Keroputaan malli, psykoosien ja muiden vaikeiden kriisien avoimen dialogin hoitomalli, kiinnostaa maailmalla. Suomessakin sen elementtejä hyödynnetään eri hoitoyksiköissä, vaikka perinteinen lääketieteellinen hoitotapa on meillä vallitseva. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä mallista on tullut vuosikymmenten aikana vakiintunut käytäntö, joka tuottaa hyviä hoitotuloksia ja myös säästöjä.

Mallin kehittäjänä tunnettu professori Jaakko Seikkula pääsi opiskeluaikanaan Jyväskylän yliopistossa mukaan tutkimusryhmään, jossa selvitettiin lasten riskitekijöitä erilaisille haasteille.

– Se johdatti minut tälle uralle. Ensimmäisestä työpaikastani saakka olen hyödyntänyt perheterapiaa, Seikkula kertoo.

Ensimmäinen työpaikka oli Kuopiossa, jossa Seikkula työskenteli sekä perheneuvolassa, mielenterveystoimistossa kuin Niuvanniemen sairaalassakin. Tornioon Keroputaan sairaalaan Seikkulan vei vuonna 1981 yksinkertaisesti avoin työpaikka.

– Silloin oli huonot psykologin työmarkkinat. Hain ihan kaikkia paikkoja. Tornioon lähetin hyvin erikoisen ja henkilökohtaisen työhakemuksen, ja Keroputaan ylilääkäri Jyrki Keränen kiinnostui siitä.

Keräsestä tuli Seikkulan tärkeä työtoveri. Kun Keroputaalla alettiin kehittää avoimen dialogin hoitomallia, kumpikin teki väitöskirjansa aiheesta.

Seikkula oli aluksi sairaalan ainoa psykologi, joka teki tutkimuksia ja terapiatyötä sekä akuutti- että pitkäaikaissairaiden osastolla. Hän huomasi, että monilla hoitajilla oli jo valmiiksi lämmin, henkilökohtainen kontakti potilaisiin. Tämä antoi hyvän pohjan perhekeskeisen hoitomallin kehittämiselle.

Perheitä ei terapoida

Aluksi perheitä kutsuttiin Keroputaalla mukaan potilaan hoitoon, jos se koettiin tarpeelliseksi. Ote oli asiantuntijalähtöinen ja terapoiva. Ongelma oli, että vain pieni osa perheistä saatiin mukaan työskentelyyn.

Läpimurto saatiin, kun otettiin käyttöön hoitokokousmenettely, jossa perheitä ei koetettu parantaa, vaan kuunneltiin, mitä sanottavaa heillä on. Silloin he alkoivat osallistua.

– Heillä olikin usein paljon sanottavaa. Hoitokokouksissa luotiin riittävän turvallinen tila puhua vaikeista kokemuksista. Siten perheet saivat käyttöönsä voimavaroja, joita heillä ei aiemmin ollut, Seikkula kertoo.

Kuulluksi tuleminen vaikutti myös potilaan tilaan, usein jo ensimmäisestä hoitokokouksesta alkaen. Muutokset olivat joskus hyvinkin odottamattomia ja suuria.

Hoitokokoukset päätettiin ottaa pysyväksi käytännöksi, ja ylilääkäri päätti, että potilaan hoidosta ei enää keskustella ilman että potilas on itse paikalla. Onnekkaasti myös sairaalan poliittinen johto rohkaisi kehittämään uutta.

Muutos hoitokäytäntöihin alkoi tapahtua heti, mutta sen juurruttaminen henkilökuntaan kesti pitempään. Avaimena oli koko henkilökunnan koulutus psykoterapeuttiseen työhön osana omaa perustyötä. 

Kaikki työntekijät saivat mahdollisuuden kolmivuotiseen perheterapiakoulutukseen, jonka sisältö oli suunniteltu erityisesti Keroputaan tarpeisiin. Koulutuksen ympärille kehitettiin myös tutkimusprojekti, jossa Jaakko Seikkula teki väitöskirjansa siitä, mitä tapahtuu potilaitten ensimmäisissä hoitokokouksissa ja miten syntyy päätös siitä, kuka potilaista jää sairaalahoitoon ja kuka avohoitoon. 

– Tuloksia kertyi paljon. Esimerkiksi oli yllättävää huomata se, että potilaat tulevat keskenään hyvin erilaisista olosuhteista. Jos joku oli tulossa ensimmäistä kertaa psykiatriseen sairaalaan, oli helppo tehdä päätös kotiin lähettämisestä, osa taas oli kroonistuneita ja monta kertaa ennenkin sairaalajaksolla olleita. Silloin hoito tapahtui todennäköisemmin sairaalassa.

Keskeinen tulos oli myös dialogisuuden idean ymmärtäminen. Hoitokokoukset ovat dialogisia tapahtumia, ja dialogissa onnistuminen tukee hoitoa. Dialogisuuden ymmärtäminen uudenlaisen ajattelun perustapahtumaksi alkoi tapahtua juuri tämän tutkimusprojektin aikana.

Tilastot vahvistavat toimivuuden

Hoitomallin toimivuus alkoi näkyä myös tilastoissa. Sairaalaan otettiin vähemmän potilaita sisään, kun liikkuvat kriisiryhmät aloittivat työnsä ja yhä useampi potilas voitiin tavata nopeasti kotiympäristössä.   1990-luvun alussa sairaalaan ei tullut Länsi-Pohjassa yhtään uutta pitkäaikaispotilasta. Tästä sairaala sai myös Stakesilta tunnustuspalkinnon ja paljon julkista huomiota.

Huomio poiki puhujapyyntöjä esittelemään mallia eri puolille Suomea. Tuolloin oli meneillään skitsofrenian hoidon kehittämisprojekti, ja sen puitteissa eri puolille maata perustetuissa 50 psykoosiryhmässä sovellettiin hyvin samanlaista toimintamallia. Siis kohdata ihmiset välittömästi kriisissä mieluiten heidän omassa tutussa ympäristössään.

Seurasi myös kritiikkiä. Hyviä tuloksia ei aina uskottu tosiksi, vaan tutkimuksen luotettavuutta epäiltiin kontrolliryhmän puuttumisen vuoksi. Joskus jopa väitettiin, että tilastoinnista olisi jätetty vaikeahoitoisimmat potilaat pois.

– Kontrolliryhmää oli mahdotonta ottaa, koska koko Länsi-Pohjan alueen hoitojärjestelmä on organisoitu avoimen dialogin mallin mukaan, Seikkula sanoo.

Avoimen dialogin hoitomalli on kuitenkin osoittautunut pitkäaikaisessa seurannassa monella mittarilla toimivaksi. Hoitoon hakeutuneista potilaista vain 25 % tarvitsi kahden vuoden kuluttua psykoosilääkitystä, ja työelämään tai opintoihin pystyi palaamaan 90 %. 19 vuoden seurantatutkimus osoitti, että tavanomaisesti hoidetuista potilaista työkyvyttömyyseläkkeelle oli joutunut noin 60 %, avoimen dialogin hoitomallin potilaista vain 30 %.

Aivan kaikkien potilaiden kohdalla ei ole saavutettu toivottua tulosta. Huonoa hoitotulosta selittäviä tekijöitä ovat olleet se, että ensimmäisistä psykoosin merkeistä on pitkä aika hoidon aloittamiseen, sekä se, että työryhmä on hoitokokouksessa keskittynyt keräämään kertomuksia menneisyydestä eikä vastaamaan keskustelussa ilmeneviin asioihin.

– Nopea hoitoon pääsy ja juuri tähän hetkeen keskittyminen ovat tärkeitä. Psykoottisen potilaan asiaan on tartuttava juuri silloin, kun hän alkaa puhua. Työntekijältä tämä vaatii dialogista herkkyyttä, Seikkula sanoo.

Tulossa tuoretta tutkimustietoa

Avoimen dialogin mallia ei ole toistaiseksi otettu Käypä hoito -suosituksiin, mitä Seikkula ei ymmärrä. 

– Ehkäpä se huomioidaan paremmin, kun Iso-Britanniassa on syksyllä valmistumassa laaja tutkimus aiheesta.

Malli on ollut Länsi-Pohjan alueella käytössä pian 40 vuotta. Se on juurtunut käytänteisiin, vaikka sitä toteuttavat ihmiset ovat ehtineet vaihtua. Seikkula sanoo, että nyt, kun sote-uudistus muutenkin muuttaa käytänteitä, olisi tuhannen taalan paikka ottaa mallia käyttöön uusillakin alueilla.

– Mutta onko humanistiselle lähestymiselle tilaa? Ehkä olisi, sillä yltiöpäinen neurobiologinen ajattelu on johtanut umpikujaan. Esimerkiksi psykoosilääkitysten riskeistä tiedetään nykyään enemmän, mikä avaa tilaa psykososiaalisille interventioille, Seikkula pohtii.

Hän ei mielellään puhu hoidon kustannuksista, mutta avoimen dialogin malli on todettu myös kustannustehokkaaksi. Länsi-Pohjan alueella nuorisopsykiatrian potilaiden hoito maksaa nykyisin noin 20 prosenttia vähemmän kuin maassa keskimäärin.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2023.