Myönteisen uteliaisuuden voima

Kirjassaan psykologi Hanna Siefen lähestyy uteliaisuutta taitona, jonka kehittymistä uhkaa muun muassa laiska mielemme ja mielen vääristymät. Kirjan avulla ”Opit hahmottamaan nykyisen osaamisen paremmin ja rakentamaan rinnalle uteliaisuuden taidon. Opit tunnistamaan taidokkaat ajatusrakennelmat, jotka olet elämäsi aikana nikkaroinut ja jotka ohjaavat toimintaasi. Opit antamaan arvoa ja tunnustusta sille osalle itseäsi, jolle usein olet sokea ja jota pidät itsestäänselvyytenä” ja lisäksi kirjan ”tavoitteena on rohkaista jokaista olemaan utelias ja oppimaan uutta omasta työstä, itsestä ja muista ihmisistä”.

Kirja on jaettu neljään osaan, joissa kahdessa ensimmäisessä paneudutaan uteliaisuuteen ja sen merkitykseen osaamisen näkökulmasta ja toisaalta niihin haasteisiin, jotka voivat estää oman asiantuntijuuden kehittymisen. Kaksi viimeistä osaa keskittyy tarkastelemaan uteliaisuutta itsetuntemuksen ja toisten osaamisen näkökulmasta. Teema ”kun oppiminen on tietämistä tärkeämpää” ohjaa melko hyvin kirjan kulkua. Kirjassa on varsinaisesti tekstiä alle 160 sivua, joten sen lukemisessa ei sinänsä mene kauan aikaa. Kirjan rakenne ja sisältö sen sijaan haastavat lukijaa monella tapaa.

Kirjan kappaleiden välissä olevat siirtymät ovat mielestäni hyviä ja auttavat lukijaa. Kirjaan on koostettu myös muutamia kuvioita, jotka auttavat hahmottamaan kirjoitettua tekstiä. Kirjoittaja Hanna Siefen ja ennen kaikkea käsillä olevan kirjan kirjoittaminen ovat kantavana esimerkkinä kirjassa. Hän halusi kirjoittaa kirjaan vain ”totta”, ja ainakin kirjoittamisprosessista kertominen on sitä hänen mielestään.

Vaikka kirjoittajan oman itsen ja elämän pienimuotoinen avaaminen on mielenkiintoista, ajoittain huomasin puutuvani kirjoittajan omiin esimerkkeihin ja joskus mietin niissä sanavalintaa: olisiko joitain teemoja voinut sanoa muutoin tai oliko niissä jo liioittelua? 

Kirjassa vilahtelevat eri psykologian osa-alueilta hyödynnetyt teoriat ja tutkimukset muun muassa motivaatiosta, ajattelun vääristymistä ja oppimisesta. Lisäksi kirjassa on kirjoittajan omakohtaisia vinkkejä, miten oppimista tukevaa uteliaisuutta pidetään yllä. Kirjassa on mielestäni myös onnistuneita metaforia, jotka elävöittävät tekstiä ja pitävät mielenkiintoa yllä. Tämä ajoittainen puuduttavienkin omakohtaisten tarinoiden ja mielenkiintoisten koontien, teoreettisen tiedon ja metaforien avulla yhteenvetojen tekemisen vaihtelu kantaa kirjan loppuun.

Toisaalta kirja oli suorastaan pakko lukea loppuun, koska muutoinhan olisin antanut oman nk. laiskan ja vinon mielen viedä minua. Hanna Siefen kirjoittaa, että ”vinon mielen keskeinen haaste on, että aivomme eivät hakeudu rikkomaan aiemmin oppimaansa, vaan pitävät siitä mieluiten lujasti kiinni”. Jos kirjan jättäisi kesken, olisiko se oman laiskan mielen voitto? Tarkoittaisiko se, että olen kiinnostunut vain tiedosta, jonka jo tiedän? Tarkoittaisiko se, että en ole kiinnostunut kuulemaan mitään liian uutta tai jopa ennalta arvaamatonta? Kirjassa sanotaan, että ”Oppiminen vaatii vaivannäköä ja kykyä vavisuttaa nykyistä ajattelua”. Se vaatii siis myös ”sinnikästä uteliaisuutta”. Kirjan kesken jättäminen vaatisi enemmän pohdintaa itseltäni kuin loppuun lukeminen, koska silloin joutuisin miettimään, miksi en lukenut kirjaa loppuun. Tämä on mielestäni kirjan yksi anti. Se pysäyttää pohtimaan omaa suhdetta uuden oppimiseen. 

Kirjassa on koostettu hyvää tietoa oppimisen näkökulmasta myönteisen uteliaisuuden ylläpitoon. Tieto on siroteltu kirjan sivuille, joten lukija joutuu poimimaan tiedon siruja sieltä täältä. Hanna Stiefen kirjoittaa osuvasti kirjastaan: ”se sisältää pieniä tiedonmurusia ja oivalluksien siemeniä, joita sinä voit käyttää hyväksesi”. Kirjassa on koostettu uteliaan mielen merkitys oppimisessa, sen esteet ja haasteet ja se, miten ylläpitää uteliasta oppimiseen yllyttävää mieltä, joten uskon sen antavan lukijoille kullekin omanlaisia oivalluksen siemeniä niin asiantuntijatyöhön kuin elämään ylipäätään. 

Jos nämä tiedonjyväset olisi koostettu selkeämmin yhteen, niitä ei tarvitsisi etsiä kirjan sivuilta. Toisaalta ehkä kirja on kirjoitettu tarkoituksella näin: lukija joutuu jo kirjaa lukiessaan käsittelemään kirjan teemoja ”Jaksanko? Huvittaako? Onko hyötyä tai merkitystä? Haluanko oppia uutta? Mitä omassa itsessä, asenteessa tai ajattelussa tulisi muuttua?”.  Joko tietoisesti tai huomaamattaan uteliaisuus ja oppiminen on läsnä jo lukukokemuksessa.

Kirjoittaja Satu Kaski on psykologian tohtori ja Suomen Psykologiliiton Psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän puheenjohtaja.