Muistanko vai kuvittelenko vain muistavani?

Miksi muistamme juuri sen mitä muistamme? Voiko lapsi todistaa oikeudessa? Voiko todistajan käyttäytymisen perustella tehdä päätelmiä hänen kertomuksensa uskottavuudesta? Voiko seksuaalisen hyväksikäytön unohtaa? Mikä voi saada syyttömän tunnustamaan rikoksen? Näihin ja moniin muihin muistin roolia oikeusprosessissa käsitteleviin kysymyksiin vastaa oikeuspsykologian dosentti Julia Korkmanin uutuusteos Muistin varassa. 

Muistin toimintaperiaatteiden ymmärtäminen on edellytys muistin tuottaman tiedon hyödyntämiselle oikeusprosessissa. Teoksen aluksi lukijalle havainnollistetaankin, kuinka muistin toiminnot ja ominaisuudet ovat vaikuttaneet todellisissa oikeustapauksissa 1600-luvun noitavainoista ja syyskuun 11. päivän terrori-iskuista aina Bodom-järven, Viking Sally -laivan, Michael Penttilän ja Gibril Massaquoin tapauksiin. Teoksen painopiste on kuitenkin lasten seksuaalirikosepäilyissä, joiden parissa Korkman on tehnyt pitkän uran. Kliinisen kokemuksen ja tutkitun tiedon integraatio tekeekin Muistin varassa -teoksesta harvinaisen oivaltavaa luettavaa. 

Elämän mittaan opittuun tietoon perustuvat automaattiset ennakkokäsitykset ja tulkintatavat ohjaavat havainnointia, havainnoista tehtyjä tulkintoja ja siten myös sitä, mitä ja miten muistamme. Aivojemme ensisijainen tavoite ei ole tallentaa tapahtumia todenmukaisesti, vaan kertoa ennakkokäsitysten kanssa yhteensopivia ja johdonmukaisia tarinoita siitä, mitä tapahtui. Muistivirheet, poisjättövirheet – toisin sanoen unohtaminen – ja muistivääristymät, ovat osoitus muistin plastisuudesta ja ekonomisuudesta. Lopulta muistamme parhaiten mielenkiintoa ja erityisesti kielteisiä tunteita herättäneitä, eloonjäämisen edellytyksiin liittyviä tapahtumia. 

Todistajanpsykologian kannalta on merkityksellistä tietää, että tunnistamme parhaiten itsemme kanssa samaan etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä, joita voimme havainnoida hyvässä valaistuksessa lähietäisyydeltä ilman kasvon piirteitä peittäviä asusteita. Kaikista yksittäisistä tekijöistä muistikuvien paikkansapitävyyteen ja niiden vääristymisen riskiin vaikuttaa kuitenkin aika. Paitsi todistajan, myös uhrin ja epäillyn kertomus onkin luotettavimmillaan heti tapahtuneen jälkeen vapaasti kerrottuna. Johdattelevat kysymykset, painostava kuulusteluilmapiiri, paikkansapitämätön jälkikäteistieto, unenpuute, psyykkinen huonovointisuus ja erityisesti nuorilla henkilöillä yleiset vaikeudet erottaa mielikuvitelmia todellisuudesta voivat johtaa epäluotettaviin todistajan kertomuksiin tai vääriin tunnustuksiin, joista voi äärimmillään seurata jopa virheellinen tuomio. 

Erityisen mielentoista luettavaa ovat osiot sukupuolen ja kulttuurin vaikutuksista oikeusprosessissa. 1600-luvulla noituuden vuoksi teloitetun Maarit Pellin epänaisellisena ja siten epäilyttävänä pidetty kylmyys tulkittiin osoitukseksi hänen syyllisyydestään. 2000-luvulla Anneli Aueria epäiltiin syylliseksi miehensä murhaan osin siksi, että hänen nähtiin käyttäytyneen kylmemmin kuin uhattuna olleiden lasten äidin olisi yleisen elämänkokemuksen perusteella voinut olettaa käyttäytyvän. Kuten Korkman toteaa, ei meillä kuitenkaan ole käytettävissämme tutkittua tietoa siitä, kuinka miestensä murhiin syylliset tai syyttömät naiset käyttäytyvät. Erityisesti rikoksen uhrin asemassa olevien naisten oletetaan kertovan tapahtuneesta voimakkaiden tunteiden vallassa, vaikka tosiasiassa traumakokemukset sekä pitkäkestoinen stressi ja masennus voivat latistaa tunneilmaisua. 

Korkman muistuttaa kysymysten muotoilulla olevan suora vaikutus siihen, kuinka tietoa haetaan muistista. Olisi siis suotavaa, että Muistin varassa löytyisi jokaisen poliisin, oikeustieteilijän ja oikeuspsykologin kirjahyllystä. Muistin luonteen tuntemisesta olisi kuitenkin hyötyä myös monissa muissa konteksteissa, joissa tietoa kerätään haastattelemalla. Näin ollen Muistin varassa on teos, jota voi suositella eri sovellusaloilla työskentelevien psykologien lisäksi ainakin lääkäreille, tutkijoille sekä sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille. 

Kirjaesittelyn kirjoittaja Anette Jaakonaho on oikeuspsykologi.