Pakopelin keinoin leimautumista vastaan
Pakopeliä järjestäneen tiimin jäsenet Filippa Kalejaiye ja Otso Lensu pilotoivat peliä ennen varsinaista koitosta Tampereen yliopistossa.
Millä eri tavoilla tietoa mielenterveydestä ja sen vaikeuksista voidaan levittää? Kysymys mietityttää monia, sillä mielenterveyden häiriöihin liittyvät leimat ovat juurtuneet syvälle. Psykologien sosiaalisen vastuun Tampereen paikallisosasto lähestyi tätä haastetta Mieletön pako pop up -pakopelin ja siihen liittyvän näyttelyn keinoin.
Pakopelissä tunnelma on painostava: Kellon tikittäessä kohti nollaa on yritettävä löytää epäjärjestyksen keskeltä järjestystä. Vihjeiden etsiminen ja ratkaisujen pohtiminen johtavat helposti paineen tuntuun ja päämäärättömään harhailuun ympäri suljettua tilaa.
Tamperelaisten pakopelissä osallistujien piti päästä lähtemään aamulla soluasunnostaan kohti tenttiä. Sitä ennen oli saatava tavarat kasaan ja kerättävä riittävästi voimia, jotta jaksaisi kohdata jälleen alkavan päivän. Pelissä korostettiin, että selvittyään pakopelistä pelaajat eivät onnistuneet pakenemaan mielenterveyden haasteitaan, vaan pelkästään jaksamaan yhden arkisen aamun läpi. Tarkoitus ei ollut painottaa mitään tiettyä mielenterveyden ongelmaa, vaan havainnollistaa, miten haastavalta yksi arkinen aamu voi joskus tuntua – riippumatta siitä, minkälaisten mielenterveysongelmien kanssa painii. Muun muassa ahdistuneisuushäiriöihin liittyviä haasteita tuotiin esille valojen, äänimaailman, rekvisiitan sekä pelaajille puettujen painopaitojen avulla.
Viitisenkymmentä osallistujaa olivat pääasiassa eri alojen opiskelijoita, jotka pelasivat 2–4 hengen joukkueina. Yksi peli kesti 20 minuuttia, jonka lisäksi varattiin aikaa purkukeskustelulle.
Samalla järjestetty mielenterveysaiheinen näyttely sisälsi aiheeseen liittyvää taidetta sekä opiskelijoilta anonyymisti kerättyjä tarinoita mielenterveydestä ja sen haasteista. Idea tapahtumaan saatiin vuosi sitten Alankomaissa järjestetystä mielenterveysaiheisen pakopelin ja näyttelyn yhdistäneestä tapahtumasta.
Kirjoittaja on Psykologien sosiaalisen vastuun Tampereen paikallisosaston jäsen.
Juttu on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2019