Mitä psykedeelit voivat tarjota terapiatyöhön?
Uuden äärellä
Psykologin työpäiväksi sitä voi pitää epätavallisena. Koko päivä on varattu yhdelle tutkittavalle. Hän makoilee sohvalla silmälaput silmillään ja kuulokkeet korvilla. Istumme työparini kanssa nojatuoleilla sohvan vierellä. Välillä vaihdetaan muutama sana tutkittavan kanssa, mutta enimmäkseen ollaan hiljaa. Levollinen musiikki soi. Silmälappujen alta valuu silloin tällöin kyyneleitä. Iltapäivällä syödään lounasta, ei vieläkään paljon puhuta. Vasta hieman ennen lähtöään tutkittava alkaa kertoa kokemuksestaan: paikoista, joissa oli käynyt, ihmisistä, joiden kanssa oli keskustellut. Myös jostain sellaisesta minkä kuvailemiseen hän ei tahdo löytää sanoja. Seuraavan päivän tapaamisessa hän pohdiskelee kokemustaan ja toteaa: ”Tuntuu kuin olisin käynyt kaksi vuotta psykoterapiassa”
Työskentelen terapeuttina Suomen ensimmäisessä tutkimuksessa, jossa selvitetään psilosybiinin sopivuutta alkoholiriippuvuuden hoitoon. Yllä kuvattu on yksi esimerkki siitä, millainen voi olla psilosybiiniavusteisen terapian lääkityspäivä. Psilosybiini on sieniperäinen tryptamiini, joka muistuttaa rakenteeltaan välittäjäaine serotoniinia. Ruoansulatuksessa psilosybiini metabolisoituu psilosiiniksi, joka kiinnittyy aivojen 5ht2a-serotoniinireseptoreihin, tuottaen neurologisten ketjureaktioiden myötä muuntuneen tietoisuuden tilan. Tähän tilaan päätyneen henkilön kokemuksellinen koordinaatisto asettuu uudenlaiseksi. Ajan ja tilan hahmotus, minän suhde ympäristöön ja ajattelun kronologisuus voivat kaikki kokea mullistuksen. Arkitajunnan kokemukselliset suodattimet menettävät voimaansa ja aivot astuvat spontaaniin ennustamattomuuteen.
Nouseva tähti varjolaahuksella
Psykedeeliavusteinen terapia (jatkossa PAT) on viimeisen 15 vuoden aikana noussut yhdeksi merkittävimmistä mielenterveyden tutkimuskohteista. Alan tutkimus on kasvanut nopeasti ja ylittänyt merkittäviä rajapyykkejä: Maineikkaat yliopistot ovat perustaneet psykedeelitutkimukseen erikoistuneita osastoja. Kliinisiä tutkimuksia on tehty mm. masennuksen, ahdistuneisuuden, riippuvuuksien sekä pakko-oireisten häiriöiden hoidossa. Kertyvä tutkimusnäyttö on osoittanut terapiakontekstissa annostellut psykedeelit hyvin siedetyiksi. Sekä MDMA- että LSD-avusteinen terapia ovat saaneet Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta läpimurtohoitoluokituksen. Status myönnetään lääkkeille, joilla katsotaan olevan potentiaalia tuoda merkittävää apua vakavien sairauksien hoitoon. Tätä kirjoittaessani MDMA-avusteinen terapia odottaa FDA:n päätöstä pääsystä traumajälkeisen stressihäiriön viralliseksi hoitomuodoksi.
Aivot siirtyvät keskushallinnon alaisuudesta hajautuneeseen vallattomuuteen. Tämä voidaan kokea sekä kauhistuttavana että autuaana tilana.
Voi siis sanoa, että PAT:n matka mielenterveyskentän valtavirtaan näyttää lupaavalta. Psykedeelien yhteiskunnalliseen statukseen liittyy kuitenkin erityinen ristiriita. Samaan aikaan kuin MDMA-, psilosybiini- ja LSD-avusteinen terapia pyrkivät virallisiksi hoitomuodoiksi, ne ovat edelleen luokiteltu YK:n psykotrooppisten aineiden yleissopimuksessa vaarallisimpien huumeiden luokkaan. Tämän luokan aineilla määritellään olevan suurin vahingollinen potentiaali ilman lääketieteellisiä käyttötarkoituksia. Tilannetta ymmärtääkseen on palattava kultaisen 1960-luvun Yhdysvaltoihin.
Ensimmäinen kulta-aika
Psykedeelien tieteellinen tutkimus ei ole viime vuosikymmenten keksintöä. 1950- ja 70-lukujen välisenä aikana psykedeeliavusteisesta terapiasta julkaistiin yli tuhat tutkimusartikkelia. Tutkimuksiin osallistui yli 40 000 koehenkilöä. Tutkimuksen taso ylsi harvoin nykyisille mittareille, mutta selvää on, että aineiden terapeuttinen potentiaali oli huomattavan uteliaisuuden kohde. Monet nykyistä tutkimusta ohjaavat hoitomallit kehitettiin tuolloin. 2000-luvun tutkimus on siis jatkanut eteenpäin siitä, mihin 1960-luvulla jäätiin. Väliin jää poikkeuksellinen hiljaisuus. Vauhtiin päässeen tutkimusalan sammuminen kokonaan yli 30 vuodeksi on ennenkuulumatonta modernissa tieteenhistoriassa. Mikä on voinut olla niin raskauttava syy, että lupaavasti alkanut tutkimus pysäytettiin?
Pako laboratoriosta
1960-luvulla psykedeelit löysivät tiensä amerikkalaisen nuorison keskuuteen. Tajunnan laajentamisesta tuli osa nousevan vastakulttuurin identiteettiä. Supervallan nuoriso repi itseään irti vanhempiensa keskiluokkaisista arvoista ennennäkemättömällä tavalla. Yhdysvallat kävi täysmittaista sotaa Vietnamissa, mutta yhä useampi asevelvollinen pakeni kutsuntoja. Hippien mielenosoituksissa huudettiin: ”Hell no, we won’t go.” Harvardin yliopistolta erotettu psykologian professori Timothy Leary nousi vastakulttuurin johtohahmoksi. Ennen erottamistaan Leary oli toiminut Harvardin psilosybiiniprojektin vetäjänä.
Tultuaan akatemian hylkäämäksi hän ryhtyi LSD-evankelistaksi ja alkoi ajaa psykedeelistä kulttuurivallankumousta. Vastakkainasettelu kärjistyi, ja vuonna 1966 FDA määräsi lähes kaiken psykedeelejä koskevan tutkimuksen lopetettavaksi. Vuonna 1971 presidentti Richard Nixon julisti huumeiden vastaisen sodan alkaneeksi. Voidaan sanoa, että tuo sota talloi jalkoihinsa kahden vuosikymmenen tutkimuksen. Sen aikana länsimaiseen kulttuuriin iskostui syvä epäluuloisuus muuntuneita tajunnantiloja kohtaan. 2000-luvun tutkimuksen tärkeimpiä tehtäviä onkin ollut selvittää, millä tavalla nämä pelätyt aineet voisivat olla ihmisille hyödyllisiä.
Parantava älykkyys ja muovautuvat aivot
PAT:n vaikutusmekanismit ovat moninaiset, eivätkä ne selity yhdellä mallilla. Tuloksia selitetään mm. neuroplastisuuden eli aivojen muovautuvuuden lisääntymisellä. Psykedeelien on todettu voimistavan uusien hermosolujen välisten yhteyksien syntymistä. Psykologisen linssin läpi sama efekti hahmottuu jäykkien ajatus- ja käyttäytymismallien muovautumisena. Myös torjuttujen tai unohdettujen mielensisältöjen kokeminen psykedeelimatkan aikana on tavanomaista. Ei ole sattumaa, että nimi juontuu sanoista psyche (sielu, mieli) ja delein (ilmaista, paljastaa). Erityistä perinteiseen terapiaan verrattuna on se, että mielensisältöjen prosessointi voi tapahtua psykedeelien vaikutuksen alaisena täysin itsenäisesti ja sisäisesti ohjautuen. Keskustelua terapeuttien kanssa ei välttämättä käydä moneen tuntiin. Alan pioneeri psykiatri Stanislav Grof kehitti termin ”sisäinen parantava älykkyys” (Inner healing intelligence) kuvaamaan tätä ilmiötä. Hänen mukaansa psyyke pyrkii parantamaan itseään samalla tavalla kuin keho parantaa siihen tulleen haavan. Grof näki psykedeelit katalyytteinä, jotka oikeissa olosuhteissa mahdollistavat itseparanemisjärjestelmän aktivoitumisen.
Psykedeelien on todettu voimistavan uusien hermosolujen välisten yhteyksien syntymistä.
Neurotieteiden puolella arvostusta on saanut professori Robin Carhart-Harrisin kehittämä entrooppisten aivojen hypoteesi. Teoriassa aivotoimintaa tarkastellaan janalla, jonka toisessa päässä ovat ennustettavat tilat ja toisessa spontaanit, ennakoimattomat tilat. Teorian mukaan monet mielenterveyden häiriöt ovat yhteydessä aivojen matalaan entropian tasoon. Tällöin aivotoiminta on ennustettavampaa, mutta samalla jäykän toisteista ja vähemmän monimuotoista. Carhart-Harris katsoo psykedeelien voivan nostaa aivojen entropian tasoa ja täten hoitamaan matalan entropian häiriöitä, kuten masennusta tai pakko-oireisuutta.
Uusia aineksia sisäiseen tarinaan
Arkitajuntamme hahmottaa maailmaa tarinallisten linssien läpi. Alkoholiriippuvaisen sisäisessä tarinassa hän voi olla kaikkien tuomitsema epäonnistuja. Jos tarina on tarpeeksi vahva, sille ristiriitaiset sisällöt suodattuvat pois. Psykedeelit voivat tehdä hetkellisesti mahdottomaksi tällaisten syvään juurtuneiden tarinallisten rakenteiden ylläpitämisen.
Aivokuvantamisen avulla on todettu psykedeelien vaimentavan niin sanotun lepotilaverkoston toimintaa. Tämä järjestelmä ylläpitää mm. minäkuvaamme ja itseemme liittyviä uskomuksia. Lepotilaverkosto on aivojen hierarkiassa korkealla, se toimii keskuksena, joka välittää tietoja aivoalueilta toisille.
Psykedeelisissä aivoissa lepotilaverkoston toiminta lamaantuu ja aivoalueet alkavat viestiä suoremmin keskenään. Aivot siirtyvät keskushallinnon alaisuudesta hajautuneeseen vallattomuuteen. Tämä voidaan kokea sekä kauhistuttavana että autuaana tilana. Kokemuksen suuntaan vaikuttavat merkittävästi ympäristö ja mielentila. Jos ilmapiiri on turvallinen ja henkilö tietää saavansa tarvittaessa tukea, on hänen helpompi päästää irti omasta ”keskushallinnostaan”. Vaikeiden kokemusten aineksia ovat puolestaan tilanteet, joissa voimakas annos otetaan sosiaalisesti haastavassa tai toiminnanohjausta vaativassa ympäristössä.
Riskit ja mahdollisuudet
PAT ei ole riskitön hoitomuoto. Psykedeelit toimivat hyvin eri tavalla kuin muu psykiatrian lääkevalikoima. Niitä tarjotessa ei voi luvata välitöntä helpotusta. Ne eivät vaimenna tunteita vaan useinkin voimistavat niitä. Ne eivät auta pitämään häiritseviä mielensisältöjä poissa, vaan voivat nostaa ne ennen kokemattomalla tavalla tietoisuuteen. Toisaalta ne voivat tuoda pintaan myös kauan kadoksissa olleen lempeyden ja myötätunnon – tai jotain vielä enemmän: Tutkimuksissa on havaittu, että lääkityksen aikana koettu mystinen kokemus on yhteydessä hyviin hoitotuloksiin. Tällä tarkoitetaan minuuden rajojen liukenemista ja sulautumista itseään suurempaan kokonaisuuteen. Mystinen kokemus voi olla niin merkittävä, että se käynnistää kauaskantoisen muutoksen kokijansa maailmankuvassa ja arvomaailmassa.
Psykedeelit toimivat hyvin eri tavalla kuin muu psykiatrian lääkevalikoima.
Tuntematon on aina jollain tavalla läsnä PAT:ssa. Terapeutin on opittava istumaan oman epätietoisuutensa kanssa ja päästettävä tutkittava sisäiselle matkalleen. Auttajan rooli on supportiivinen. Omien viitekehysten esittelylle on hyvin vähän kysyntää. Paljon tärkeämpää on lempeän ja turvallisen ilmapiirin luominen. On opittava mallintamaan luottamusta tuntemattoman edessä.
Oma kokemukseni on, että sellaisetkin henkilöt, jotka eivät hyötyisi perinteisestä keskusteluavusta, voivat saada huomattavan hyödyn PAT:sta. Alkoholiriippuvuus on hyvin vaikeahoitoinen sairaus. Tutkittavissamme tapahtuvan muutoksen todistaminen on tuonut minulle valtavasti toivoa. Eräs kaikkia keinoja jo kokeillut tutkittava sanoi terapiajakson päätteeksi: ”Lääkityksen jälkeen tuntui, että nyt on ensimmäistä kertaa hoidettu syitä eikä oireita.” Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pidimme kollegani kanssa häntä kädestä, kun hän kohtasi muuntuneessa tajunnantilassa tunteitaan.
Kirjoittaja Heikki Vanhanen on psykologi.
Sitaatit tutkittavien luvalla.
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2024.
