Monen syyn vyyhti – toiminnallinen häiriö on psykologille uusi haaste

Vatsa menee sekaisin, kun edessä on vaativa esiintyminen ison joukon edessä. Päätä alkaa särkeä, kun stressi iskee. Kerran ruokamyrkytyksen aiheuttanut ruoka johtaa huonovointisuuteen myöhemminkin. Tämäntyyppiset ongelmat ovat monille tuttuja, ja ne ovat myös hyviä esimerkkejä lievistä toiminnallisista oireista.
Toiminnallisen oireen taustalta ei löydy mitään oireilua aiheuttavaa tunnettua sairautta. Syytä ei löydy, vaikka oireet ajavat toistuvasti lääkäriin, laboratoriokokeisiin ja kuvauksiin. Lievää toiminnallista oireilua voi olla meistä kenellä tahansa, ja se voi ilmetä esimerkiksi päänsärkynä, väsymyksenä tai vatsakipuina.
– Jos oireilu alkaa häiritä toimintakykyä ja elämänlaatua, puhutaan toiminnallisesta häiriöstä. Kyse on siis sellaisesta elinjärjestelmäryhmän toiminnan häiriöstä, jossa elinjärjestelmässä itsessään ei ole vikaa, kertoo psykologi Sanna Liesto. Hän työskentelee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa toiminnallisten häiriöiden polikilinikalla, joka avattiin viime keväänä.
Näihin mutkikkaisiin ja monipolvisiin vyyhteihin paneutuu uuden poliklinikan moniammatillinen tiimi. Siihen kuuluvat lääkäri, psykologi sekä sairaanhoitaja. Tarvittaessa mukana on myös sosiaalityöntekijä ja psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Lääkärivakanssi on jaettu useamman erikoislääkärin kesken, ja poliklinikan kaksi psykologia työskentelevät osa-aikaisina.
– Työmme on eräänlaista sipulin kuorimista. En ole vielä törmännyt yksitekijäiseen toiminnalliseen häiriöön, vaan erilaisia vaikuttavia tekijöitä on yleensä paljon. Ja meidät psykologithan on koulutettu juuri siihen, että pystymme näkemään samanaikaisesti monien eri tekijöiden vaikutukset, Liesto toteaa.

Ei syiden kaivelua, vaan kuntoutusta

Poliklinikka syntyi tarpeeseen, joka on ollut olemassa jo pitkään mutta jolle on vasta viime aikoina löydetty nimi. Toiminnallisten oireiden kirjo ulottuu suolisto-oireista lamauttavaan väsymykseen ja ympäristöyliherkkyydestä erilaisiin liikehäiriöihin ja kipuun.
– Tyypillistä on se, että potilaat ovat pyörineet terveydenhuollon rattaissa vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Potilaan papereista voi löytyä käsittämätön määrä erikoissairaanhoidon merkintöjä. Kun häntä on tutkittu yhdellä erikoisalalla eikä ole löydetty mitään, on tehty lähete toiselle erikoisalalle. Samat tutkimukset, laboratoriokokeet ja magneettikuvat toistuvat yhä uudestaan, Liesto kertoo.

Hän korostaa, että ensin on tärkeää selvittää, löytyykö oireiden taustalta jokin hoitoa vaativa sairaus. Tutkimusten toistaminen voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa voimistaa oireilua.
– Tutkimuskierre saattaa lisätä potilaiden ahdistusta, kun toivoa herätellään aina uudelleen, mutta mitään ei kuitenkaan selviä. Samalla vakavan sairauden pelko voi lisääntyä.
HUSin toiminnallisten häiriöiden poliklinikka on ainoa laatuaan Suomessa eli toiminnallisten häiriöiden systemaattista kuntoutusta ei ole toistaiseksi muualla. Kela toteuttaa toiminnallisten häiriöiden kuntoutuskokeilun keväästä 2020 alkaen. Poliklinikan yksi tehtävä on lisätä tietoisuutta toiminnallisista sairauksista ja kehittää niiden kuntoutusta koko maassa esimerkiksi kouluttamalla terveydenhuollon henkilökuntaa.

Häiriöt ovat oikeita sairauksia

Toiminnallisen häiriön kehittymiseen vaikuttavat Lieston mukaan biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Altistavana tekijänä voi toimia esimerkiksi stressi. Oireet voi joskus laukaista vaikkapa infektiosairaus, josta keho ei toivu normaalisti.

Näitä oireita ja häiriöitä on ollut aina, mutta vasta viime aikoina niille on löydetty nimi toiminnallinen häiriö ja alettu etsiä kuntoutuspolkuja. Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin joka viides perusterveydenhuollon käynti liittyy toiminnalliseen oireiluun.
– Aiemmin niitä on leimattu hysteriaksi tai luulotaudiksi. Poliklinikalla meidän mottomme on, että toiminnalliset häiriöt ovat oikeita sairauksia ja niistä kärsivät potilaat tarvitsevat apua. Emme pelkästään kaivele häiriöiden syitä, vaan katsomme eteenpäin ja etsimme kuntouttavia ratkaisuja.

Kuntoutuksessa potilaalla itsellään on tärkeä rooli.

– Paranemisen polku alkaa, kun potilas itse ymmärtää, mistä toiminnallisessa häiriössä on kyse. Tieto yleensä vähentää huolta ja ahdistusta, ja osa kuntoutuu jo sen ansiosta selvästi, Sanna Liesto sanoo.

Viestiminen on tärkein työkalu

Sanna Liesto on ollut kehittämässä toiminnallisten häiriöiden poliklinikan ensimmäistä ryhmämuotoista kuntoutuspilottia, pitkäkestoisten kehollisten oireiden kuntoutusryhmää. Hän on vetänyt sitä marraskuusta lähtien yhdessä toisen psykologin ja psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin kanssa.

Seitsemän potilaan ryhmäkuntoutuksessa yhdistyvät psykologinen tieto ja keholliset harjoitteet.
– Asioiden selittäminen, viestiminen ja vuorovaikutus ovat tärkeimmät työkalumme kuntoutumisen edistämisessä. Kuntoutusryhmän jäsenet saavat paljon tietoa keskushermostosta, aivojen toiminnasta ja autonomisesta hermostosta sekä siitä, miten aivot tulkitsevat kehomme viestejä.
Toiminnallisia oireita tuottaa yleensä se, että autonomisen hermoston osien eli sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toiminta häiriintyy. Sympaattinen hermosto aktivoituu stressitilanteissa ja fyysisessä rasituksessa, parasympaattinen hermosto pyrkii rentouttamaan kehoa ja pitämään elintoiminnot vakaina.
– Kerromme, miten jokainen voi itse puuttua ja vaikuttaa automatisoituneisiin kehon toimintaketjuihin. Esimerkiksi vatsaoireista kärsivän paraneminen voi alkaa vaikkapa sen oivaltamisesta, että kipua edeltää aina stressaaminen tai kivun odotus.
Toisella kuntoutusaskelmalla keskitytään itsensä kuntouttamiseen. Se perustuu kuntoutujan ja kuntouttajan yhteiseen käsitykseen kuntoutuksen keinoista ja tavoitteista, potilaan omaan aktiivisuuteen ja vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. Vakavia häiriöitä tulisi kuntouttaa moniammatillisesti esimerkiksi fysioterapian, toimintaterapian tai psykoterapeuttisten menetelmien avulla.
– Tärkeää on käydä yhdessä potilaan kanssa läpi, millä keinoilla hän itse pystyy vaikuttamaan oireiluunsa. Tätä voidaan siis tehdä sekä mielikuvien että fyysisten harjoitteiden avulla.

Psykologin ja lääkärin yhteisvastaanotolla

Liesto kehuu poliklinikan moniammatillisen tiimin työskentelyä. Yksi työskentelymuoto on ollut lääkärin ja psykologin yhteisvastaanotto.
– Moniammatillinen työskentelyote on erityisen tarpeellinen toiminnallisten häiriöiden kuntoutuksessa. Kannustankin psykologeja rohkeasti tiimiytymään lääkäreiden ja muiden ammattilaisten kanssa. Kehoa ja mieltä ei voi erottaa, ja yhteisvastaanotolla pystymme nivomaan ne hyvin yhteen, Sanna Liesto toteaa.
Moniammatilliseen tiimiin psykologi tuo ihmisen mielen normaalin toiminnan mekanismien tuntemuksensa.

– Psykologin ammattitaitoon kuuluu aivojen ja hermoston toiminnan tuntemus sekä tieto muun muassa stressimekanismeista ja stressiin liittyvistä kehollisista oireista. Tunnistamme myös sen, miten normaali ahdistuneisuus vaikuttaa somaattisiin oireisiin, Liesto sanoo.

Psykologia ei ole psykopatologiaa

Sanna Liesto päätyi töihin toiminnallisten häiriöiden poliklinikalle neuropsykologin työn ja kivun tutkimisen kautta. Hän tekee väitöskirjaansa kivun psykologiasta ja siitä, miten psykologinen resilienssi suojaa ihmistä kipukokemukselta ja auttaa kivun kanssa selviytymisessä.
– Minua kiinnostavat kipu ja toiminnalliset häiriöt nimenomaan ei-psykiatrisessa viitekehyksessä, somaattisessa kontekstissa. Psykologia ei ole yhtä kuin psykopatologia – ja tämänkin selittämisessä on vielä työmaata. Oma missioni on normalisoida psykologisia ilmiöitä ja prosesseja.
Mission toteuttaminen on hyvässä vauhdissa. Tähän Liesto on kulkenut jo pitkän tien siitä, kun hän lukiolaisena innostui psykologiasta ja piti neuropsykologiaa tylsimpänä kurssina. Nyt hän on innostunut erityisesti siitä.

– Psykologia tieteenä on onneksi osoittautunut paljon moniulotteisemmaksi kuin nuorempana kuvittelin!