Psykologia-kongressin paluu
Helsingin yliopiston Porthania-rakennusta kansoittivat elokuun puolivälissä psykologian tutkijat, mielenterveystyön ammattilaiset ja muut psykologian alan asiantuntijat. Tutkijoita näkyi saapuneen paikalle kaikilta Suomen psykologian laitoksilta, ja ainakin murteiden kirjosta päätellen yleisöäkin oli saatu myös Kehä III:n ulkopuolelta. Joukon toi yhteen Psykologia-kongressi, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Aikaisemmin kongressi on pidetty joka toinen vuosi, mutta tällä kertaa tauko venähti poikkeuksellisen pitkäksi muun muassa koronapandemian vuoksi.
Kongressin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston professori Markus Jokela. Hänen mukaansa tavoitteena oli tarjota tuoreen tutkimustiedon ympärille rakennettu ohjelmakokonaisuus sekä tuoda yhteen tutkijoita ja kliinisen käytännön ammattilaisia. Kongressi keräsi noin 400 kävijää ja kolmen päivän aikana nähtiin yhteensä 200 erilaista esitystä. Jokela uskoo, että kongressia voidaan alkaa taas järjestää kahden vuoden välein.
– Kyllä tämä oli erittäin lupaava paluu tauolta, näyttää olevan kysyntää ja myös tarjontaa.
Autonomia ei tarkoita anarkiaa
Tampereen yliopiston professori Nelli Hankonen kävi läpi tutkittua tietoa ihmisten motivoimisesta käyttäytymisen muutoksiin. Lähtökohtana oli itsemääräämisteoria, jossa painotetaan sisäisen motivaation sekä psykologisten perustarpeiden – autonomian, yhteenkuuluvuuden ja kykenevyyden tunteiden – merkitystä.
Hankosen mukaan ”autonomia” ymmärretään joskus virheellisesti niin, että ihmiset voisi vain jättää omilleen. Kaoottinen välinpitämättömyys ei kuitenkaan todellisuudessa vahvista autonomista motivaatiota.
– Ainakaan itsemääräämisteoriaa koskeva tutkimusnäyttö ei tue sitä, että ihmiset jätettäisiin yksinään sompailemaan töiden ja opintojen kanssa.
Itsemääräämisteoria on välillä suomennettu itseohjautuvuusteoriaksi. Teoriaan liittyvät väärinymmärrykset ovatkin saattaneet osaltaan ruokkia viimeaikaista kiistaa itseohjautuvuuden lisäämisestä kouluissa.
Tutkittua tietoa päätöksentekoon – ja rakentamiseen
Pidempien kutsuesitysten lisäksi kongressissa järjestettiin yli 50 symposiumia ja työpajaa, joissa kuultiin lyhyempiä puheenvuoroja eri asiantuntijoilta tai keskusteltiin yhdessä työpajan aiheista.
Kehityspsykologian tutkijat pohtivat, kuinka alan tutkimusta saataisiin paremmin suuren yleisön ja päättäjien tietoon. Suomen psykologiseen seuraan perustettiin keväällä ihmisen kehityksen tutkimuksen jaos. Jaos pyrkii lisäämään kehitystä koskevan tutkimustiedon näkyvyyttä.
Julkisessa keskustelussa puhututtavat esimerkiksi lasten mobiililaitteiden käyttö, koulumaailman uudistukset sekä ylipäänsä ”normaalin” tiedonkäsittelyn ja tunnesäätelyn rajat kussakin iässä. Työpajan tutkijoita huolestutti se, että keskustelua hallitsevat liiaksi yksittäiset, tunteisiin vetoavat puheenvuorot. Perheiden sekä kliinisen työn ja opetusalan ammattilaisten kokemuksia on tärkeä kuulla, mutta yhteiskunnallisten päätösten tueksi tarvitaan yleistettävää tutkimustietoa.
Yhteiskunnallisten päätösten tueksi tarvitaan yleistettävää tutkimustietoa.
Koulujen avoimet oppimistilat ovat yksi viime vuosien kiistanaiheista. Turun ammattikorkeakoulun erikoistutkija, ympäristöpsykologian dosentti Jenni Radun esitteli tutkimusta, jossa aihetta kartoitettiin peruskoulujen työntekijöiden näkökulmasta. Alustavien havaintojen perusteella työntekijät olivat keskimäärin tyytyväisempiä perinteisiin suljettuihin luokkahuoneisiin kuin joustavampiin avoimiin tiloihin. Joustavien tilojen ongelmiksi koettiin muun muassa melu, häiriöt sekä säilytys- ja työskentelytilan puute.
Radunin mielestä rakennusten suunnittelussa olisi laajemminkin käyttöä psykologien asiantuntemukselle tiedonkäsittelyä kuormittavista tekijöistä.
– Psykologista tietämystä ja kognitiivisen ergonomian näkökulmaa voisi tuoda enemmän tilojen ja ympäristöjen suunnitteluun.
Saako psykologi olla aktivisti?
Elokapinassa toimivien psykologien ja psykologian opiskelijoiden yhteenliittymä Elopsykologit järjesti työpajan psykologien neutraaliudesta ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Pitäisikö psykologin välttää näkyviä kannanottoja esimerkiksi ilmastoaktivismin puolesta? Vai voisiko mielenterveyteen vaikuttavien ilmastokysymysten kommentoinnin nähdä jopa psykologin velvollisuutena?
Elopsykologeissa toimivan Turun yliopiston psykologian opiskelija Kian Ryhäsen mukaan moni psykologi tuntuu pitävän yhteiskunnallista vaikuttamista tärkeänä. Usein he kuitenkin pelkäävät, että näkyvä toiminta vaarantaisi heidän neutraalin asemansa.
Työpajassa heräteltiin keskustelua aiheesta. Ajatus psykologin lähes myyttisestä neutraaliudesta tuntui monista lopulta hieman koomiseltakin. Toisaalta keskustelussa tunnistettiin kontekstin merkitys: esimerkiksi pienellä paikkakunnalla asuvasta psykologista voi tuntua vaikealta lähteä näkyvästi mukaan aktivismiin, joka jakaa vahvasti hänen asiakaskuntaansa.
Ryhäsellä itsellään on kuuden vuoden työkokemus hoitajana psykiatrisella poliklinikalla. Välillä potilaat ovat tunnistaneet hänet mielenosoituksista. Toistaiseksi kohtaamiset ovat kuitenkin olleet yksinomaan myönteisiä. Ryhänen kannustaisikin psykologeja toimimaan itselleen tärkeiden asioiden puolesta.
– Ajattelen, että voi lähteä rohkeasti kokeilemaan. Lopulta ne katastrofiajatukset eivät ehkä toteudu.
