Mihin katosi keskittymiskyky?

Ihmisten keskittymiskyky vähenee kaikkialla maailmassa. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijat keskittyvät yhteen tehtävään nykyään keskimäärin 65 sekuntia ja toimistotyöläiset 3 minuuttia. 

Harin mukaan keskittymiskyvyn puute ei johdu nykyihmisten heikosta itsekurista, vaan monesta ympäristömme osatekijästä, joista sosiaalinen media ja älypuhelin ovat suurimpia syyllisiä. Muita ovat stressi ja unen vähyys, jotka myös usein liittyvät älypuhelimen liialliseen käyttöön, sekä ruuan huono laatu (nopeat hiilihydraatit), saasteet, lyijy ja kemikaalit kuten hyönteismyrkyt.

Harin tärkein viesti on, että älypuhelimien sivustot ja sovellukset on suunniteltu hajottamaan ihmisten keskittymiskykyä. Mitä enemmän käytät ruudun edessä aikaa, sitä enemmän yritykset tekevät tiliä. Sovellusten tarkoituksena saada ihmiset pysymään pidemmän aikaa netissä, mikä tuo enemmän mainostuloja ja rahaa yhtiöille. Altistamme itseämme ja lapsiamme jatkuvasti sosiaalisen median manipulaatiolle. Some on tehty helppokäyttöiseksi, mutta se ei tarkoita, että maailmasta olisi tullut parempi. Esimerkkinä Hari mainitsee ”päättymättömän skrollauksen”, jonka johdosta ihmisen käyttävät 50 % enemmän aikaa eräässä viestipalvelussa. 

Asiasta toiseen hyppimisen vaikutukset tarkkaavaisuudelle vastaavat humalatilaa tai huumetta. Some häiritsee myös ajatusten vapaata virtaamista ja flow-tilan saavuttamista. Ainutlaatuiset, luovat oivallukset voidaan saavuttaa vapaan assosiaation avulla. Mielen täytyy välillä saada harhailla rauhallisessa mielentilassa.

Kirjassa käsitellään myös psykologeille tuttuja nimiä kuten William James, Mihály Csíkszentmihályi ja B.F. Skinner, jonka oppeja sosiaalinen media nykyisin hyödyntää. Tykkäykset palkitsevat käyttäjiä ja saavat meidät koukuttumaan someen.

Kirjassa pohditaan myös somen vaikutusta lukemiseen. Kun tietoa tulee nykyisin somessa mielettömät määrät, ihmisen lukutapa muuttuu asiasta toiseen hyppeleväksi. Tällä tavalla on mahdollista omaksua paljon irrallista tietoa. Tiedon ymmärtäminen syvällisemmin ei kuitenkaan onnistu, kun aikaa asioiden prosessoinnille ja vapaalle assosiaatiolle ei jää. Jopa Harvardissa opiskelijoilla on vaikeuksia keskittyä lineaarisen kirjan lukemiseen siinä määrin, että professorit joutuvat antamaan YouTube -videoita katsottavaksi ja podcasteja kuunneltavaksi. 

Lineaarisen lukutaidon rappeutuminen on siis ongelma kaikissa länsimaissa. Sirpaleinen tieto ja ”samanarvoinen” tieto johtaa siihen, että ihmisten on vaikea erottaa oikeita uhkia vääristä ja hahmottaa oleellista tietoa. Somen algoritmit suosivat myös negatiivista reagointia. Kun ihminen affektoituu ja tuohtuu, hän keskittyy heikommin väitteiden laatuun ja osoittaa heikentynyttä kykyä syvällisempään prosessointiin.

Harin mukaan teknologiayhtiöt eivät enää pysty kieltämään ongelmaa, joten ne hienovaraisesti suostuttelevat meidät uskomaan, että keskittymiskyvyttömyys on yksilön oma ongelma ja meidän pitää muuttua ja kehittyä paremmiksi. Tämä laittaa myös pohtimaan nykyistä ADHD-epidemiaa. Mistä ihmisten keskittymiskyvyttömyydessä oikeasti on kyse ja kenen intresseissä on lääkitä ihmisiä? 

Kirjan vakava viesti on, että olemme ihmiskuntana suurien haasteiden edessä. Miten pystymme ratkaisemaan ympäristöongelmat ja ilmastonmuutoksen, jos emme pysty keskittymään oleellisiin asioihin ja olemme älypuhelinten manipuloitavissa?

Kirjassa ei sinänsä ole ehkä paljon uutta psykologeille, mutta se on kiinnostavasti ja oivaltavasti kirjoitettu ja sisältää lukuisia käytännön esimerkkejä, joihin on helppo samastua. Iso-Britanniassa syntynyt Johann Hari (s. 1979) on toimittaja ja kirjailija. Hän on tutustunut suureen määrään keskittymistä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia ja haastatellut asiantuntijoita eri puolilla maailmaa. Haastattelut ovat kuunneltavissa, ja kirjassa on kaikki lähdeviitteet.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on neuropsykologi (PsL) ja kliininen mielenterveyspsykologi.