Olemmeko altistaneet lapsemme hurjalle ihmiskokeelle?

Teknologiayhtiöt loivat neljännesvuosisata sitten joukon maailmaa muuttavia tuotteita, jotka hyödynsivät nopeasti kasvavaa internetiä ja tekivät elämästä helpomman ja hauskemman. Vuodesta 1995 eteenpäin syntyneet viettävät enemmän aikaa älypuhelimella kuin edelliset sukupolvet. Vaikka teknologiayhtiöt ovat laittaneet sovelluksille ikärajoja, niitä ei kuitenkaan valvota.  

Sosiaalipsykologi ja kirjailija Jonathan Haidt vertaa lasten altistamista älylaitteille Marsiin lähettämisellä. Käynnissä on teknologiayhtiöiden luoma ihmiskoe, johon olemme vapaaehtoisesti, ilman rajoituksia, luovuttaneet lapsemme.

Aivojen palkintoja tavoittelevat osat kypsyvät jo varhain. Otsalohkot, jotka ohjaavat ja säätelevät tiedollista toimintaa ja ovat olennainen itsehillinnän, viivästyneen tyydytyksen ja houkutuksen vastustamisen kannalta, ovat täysin toimintakykyisiä vasta noin 25-vuotiaalla. Puberteetin alkaessa esiteinit ovat usein myös psyykkisesti keskenkasvuisia, sosiaalisesti epävarmoja, helposti vertaispaineen ohjattavissa ja kaikenlaisen sosiaalista vahvistamista tarjoavan toiminnan vietävissä. Emme anna esiteinien ostaa tupakkaa tai alkoholia tai käydä kasinoilla, mutta annamme heidän altistua vapaasti sosiaaliselle medialle. 

Aikuiset suojelevat lapsiaan liikaakin fyysiseltä maailmalta.

Samalla kun aikuiset ovat tarjonneet niukkaa suojaa julmassa verkkomaailmassa, he ovat suojelleet lapsia liikaa fyysiseltä maailmalta. Tämä paradoksi on Haidtin kirjan pääteema.  Lasten kasvun estäjiä ovat Haidtin mukaan turvakeskeisyys ja älypuhelimet. Kirjassa verrataan nuorta puuhun, jonka juuret vahvistuvat tuulessa. Tuuli taivuttaa puuta ja venyttää puun juuria, jonka vuoksi juurijärjestelmä laajenee ja vahvistuu.

Toisiin ihmisiin virittäytyminen, vuorottelu ja ajoitus ovat olennaisia sosiaalisten taitojen kehittymisessä. Ne kehittyvät yksinkertaisissa vuorovaikutuksissa vanhemman ja lapsen välillä ja myöhemmin kaverisuhteissa. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa lapsi oppii lukemaan toisen ilmeitä ja tunteita ajoittaakseen oman toimintansa oikein. 

Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet ovat usein kuin tennistä tai pöytätennistä. Syötöt saattavat olla ennustamattomia ja ajoitus on niissä olennaista. Pallottelu vaatii myös harjoittelua ja toiset ovat luonnostaan taitavampia kuin toiset. Tämä virittyminen muihin ja ”pallottelu” sosiaalisissa suhteissa heikkenee, kun lapset ja vanhemmat ovat älykännyköillä. Sosiaalinen media ei myöskään voi korvata kehollisuutta, ilmeitä ja eleitä, josta seuraa vuorovaikutustaitojen heikkeneminen.

Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa lapsi oppii lukemaan toisen ilmeitä ja tunteita.

On menty nopeasti leikin maailmasta puhelinpohjaiseen lapsuuteen, joka aiheuttaa Haidtin mukaan 1) univajetta 2) sosiaalista vajetta 3) keskittymiskyvyn pirstoutumista ja 4) riippuvuutta.  Näistä seuraa jaksamisen ja mielenterveyden haasteita, jotka heikentävät muun muassa oppimistuloksia. Suomessakin jopa kolmasosa yläkoulun tytöistä on uupunut ja kärsii ahdistuksesta. Pisa-tulosten heikkeneminen on nähty meillä ja muualla.

Sosiaalisen median maailmassa pojilla on tyttöjä suurempi todennäköisyys kasvaa nuoriksi aikuisiksi, joilla ei ole koulutusta, työtä tai ammattia (NEET, Not in Education, Employment, or Training). Kotiin jääneitä nuoria on alettu Japanissa kutsua hikikomoreiksi. Ilmiö tunnistetaan jo meilläkin psykiatrialla. Pojat ovat myös päässeet ”karkkikauppaan” eli saaneet rajoittamattoman, ilmaisen pääsyn kovaan pornografiaan milloin ja missä tahansa. Porno on esimerkki tavasta, jolla teknologiayhtiöt ovat helpottaneet vahvojen evoluutiossa kehittyneiden tarpeiden tyydyttämistä pojille ilman, että he joutuvat kehittämään minkäänlaisia aikuisuuteen siirtymisessä auttavia taitoja.

Teknologiayhtiöt ovat helpottaneet tarpeiden tyydyttämistä, vaikka pojat eivät ole kehittäneet aikuisuuteen siirtymisessä auttavia taitoja.

Tytöt keskittyvät luonnostaan poikia enemmän sosiaalisen kanssakäymiseen, joten sosiaalinen media aiheuttaa heille erilaisia ongelmia kuin pojille. Visuaalinen vertailu ja täydellisyyteen pyrkiminen ovat somen haittoja tytöille. Tyttöjen aggressio on suhteisiin perustuvaa ja he kiusaavat toisiaan netissä enemmän, mistä saattaa aiheutua voimakasta häpeää ja itsetuhoisia ajatuksia kiusatuille. Tytöt ovat useimmin saalistuksen ja seksuaalisen häirinnän kohteina. 

Tytöt jakavat tunteensa ja vaivansa helpommin, mikä johtaa psykogeenisten sairauksien leviämiseen. Kirjassa mainitaan somessa levinneistä sairauksista mm tourette, dissosiaatiivinen identiteettihäiriö ja sukupuolidysforia. Myös ADHD ja autismi ovat tytöillä lisääntyneet selvästi ja niitä ”markkinoivat” sosiaalisen median vaikuttajat ja perinteinen media.  Yksi tärkein lääkärien suosittelemisista hoidoista näihin sosiogeenisiin sairauksiin on: poistu sosiaalisesta mediasta. Sosiogeenisistä sairauksista parantuminen vaatii kasvokkaista palautetta ja vuorovaikutusta, normaalia elämää.

Sosiaalisessa mediassa käytetty aika ei korvaa oikeita ystävyyssuhteita. Sen voi päätellä myös siitä, että koettu yksinäisyys on lisääntynyt.  Tyttöjen tapaan myös pojista on tullut yksinäisempiä, koska he ovat kaukana tosimaailman yhteisöistä ja omista perheistään. Sosiaalinen media ja älykännykät ovat houkutelleet lapset pois vanhempien ja aikuisten ulottuvilta.

Sosiogeenisistä sairauksista parantuminen vaatii kasvokkaista palautetta ja vuorovaikutusta, normaalia elämää.

Yksi sosiaalisen median väistämätön seuraus on normittomuus. Vakautta ei voi syntyä, kun kaikki verkoston jäseniä myöten muuttuu jatkuvasti. Sosiologi Émile Durkheimin mukaan normittomuus tuottaa epätoivoa ja itsemurhia. Tunne elämän merkityksettömyydestä on kasvanut. Sosiaalinen media opettaa myös ajattelemaan tavoilla, jotka ovat täydellisessä ristiriidassa maailman viisausperinteen kanssa: Ajattele itseäsi ensin. Ole materialistinen, tuomitseva, rehvasteleva ja pikkumainen. Tavoittele kunniaa, joka perustuu tykkäysten määrään. Some kannustaa meitä napanöyhtäiseen itsekeskeiseen tarkasteluun.

Pohdin, että tavallaan nuorisoa vaivaa ihan samat kuin aikaisemmin, mutta mittasuhteet ovat moninkertaistuneet. Sosiaalinen media toimii kaikukammiona, joka vahvistaa kaikkea, myös negatiivisia ilmiöitä.

Some kannustaa meitä itsekeskeiseen tarkasteluun: Ajattele itseäsi ensin.

Jonathan Haidin ratkaisut ovat ehdottomia. Ei lapsille älypuhelimia ennen yläkoulua, eikä somea ennen kuuttatoista ikävuotta. Kouluista on tehtävä älypuhelimista vapaa alue. Lisäksi perheiden ja yhteiskunnan pitää tarjota lapsille enemmän mahdollisuuksia vapaaseen leikkiin ja itsenäiseen puuhailuun. Toivottavasti tähän päästään kollektiivisilla toimilla. 

Voi myös käydä niin, että väestö jakaantuu niihin, jotka hallitsevat älypuhelimen käytön ja pystyvät säätelemään sitä ja niihin, jotka ovat älykännyköiden ja sosiaalisen median manipuloitavissa.  Haidtin mukaan Z-sukupolvella on myös vahvuuksia. He haluavat tulla vahvemmiksi ja terveemmiksi. Useimmat heistä ovat avoimia muutoksille ja he ovat alkaneet kiinnittää huomiota teknologia-alan ongelmiin. 

Tästä voi löytyä muutoksen siemenet. Annetaan lasten kasvaa maapallolla ennen Marsiin lähettämistä.

Kirjaesittelyn kirjoittaja Kaisu Paulanto on neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi.