Siirry sisältöön

Psykologi-lehti uudistui

Uuden ilmeen myötä haluamme tarjota jokaiselle psykologille ja psykologiasta kiinnostuneelle entistäkin kiinnostavamman lukupaketin.

Tavoitteena on tarjota aidosti kiinnostavaa ja hyödyllistä sisältöä avuksi psykologin työhön ja arkeen. Uusina palstoina aloittavat mm. teemajutut, edunvalvonnan kysymys & vastaus -palsta sekä liiton tunnuslukuja avaavat infografiikat. Esittelemme myös eri sovellusaloja, epätavallisia urapolkuja ja kokosimme psykologin kulttuurivinkit.

Lehti on kaikesta huolimatta myös vanha tuttu: sieltä löytyvät edelleen vakiopalstoina mm. kooste ajankohtaisesta tutkimuksesta, hallituskolumni ja essee. Lisäsimme hieman kirjaesittelyitä. 

Lehden konseptisuunnittelun ovat tehneet graafinen suunnittelija Marja Tikka ja päätoimittaja, Psykologiliiton viestintäpäällikkö Maria Mäkelä. Avustajajoukossa on lukuisia Psykologiliiton jäseniä, ja lehteä tehdään jatkossakin yhteisöllisesti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja verkkoversio psykologilehti.fi päivittyy jatkuvasti. Myöhemmin teemme jäsenistölle lukijatutkimuksen ja kehitämme lehteä sen pohjalta tarvittaessa edelleen. Myös psykologilehti.fi uudistuu tänä vuonna verkossa jonkin verran. 

Saatat olla kiinnostunut myös näistä