Perfektionismin ja unien näkemisen lähteillä

Perfektionismilla tarkoitetaan usein kielteistä täydellisyyden tavoittelua. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet perfektionismin olevan moniulotteinen ilmiö. Erään jaottelun mukaan perfektionismi jakautuu huolestuneisuuteen (esimerkiksi huoliin virheiden tekemisestä) ja korkeaan tavoitetasoon (esimerkiksi kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen). Smith ja kumppanit (2018) osoittivat meta-analyysissään (n = 24 789), että nämä perfektionismin osa-alueet ovat hyvin eri tavoin yhteydessä persoonallisuuden piirteisiin.
Huolestuneeseen perfektionismiin liittyi voimakas neuroottisuus sekä matala sovinnollisuus ja ekstraversio. Sen sijaan korkeaan tavoitetasoon liittyi pääasiallisesti vain voimakas tunnollisuus. Perfektionismin eri muotojen taustalla näyttävät siis vaikuttavan hyvin erilaiset persoonallisuuden motivaatiotekijät. Siinä missä huolestuneisuus liittyy kielteisiin tunteisiin ja sosiaaliseen vetäytymiseen, korkea tavoitetaso näyttää liittyvän tehokkaaseen itsesäätelykykyyn.

Virheiden pelko huomioitava hoitotyössä

Missä määrin perfektionismi sitten liittyy suoranaiseen psykopatologiaan? Limburg ja kumppanit (2016) vastasivat kysymykseen kokoamalla 284 tutkimuksen tulokset meta-analyysiin. Tulokset osoittivat, että huolestunut perfektionismi oli yhteydessä kaikkiin tarkasteltuihin mielenterveyshäiriöihin eli masennukseen (b = 0.40), ahdistuneisuushäiriöön (b = 0.33), pakko-oireiseen häiriöön (n = .37), bulimiaan (b = 0.36) ja anoreksiaan (b = 0.70). Korkeat tavoitteet olivat sen sijaan yhteydessä ainoastaan bulimiaan (b = 0.20) ja anoreksiaan (b = 0.25). Tulokset säilyivät, vaikka analyyseissä huomioitiin perfektionistisen huolestuneisuuden ja korkeiden tavoitteiden päällekkäisyys.
Meta-analyysin tulokset tukevat käsitystä, että huolestunut perfektionismi on häiriöiden taustalla vaikuttava transdiagnostinen tekijä. Virheiden pelko ja huoli kritiikistä ovat asioita, joita on hyvä huomioida hoitotyössä diagnooseista riippumatta.
Syömishäiriöiden kontekstissa perfektionismilla näyttää kuitenkin olevan poikkeuksellisen keskeinen rooli, sillä myös korkeiden tavoitteiden asettaminen itselle liittyi häiriöön. Tulos oli jokseenkin yllättävä, sillä korkeiden tavoitteiden asettaminen ei yleensä ole yhteydessä psykopatologiaan. Rajoituksena on kuitenkin hyvä huomioida, että suurin osa tutkimuksista oli poikkileikkausasetelmia. Tästä syystä ei ole selvää, missä määrin korkeat tavoitteet todella altistavat syömishäiriöille, vai onko niin, että syömishäiriön sairastaminen vääristää yksilön itselleen asettamia tavoitteita.

Perfektionismi on lisääntynyt

Yhteiskunnallisella tasolla uusliberalistinen ajattelu on yleistynyt viime vuosikymmenten aikana. Tähän ajattelutapaan liittyy keskeisesti oletus, että yksilö voi menestyä ja onnistua, mikäli vain yrittää tarpeeksi. Curran, Thomas ja Andrew (2019) arvelivat, että uusliberalismi ja muut yhteiskunnalliset muutokset ovat lisänneet myös yksilöiden kokemaa perfektionismia. He kokosivat meta-analyysiinsä 164 tutkimuksen tulokset vuosilta 1989–2016. Tutkimukset oli tehty yliopisto-opiskelijoilla Amerikassa, Kanadassa tai Isossa-Britanniassa.
Oletusten mukaisesti meta-analyysin tulokset osoittivat, että perfektionismi oli kasvanut tasaisesti viimeisen 30 vuoden ajan. Kasvua oli tapahtunut itselle asetetuissa korkeissa tavoitteissa (+10%) mutta erityisesti siinä, miten vaativiksi ja kriittisiksi muut koettiin (+32%). Tutkijat esittävät, että nuorten kokemien paineiden lisääntymisellä ja perfektionismilla on jo ollut seuraamuksia nuorten hyvinvoinnille. Esimerkiksi yksinäisyys, mielialahäiriöt ja syömishäiriöt ja ovat kasvaneet viimeisen vuosikymmenen aikana.
Yhteiskunnallisella tasolla olisikin tärkeää keskustella siitä, miten voidaan suojella nuorten jaksamista sekä vähentää epärealistisia suoriutumispaineita ja näiden synnyttämää epävarmuutta.

Uni syventää opitun muistijälkeä

Unet tarjoavat kiehtovan portin psyykkiseen maailmaan ja niiden tarkoitus on kiehtonut sekä tutkijoita että kliinikoita. Evoluutiopsykologian näkökulmasta unien näkeminen edistää yksilön hengissä säilymistä. Revonsuon (2000) tunnetun uhkasimulaatioteorian mukaan unien näkeminen auttaa harjoittelemaan selviytymistaitoja, jotka ovat olleet ihmiskunnan historiassa oleellisia. Teoriaa puoltaa muun muassa se, että fyysisen hyökkäämisen ja pakenemisen teemat ovat tyypillisiä useissa eri kulttuureissa, ja unien tunnesävy on tyypillisimmin kielteinen.
Unisisällöt myös heijastelevat päivittäisiä tapahtumia. Oppimiseen liittyvän teorian mukaan unien tehtävänä onkin käsitellä uutta tietoa ja syventää opittujen asioiden muistijälkeä. Eläintutkimuksissa on osoitettu vakuuttavasti, että uuden tiedon omaksumiselle on keskeistä hippokampuksen unenaikainen aktivoituminen. Oppimisteoria ei ole ristiriidassa evoluutiopsykologian kanssa, sillä onhan oleellista, että ihminen oppii tehokkaasti juuri omassa ympäristössään tarvittavia taitoja.
Hieman yllättäen ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa ei kuitenkaan ole aina havaittu yhteyttä unennäkemisen ja oppimisen välillä. Tästä syystä Wamsley ja Stickgold (2018) pyrkivät tuoreessa tutkimuksessaan replikoimaan aiemman löydöksensä. He antoivat koehenkilöille tehtäväksi oppia löytämään mahdollisimman nopeasti ulos virtuaalisesta labyrintistä. Hyvästä suoriutumisesta oli luvassa rahallinen palkkio. Opettelun jälkeen koehenkilöt nukkuivat yöunet, jonka jälkeen heidän kykyään löytää ulos labyrintista testattiin. EEG-mittausten avulla nukkuvia koehenkilöitä heräteltiin unen eri vaiheissa, jotta saatiin selville, näkivätkö he tehtävästä unta vai eivät.

Keskeneräinen siirtyy herkästi uniin

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että erityisesti ne koehenkilöt uneksivat labyrintistä, joilla oli ollut vaikeuksia löytää ulospääsy. Mikä tärkeintä, labyrintistä uneksineet koehenkilöt paransivat suoriutumistaan enemmän kuin koehenkilöt, jotka eivät uneksineet labyrintistä. Vaikka tutkimuksen otoskoko oli vaatimaton (n = 17), sen tulokset tukevat käsitystä unennäön merkityksestä uusien asioiden oppimiselle. Vaativat ja keskeneräiset tehtävät näyttävät siirtyvän helposti uniin, ja niistä uneksiminen edistää tehtäviin liittyvien taitojen oppimista. On mahdollista, että ilmiö on jäänyt havaitsematta joissakin tutkimuksissa siksi, ettei opeteltava taito ole ollut riittävän motivoiva.
Mielenterveysongelmat ja ahdistuneisuus tyypillisesti lisäävät painajaisten näkemistä. Simard ja kumppanit (2018) selvittivät tutkimuksessaan, missä määrin painajaisunien sisällöt heijastelevat yksilöllisiä ydinpelkoja. Osallistujat (n = 141) täyttivät skeemakyselyn, jolla mitattiin lapsuudessa muodostuneita haitallisia uskomuksia ja pelkoja. Lisäksi osallistujia pyydettiin kirjoittamaan ja kuvailemaan viimeksi näkemänsä uni. Unikirjoitukset pisteytettiin tutkijoiden kehittämällä järjestelmällä sen mukaan, miten paljon niissä esiintyi eri skeemoihin liittyviä sisältöjä.

Mielikuvaharjoittelu vaikuttaa painajaisiin

Tyypillisimmät uniteemat liittyivät vahingoittumisen ja vaaran skeemaan. Vastoin odotuksia näiden unien näkeminen ei ollut yhteydessä skeemakyselyyn. Sen sijaan unien näkeminen vaille jäämisestä ja kaltoinkohdelluksi tulemisesta olivat yhteydessä skeemakyselyn vastaaviin ulottuvuuksiin. Tutkijat arvelevat tuloksen heijastelevan kiintymysjärjestelmän toimintaa. Turvattomaan kiintymystyyliin liittyvät pelot hylätyksi tulemisesta näyttävät ilmenevän sekä uni- että valvetiloissa. On kuitenkin mahdollista, että tulos liittyy myös muistamisen vinoumiin, sillä unisisältöjä mitattiin takautuvasti.
Unet voivat auttaa yksilöä integroimaan emotionaalisesti latautuneita kokemuksia. Toistuvissa painajaisunissa unen myönteiset prosessit näyttävät kuitenkin estyneen. Tutkimukset tukevat käsitystä siitä, että valveillaolon aikaisella mielikuvaharjoittelulla voidaan vaikuttaa painajaisuniin (Gieselmann et al., 2018). Tämä auttaa purkamaan pelkoreaktioita ja palauttamaan unennäkemisen luontaisia prosesseja.

Viitteet, perfektionismiCurran,T. & Thomas, H.A. (2019). Perfectionism is increasing over time: A meta-analysis of birth cohort differences from 1989 to 2016. Psychological Bulletin, 145(4), 410-429. http://bit.ly/perfmuutLimburg, K., Watson, H.J., Hagger, M.S., & Egan, S.J. (2016). The relationship between perfectionism and psychopathology: A meta-analysis. Journal of Clinical Psychology, 73(19), 1301-1326. http://bit.ly/perfpatSmith, M. M., Sherry, S. B., Vidovic, V., Saklofske, D. H., Stoeber, J., & Benoit, A. (2018). Perfectionism and the five-factor model of personality: A meta-analytic review. Personality and Social Psychology Review, 1088868318814973. http://bit.ly/perfbig5
Viitteet, unien näkeminenGieselmann et al. (2018). Aetiology and treatment of nightmare disorder: State of the art and future perspective. Journal of Sleep Research, e12820. http://bit.ly/painajaisetRevonsuo, A. (2000b). The reinterpretation of dreams: An evolutionary hypothesis of the function of dreaming. Behavioral and Brain Sciences, 23, 877–901.Simard, V., Laverdière, O., Bédard, M., & Claudia, B., & Merlo-Galeazzi, H. (2018). Early maladaptive schemas in most recent dreams: Core fears never sleep. Current Psychology.Wamsley, E.J. & Stickgold, R. (2019). Dreaming of a learning task is associated with enhanced memory consolidation: Replication in an overnight sleep study. Journal of Sleep Research, e12749. http://bit.ly/uniopi

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2019