Psykologi vai ihminen – kenties molempia?

Psykologi Sisko Tuukkasen esikoisromaani on kuvitteellinen kertomus psykologina olemisen rajapinnoista, oman elämän tapahtumista ja näiden tiiviistä, tikkuisesta punoksesta. Ja kysymyksistä: kuka minä oikein olen? Onko minua olemassa psykologin roolin takana?

Islakaisla Saari, henkilöstöarvioinnin ammattilainen ja psykologiyrittäjä tekee töitä, paljon töitä. Arvioitavia yksilöitä vaeltaa loisteputkien alla ovesta sisään ja ulos tasaisin väliajoin piiloutuneina hupun alle, hiusten alle tai muuten vain vaikeasti löydettäviä, ihmisiä jokaiseen lähtöön. Saari etsii, arvioi ja miettii, kuka on sopiva lähihoitaja tai oikeutettu työvoimaviranomaisten suosittelemaan koulutukseen, ehkä johtaja-ainesta. Millä perustein tehdä päätöksiä. Hän ajaa autoa ja miettii taas, olisiko kuitenkin pitänyt tehdä toinen valinta, ehkä kuitenkin olisi pitänyt, hän uneksii yölläkin. 

Kirja alkaa arkisin kuvauksin, tajunnanvirran omaisin sisäisin pyörtein. Asiakastilanteet ja oman elämän olemiset vuorottelevat. Islakaisla lähestyy, kurottaa kohti asiakkaita ja ponnistelee täyttääkseen tilaajan odotuksia ja palaa tyhjään kotiin. ”Tämä työ on kuin elämää tiivistemehuna. Sakeaa ja paksua. Se täytti, mutta väsytti nopeasti.” Vaivihkaa tarinan rytmi tiivistyy, intensiteetti kasvaa. Psykologi saa painostavia viestejä ja lopulta hän joutuu valinnan eteen – kuinka läheinen suhde asiakkaan kanssa on sovelias?

Vähitellen ote herpaantuu, tukeva maa nakertuu jalkojen alta yhä kapeammalle kaistaleelle. Hän sukeltaa ajoittain pintaan hengittääkseen ja todetakseen, että on vielä hengissä. Työnohjauksen ja psykoterapian rajat ylittyvät, asiantuntijana ja asiakkaana olemisen raja ohenee ohenemistaan. Miten käy päähenkilön? Lukiessani mietin psykologi Antti Ritvasen Hyvää jatkoa, Homo Sapiens! -kirjaa, jännitettä ja lähes kauhunsekaista oloa – mitä tyypille tapahtuu? Kollegalukijana miettii, ei hyvänen aika – älä nyt ainakaan tuohon ryhdy ja ei, et kai nyt sentään, ethän. Mutta kuitenkin, miten Islakaisla selviytyy narsistisesta yhteistyökumppanista ja niin, siitä läheisestä asiakassuhteesta. Taustatarinana kulkee nelikymppisen päähenkilön suku ja lapsuudenperhe – ja rivien väliin asettuu kysymys: kenen lapsi hän oikeastaan on?

Tuukkasen kirja pitää otteessaan ja ahmin sen kerralla. Tuukkanen on onnistunut pitämään yllä jännitettä ja tunnelma on odottava, ajoittain lähes trillerimäinen – mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi. 

Lukijana eläytyy päähenkilön ammattirooliin ja kysymyksiin, miten tehdä psykologin työtä ja mihin kohtaan piirtyy ammatillinen rooli. Mitä on etiikka psykologin työssä – milloin rajoja on tarpeellista pitää yllä ja milloin on inhimillistä niistä joustaa. Näiden tunnelmien ja kysymysten ääreen Islakaisla Saari asettuu tai ei asetu. 

”Kuule kyllä sinulle olisi paremmin sopinut vaikka opettajan työ tai pankkiala. Jokin vähän selkeämpi asia kuin ihmisen mieli ja persoonallisuuksien tonkiminen. Tuollainen oman pään sisällä eläminen höperöittää ihmisen.”

Suosittelen kirjaa kaikille psykologeille, jotka haluavat nauraa ja itkeä kaikenlaisen surkuhupaisenkin äärellä. Myös nuoremmat henkilöt saavat tästä vihiä, mitä se psykologin työ onkaan ja jokainen voi ihan itse miettiä mitä johtopäätöksiä siitä tekee. Itse asiassa psykologin asiakastyöstä on varsin vähän psykologin kirjoittamia romaaneja, joten tämä on tervetullut avaus kenttätyön uumeniin.   

Kirjaesittelyn kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti.