuulla. 

– Minulla on kaiken kaikkiaan mahdollisuus tehdä työni hyvin, tarvittaessa työnohjauksen ja työyhteisön tuella. Riittää, kun yrittää parhaansa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2020.