Lyhyt hoitojakso auttaa masennuksen varhaisvaiheessa

Lupaavia tutkimustuloksia interpersoonallisen ohjannan IPC:n käytöstä masennuksen hoidossa on viime aikoina saatu paljon. Jarmo Kontusen väitöstutkimuksen perusteella interpersoonallinen ohjanta IPC voi olla yhtä tehokas menetelmä kuin pidempi IPT-psykoterapia. Pauliina Parhialan väitöstutkimuksen mukaan IPC-ohjantaa voidaan hyödyntää oppilashuollossa. 

PsT, psykoterapian erikoispsykologi Jarmo Kontunen toivoo, että psykologit ottaisivat IPC-ohjannan omakseen. Se ei ole tarkoitettu vain hoitajien käyttöön. 

– Olen itsekin toteuttanut IPC-ohjantaa yksityispuolella ja todennut, että se on monelle toimiva lähestymistapa. Siitä voidaan lähteä liikkeelle ja tarvittaessa jatkaa pidempään psykoterapiaan.

Kontusen mukaan psykologien työt eivät vähene tulevaisuudessakaan, vaikka esimerkiksi perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon hoitajat alkavat antaa lyhytterapiaa. IPC ei ole mikään taikasana.

– Hallinnossa työskentelevät saattavat helposti ajatella, että jos on joku näyttöön perustuva menetelmä, siinä on se kaivattu lääke. IPC on yksi menetelmä muiden joukossa. Se antaa hyvän taustatuen masennuksen varhaisvaiheen hoidolle ja punaista lankaa työskentelylle. Ihmelääke se ei kuitenkaan ole.

Kynnys matalammaksi

Kontunen havaitsi satunnaistetussa kliinisessä kokeessa, että sairaanhoitajan perusterveydenhuollossa antama interpersoonallinen ohjanta (IPC) oli tehokas hoitomuoto. Se auttoi masennusoireisiin yhtä lailla kuin pidempi interpersonaalinen psykoterapia eli IPT. Molemmilla tavoilla yli puolet potilaista (n = 40) parani vuoden seurannassa.

– Masennuksen ensivaiheen psykoterapeuttiseen hoitoon kannattaisi kiinnittää nykyistä enemmän huomioita. Nykyisin saatetaan aloittaa lääkehoidolla ja jäädä vain seurailemaan tilannetta. Tällainen lyhyt ohjaava hoitojakso laskisi myös kynnystä, sillä kaikki eivät halua aloittaa lääkitystä, Kontunen sanoo.

IPC-ohjanta on puolistrukturoitu työmenetelmä, jossa keskitytään masennukseen liittyvien ihmissuhdeongelmien ja elämänmuutosten käsittelyyn. Tapaamiskertoja on 6–7 ja ne ovat noin viikon välein. Keskusteluissa etsitään masennuksen laukaisevia tekijöitä sekä siihen liittyen uusia ajattelu- ja toimintamalleja. Tyypillisesti kahdella ensimmäisellä kerralla määritellään masennusoireiden laajuus sekä käydään läpi potilaan sosiaalista tilannetta ja esimerkiksi elämänmuutokseen liittyviä stressitekijöitä. Seuraavilla kerroilla työstetään keskeisintä havaittua ongelmaa. Viimeisellä tapaamiskerralla käydään läpi kehitys, nykytila sekä jatkotoimenpiteet.  

Lyhyt ja riittävän intensiivinen 

Kontusen tutkimus alkoi vuonna 2010 yhteistyössä Savonlinnan keskussairaalan ylilääkäri Timo Liukkosen ja Oulun yliopiston yleislääketieteen professori Markku Timosen kanssa. 

Satunnaistettuun kliiniseen kokeeseen otettiin perusterveydenhuoltoon ensimmäistä kertaa masennusoireiden vuoksi hakeutuvia aikuispotilaita, joilla todettiin lievä tai keskivaikea masennus. Alun perin ajatuksena oli, että kyseessä olisi potilaan elämän ensimmäinen masennusjakso. Tutkimuksen edetessä kuitenkin ilmeni, että noin puolella oli ollut masennusta aiemmin elämässään. Puolet käytti masennuslääkitystä.

Satunnaistetusti puolet potilaista ohjattiin perusterveydenhuollon sairaanhoitajan luo saamaan IPC-ohjantaa. Hoitajat olivat ennen hoidon antamista saaneet kolmipäiväisen IPC-koulutuksen. Heillä oli vähintään 10 vuoden kokemus työskentelystä masennuspotilaiden parissa. Hoitajat saivat tutkimuksen ajan viikoittain psykologilta opastusta ja työnohjausta.

Toinen puoli potilaista ohjattiin erikoissairaanhoidon kautta IPT-psykoterapiaan, jossa he kävivät läpi tavanomaisen 16 kerran terapiajakson. Hoitoa antoivat menetelmään perehtyneet psykoterapeutit, joilla oli vähintään 15 vuoden kokemus masennuspotilaiden hoidosta. 

Molemmissa ryhmissä vuoden seurannassa noin 60 prosenttia potilaista toipui täysin. Lisäksi IPT-ryhmässä neljänneksellä ja IPC-ryhmässä kahdeksasosalla potilaista olo helpottui merkittävästi.

– Tutkimus osoitti, että lyhytkin hoitojakso voi olla ratkaiseva, jos se on riittävän intensiivinen. IPC-ohjauksessa potilaan tilanne ja sosiaaliset suhteet käytiin huolellisesti läpi. Näin tarkka ja järjestelmällinen asioiden läpikäyminen ei ole perusterveydenhuollossa ihan tavallista. 

Läheisten tuki ratkaisevaa

Monitapaustutkimus paljasti, että masennuspotilaan toipumisen kannalta oli ratkaisevaa, oliko läheisiltä saatavilla tukea tai oliko se herätettävissä. 

– Niiltä, jotka eivät toipuneet, puuttui poikkeuksetta läheisten tuki. Oli dramaattinen ja yllättäväkin huomio, että asia näyttäytyi näin jyrkästi, Kontunen toteaa. 

Kontunen pitää IPC-ohjauksen etuna sitä, että kynnys on potilaalle matala. On helppo lähteä mukaan, kun hoitojakson pituus on ennalta rajattu. Terapia voidaan antaa suoraan työterveyshuollossa tai terveyskeskuksessa masennushoitajan vastaanotolla, mikä vähentää leimautumisen riskiä. IPC-hoitojakso näytti myös motivoivan potilasta jatkohoitoihin. 

– Potilaat, joilla havaittiin masennuksen taustalla olevan vaikeampia, syvemmällä olevia syitä, olivat lyhyen jakson jälkeen selvästi aiempaa motivoituneempia sitoutumaan pitkäaikaiseen psykoterapiaan, Kontunen kertoo.  

– IPC-lyhytterapia ei ole ratkaisu kaikkeen, mutta se näyttäisi toimivan perustasolla hyvänä varhaisvaiheen hoitomuotona.

IPC ja BPS lievittävät nuorten masennusta

Lasten ja nuorten kouluhyvinvointia ja oppimisvaikeuksia väitöstyössään tutkinut PsT Pauliina Parhiala selvitti IPC-ohjannan hyödyntämistä 12–16-vuotiaiden koululaisten (n = 55) masennuksen hoidossa. 

Tutkimukseen osallistui oppilashuollon työntekijöitä 28 koulusta. Mukaan otettiin masennusoireiden vuoksi kouluterveydenhuoltoon hakeutuneet nuoret, joilla todettiin lievä tai keskivaikea masennus. Satunnaistetusti 13 koulua otti käyttöön IPC-menetelmän. Masennusoireisia nuoria auttavat koulukuraattorit, -psykologit ja -terveydenhoitajat kävivät ennen tutkimusta kolmipäiväisen IPC-koulutuksen. Verrokkeina käytetyissä 15 koulussa masennuksen hoidossa käytettiin tavallista keskusteluapua, lyhyttä psykososiaalista tukea (BPS eli Brief Psychosocial Support), mutta strukturoidusti ja kohdistettuna masennusoireisiin. Molemmissa tapauksissa nuorille järjestettiin kuusi tapaamista ohjaajan kanssa noin kerran viikossa. 

Tutkimus osoitti, että koulussa voidaan lyhytinterventiolla lieventää masennusoireilua. Molemmat menetelmät toimivat yhtä hyvin. Kolmen kuukauden seurannassa 60 prosentilla nuorista masennusoireet olivat hävinneet ja kuuden kuukauden kuluttua lähes 80 prosenttia oli parantunut. 

Parhiala huomauttaa, että oppilashuollon työntekijät käyttivät tutkimuksessa IPC-menetelmää ensimmäistä kertaa. Tämä on saattanut vaikuttaa tuloksiin.

– Todennäköisesti menetelmää ei osattu vielä täysin hyödyntää. Toisaalta IPC-ryhmään ohjautui satunnaistamisesta huolimatta enemmän ahdistusoireista ja vakavammista masennusoireista kärsiviä, kertoo Parhiala.

Koulussakin voidaan hoitaa masennusta

Parhialan mukaan tutkimus osoitti, että hoitojakson määrämittaisuus, tiiviys ja järjestelmällisyys sekä nuoren voinnin toistuva arviointi lisäävät masennuksen hoidon vaikuttavuutta. Hoidossa näytti olevan tärkeintä, että keskityttiin laajasti nuoren hyvinvointiin ja tämä koki tulevansa kuulluksi. Myös työntekijöiden saama tuki oli tärkeää. 

– Pitäisi muuttaa ajattelua siihen suuntaan, että kouluissakin voidaan antaa masennuksen varhaisvaiheen hoitoa. Tietenkin tarvittaisiin lisäksi riittävästi tekijöitä oppilashuoltoon. Moni tutkimuksessa mukana ollut työntekijä totesi, ettei lievien masennusoireiden vuoksi apua hakeva nuori tavallisesti saisi kuuden kerran hoitojaksoa. 

BPS- tai IPC-interventio voi auttaa etenkin silloin, kun masennus on vielä lievää, masennusjakso on nuoren ensimmäinen eikä hänellä ole muita vakavia mielenterveysoireita.

– Masennuksen taustalta voidaan löytää elämäntapahtuma tai ihmissuhde. Taustalla voi olla esimerkiksi riitaa kaverin kanssa, vanhempien ero tai yksin jääminen. 

Parhialan mukaan IPC on hyvä työkalu muiden tutkimusnäyttöön perustuvien menetelmien rinnalla, sillä siinä etsitään masennuksen tausta ja konkreettisia ratkaisuja. Nuoren ympärille rakennetaan tärkeiden ihmisten verkosto. Lisäksi olennainen osa hoitoa on sosiaalisen vuorovaikutuksen harjoittelu. 

– Jos taustalla on riitaisa ihmissuhde, voidaan miettiä, millä tavalla nuori toimii ja miten kannattaisi toimia vuorovaikutustilanteessa. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi rooliharjoituksia, kommunikaatioanalyysiä ja päätöksentekoanalyysiä. 

Psykologien tehtäväkenttä monipuolistuu

Kontunen uskoo, että tulevaisuudessa psykologien tehtäväkenttä monipuolistuu, kun psykologisten lyhytterapioiden käyttö yleistyy työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa.

– Meillä psykologeilla on laaja ymmärrys psykologisista hoidoista ja kehityksestä. Toivoisin, että lähtisimme aktiivisesti tukemaan perustasolla tapahtuvaa masennuksen varhaisvaiheen hoitoa terapeutteina, kouluttajina ja työnohjaajina.

Pauliina Parhiala näkee tilanteen samoin kuin Kontunen.

– Psykologit ovat mielenterveyden asiantuntijoita kouluissa ja heidän roolinsa on tärkeä. He voivat lyhytinterventioiden lisäksi konsultoida, tehdä yhteistyötä, toimia oppilasryhmien kanssa ja tukea muiden oppilashuollon ammattilaisten mielenterveystyötä. 

Jarmo Kontusen psykologian väitöskirja (2020) Therapeutic change in interpersonal counselling (IPC) for depression: A mixed methods study of primary health care patients

Pauliina Parhialan psykologian väitöskirja (2020) The role of learning difficulties and brief treatment for student well-being