Psykologi, taiteilija, molempia?

Eira Eklund-Mikola, kuvataiteilija:
Taiteelle on aina löytynyt paikkansa

Psykologi ja pari- ja perhepsykoterapeutti Eira Eklund-Mikola kertoo innostuneensa jo lapsena muun muassa piirtämisestä, maalaamisesta ja savitöiden teosta.

– Taide on ollut aina luonnollinen tapa viihdyttää ja ilmaista itseäni.

Psykologiksi valmistumisen jälkeen, perhearkea aloitellessa, luovuus kanavoitui jonkin aikaa lähinnä käsitöihin, kuten neulomiseen ja lampunvarjostinten rakenteluun. Melko pian Eklund-Mikola kuitenkin palasi maalaamisen pariin, ja siitä kehittyi yhteinen ajanviete tyttären kanssa. Nyt tytär on jo ehtinyt kasvaa aikuiseksi ja opiskelee graafista alaa Aalto-yliopistossa, mutta äiti ja tytär maalaavat edelleen yhdessä ja vaihtavat ajatuksia toistensa töistä.

Kiinnostus psykologiaan ei herännyt aivan yhtä varhain lapsuudessa, mutta ala oli silti mielessä nuoresta lähtien. Eklund-Mikola muistelee isänsä kirjoittaneen lakkiaiskorttiin ”psykologia vai taide, kas siinä vasta kysymys”. Psykologia tuntui taiteelle omistautumista varmemmalta vaihtoehdolta, ja Eklund-Mikola aloitti alan opinnot Helsingin yliopistossa. 

Lopulta kyse ei onneksi ollut joko–tai-valinnasta, vaan taiteelle on aina löytynyt paikkansa psykologian rinnalla. Nykyisin maalaamisesta on tullut puolivahingossa myös sivutyö. Kollegat ja asiakkaat kiinnostuivat näkemistään abstrakteista maalauksista ja halusivat ostaa niitä. Ajatus tuntui aluksi hieman kiusalliselta, mutta Eklund-Mikola päätyi silti myymään joitain töitään ja laittoi pystyyn taiteilijasivuston. 

Sivuston kautta Eklund-Mikolan työt osuivat galleristin silmiin, ja kohta hän järjestikin jo ensimmäistä taidenäyttelyään. Omien teosten näkeminen näyttelyissä on tuntunut juhlavalta.

– On ihmeellistä, että omasta sisäisestä maailmastani kummunnut teos tulee nähdyksi ja vie itsenäisesti jotain eteenpäin.

”Psykologia vai taide, kas siinä vasta kysymys”

Sekä terapiassa että taiteessa tehdään töitä tunteiden kanssa. Eklund-Mikola kuitenkin ajattelee dialogin kulkevan eri suuntiin terapeutin työssä ja maalatessa. Terapeuttina keskittyy olemaan vastaanottavainen ja herkkä asiakkaiden tunteille, maalatessa taas syventyy omaan tunnemaailmaansa. Valmistuttuaan taulut jatkavat omaa elämäänsä ja voivat tuottaa ihmisille erilaisia elämyksiä, mutta ostajakandidaatit eivät ole mielessä tauluja tehdessä.

Eklund-Mikola kannustaa kokeilemaan maalaamista, esimerkiksi akryylimaaleilla aloittaen. Etenkin abstrakti taide on armollinen leikkikenttä myös vasta-alkajalle.

– Maalaukset eivät oikeastaan voi ”mennä pieleen”.

Ja jos johonkin maalauksen kohtaan olisikin tyytymätön, voi aina maalata päälle uuden kerroksen. Eklund-Mikola osoittaa taulua vastaanottohuoneensa seinällä ja kertoo maalanneensa sen kolmeen kertaan.

---

Jere Vartiainen, runoilija:
Runoudessa ei ole Käypä hoito -suosituksia

Myös psykologi ja runoilija Jere Vartiainen jäljittää innostuksensa taidetta kohtaan kauas lapsuuteen. Kielellinen maailma on kiehtonut häntä aina. Runous ei kuitenkaan ollut ensimmäisenä mielessä. Vartiainen kuvaa olleensa runopojan sijaan enemmänkin räppipoika, mutta sanoituksiin paneutuminen ja teksteillä leikittely veivät pikkuhiljaa runouden suuntaan. 

Nykyisin kirjoittaminen on hänelle kuin hengittämistä. On vaikea kuvitella, että se katoaisi missään vaiheessa elämästä kokonaan.

– Jollain tavalla tuntuu, että kirjoittamisen kautta saattaa elää jopa vähän enemmän ja vapaammin kuin oikeassa elämässä.

Samalla kirjoittaminen on tapa tulla kuulluksi. Vartiaiselle on tärkeää, ettei hän kirjoita vain itselleen. Välillä yleisön saa kohdata kasvokkainkin. Vartiainen on tehnyt lavarunoutta ja voitti vuonna 2014 lavarunouden Suomen mestaruuden. Hän nauttii esiintymisestä, mutta pitää silti runokirjojen kirjoittamista ensisijaisena itseilmaisunmuotonaan.

Kirjoittaminen on tapa tulla kuulluksi.

Kielen ohella myös ihmismieli kiinnosti Vartiaista jo nuorena. Lisäksi molemmat hänen vanhemmistaan ovat työskennelleet mielenterveysalalla. Psykologian opinnot ja kliinisen puolen asiakastyöhön suuntautuminen tuntuivatkin monella tapaa luontevalta valinnalta. 

Valmistumisen jälkeen suurin osa psykologin työvuosista on kulunut aikuispsykiatrian puolella. Vartiainen kertoo tehneensä pitkään psykologin työtä osa-aikaisesti ja keskittyneensä lopun aikaa kirjoittamiseen. Psykologin palkan ohella toimeentuloa ovat turvanneet kirjoitusapurahat.

Osa voi ajatella, että omien tekstien pitäisi olla tietynlaisia, jotta niitä voisi kutsua runoudeksi. Vartiaisesta runoudessa on kuitenkin hienoa juuri se, ettei mitään sääntöjä lopulta ole. Psykologin työn rinnalle on hyvä saada sellaista tekemistä, jossa itselle ei tarvitse olla koko ajan asettamassa rajoja. 

Taiteellisesta vapaudesta huolimatta eri tavoin aivoja haastavien projektien yhteen sovittelu voi olla haastavaa. Vartiaisen on ollut usein vaikea raivata itselleen selkeää vapaa-aikaa psykologin työn ja kirjoittamisen välistä. Tämä on johtanut uupumukseen. Vartiainen painottaakin, että vaikka sekä psykologia että taide tuntuisivat sisäisesti motivoivilta, on tärkeää panostaa siihen, ettei polta itseään loppuun.

– Se ei ole myöskään kauhean luova tila, jos on jatkuvasti niin kireänä, että aivot ovat kuin nyrkki, joka ei enää avaudu.

---

Pekka Olkkonen, muusikko:
Luovuutta ja loputtomia soita

Psykologi Pekka Olkkonen tunnetaan myös Stam1na-yhtyeen kitaristina. Hänenkin tapauksessaan oma taiteenala löytyi ennen psykologiaa. Rock-musiikki oli alkanut kiinnostaa jo pikkupoikana, ja vähän myöhemmin paikallisten idolien yhtyeet näyttivät mallia bändin perustamisesta. Kun isovanhempien ullakolta vielä löytyi tädin vanha kitara, pääsi soittoharrastus kunnolla alkuun. 

Musiikissa Olkkosta inspiroi se, ettei muusikkona voi koskaan tulla ”valmiiksi”, vaan aina on mahdollista kehittyä. Hän kuvaa musiikin olevan loputon suo – hyvällä tavalla.

– Vaikka olen yli 30 vuotta soittanut kitaraa, niin edelleen päivittäin oppii uusia juttuja.

Stam1nan Olkkonen perusti 15-vuotiaana kavereidensa kanssa 90-luvun puolivälissä. Jäsenet tunsivat toisensa jo ennen yhtyeen perustamista, ja vuosien kuluessa bändistä on tullut heille kuin toinen perhe. 

Vaikka paloa musiikin pariin riitti, Olkkonen ei nuorena pitänyt ajatusta ammattimuusikon urasta realistisena. Musiikin rinnalle piti hankkia ”jokin kiinnostava ammatti”. Lukiossa Olkkonen sitten löysi psykologian, ja opettaja rohkaisi häntä hakemaan alan opintoihin Helsingin yliopistoon.

Yliopistoon päästyään Olkkonen kiinnostui työn psykologiasta. Hän teki psykologiharjoittelunsa Maanpuolustuskorkeakoulussa henkilöarviointeihin keskittyen ja jatkoi samassa työssä harjoittelun jälkeen. Parin vuotta myöhemmin hän siirtyi ammatinvalintapsykologiksi. 

Psykologinakaan ei koskaan tule valmiiksi.

Bänditoiminta jatkui koko ajan – ensin opintojen ja sitten psykologin töiden rinnalla. Vaikka molemmat työt tuntuivat palkitsevilta, alkoi Okkonen huomata stressin kertymisen. Stam1nan keikkaputkien aikaan vapaapäiviä ei välttämättä jäänyt ollenkaan.

– Olin kaikki viikot töissä kahdeksasta neljään ja viikonloput keikoilla.

Tehtyään neljä vuotta töitä psykologina Olkkonen ymmärsi, ettei näin voisi jatkaa kovin pitkään, ja päätti keskittyä jonkin aikaa musiikkiin. Ajatuksena oli kuitenkin palata vielä jossain vaiheessa psykologin töihin. Näin myös tapahtui. Seitsemän muusikkovuoden jälkeen Olkkonen aloitti vuonna 2020 psykologin etävastaanoton pitämisen yksityisenä ammatinharjoittajana. Yrittäjyys sopii hyvin yhteen vaihtelevasti aikaa vievien muusikon töiden kanssa.

Vaikka psykologin ja muusikon työt eroavat monin tavoin toisistaan, vaaditaan molemmissa luovuutta. Uuden musiikin luomisessa tämä on ilmiselvää, mutta yhtä lailla Olkkonen kokee tarvitsevansa luovuutta psykologin asiakastyössä. Psykologinakaan ei koskaan tule valmiiksi.

– Jokaisen asiakkaan tilanne on aina ainutlaatuinen, joten täytyy itse mukautua ja löytää työkalut juuri tälle kyseiselle asiakkaalle.

---

Marjo Pennonen, kirjailija:
Eri tavoin ihmisyyttä ihmettelemässä

Työterveyspsykologi ja kirjailija Marjo Pennonen päätyi nykyisen taiteenalansa pariin vasta aikuisiällä, hetken päähänpistosta.

–  Olin lukemassa romaania ja kesken kaiken tuli yhtäkkiä mieleen, että minäkin haluan kirjoittaa kirjan. Ja saman tien oli kirjan juoni päässä.

Idea ei jäänyt ajatuksen asteelle, vaan Pennonen ryhtyi heti kirjoittamaan. Tätä ensimmäistä käsikirjoitusta hän ei lopulta päätynyt viimeistelemään tai julkaisemaan. Uusia ideoita on kuitenkin siitä asti tulvinut mieleen, ja kaksi kirjaa on jo julkaistukin.

Vartiaisen tapaan Pennonen mainitsee kirjoittamisen parhaana puolena vapauden – kirjoittaessa saa luoda juuri sellaisen maailman kuin haluaa.

Pennonen on kirjoittajana pitkälti itseoppinut. Itsenäisen tiedonhaun ja kirjoittamisoppaiden selailun lisäksi hän kertoo saaneensa apua sosiaalisen median kirjailijaverkostoista ja käyneensä kirjoittajakurssin. Haastavinta kirjallisuuden kentälle astumisessa oli sopivan kustannustoimittajan löytäminen.

– Kustantamoissa on hirveästi eroja, että vastataanko sieltä ylipäätään ja jos vastataan, niin mitä.

Varsinaisessa kirjoittamisessa on auttanut se, että Pennonen työstää yleensä useaa kirjaideaa rinnakkain. Jos yhden idean kanssa tulee blokki, voi siirtyä hetkeksi toisen kimppuun.

Kirjoittaessa saa luoda juuri sellaisen maailman kuin haluaa.

Psykologiksi Pennonen päätyi mutkan kautta. Hän lähti yliopistoon opiskelemaan kasvatustiedettä ja kävi psykologian opintoja sivuaineena. Lopulta psykologia kiinnosti siinä määrin, että Pennonen päätyi tekemään myös psykologian tutkinnon. Sittemmin hän on väitellyt psykologian tohtoriksi työstä palautumisesta ja toiminut toistakymmentä vuotta työterveyspsykologina. 

Aiemmin Pennonen teki kokopäiväisesti töitä työterveydessä ja kirjoitti vapaa-ajallaan. Tällä hetkellä hän on kuitenkin psykologina vain osa-aikaisesti, joten kirjoittamiseen jää enemmän aikaa.

Pennonen mielsi aluksi psykologian ja kirjoittamisen täysin toisistaan erillisinä, mutta on nyt huomannut, että psykologinen osaaminen ja työkokemus paistavat kyllä läpi hänen kirjoistaan. Siinä missä jotkut kirjailijat tekevät hyvin juonivetoisia tarinoita, on Pennosen huomio yleensä nimenomaan henkilöhahmojen ajatuksissa ja tunteissa.

Kyse ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan psykologian vaikutuksesta, vaan siitä, että omat kiinnostuksen kohteet näkyvät molemmissa töissä.

– Koen, että minusta tuli sekä psykologi että kirjailija siitä samasta syystä, että minua kiinnostaa ihminen: miten ihminen ajattelee, tuntee ja käyttäytyy, arvot ja motiivit tekojen taustalla, merkitykset sekä ihmisten väliset suhteet.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2023.