Historian hullut nerot

Simonton (2014) selvitti mielenterveyden ja luovuuden välisen yhteyden ilmenemistä historiallisen aineiston avulla. Hän kokosi tiedot 204 historiallisesti merkittävästä vaikuttajasta. Näihin lukeutui muun muassa tieteentekijöitä, filosofeja, kirjailijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä. Tukeutuen aiempiin elämänhistoriallisiin tietoihin, hän arvioi numeraalisesti kunkin vaikuttajan mielenterveyttä, ja kunkin saavutuksia omalla alallaan. Aluksi tulokset osoittivat, ettei mielenterveyden häiriöillä ollut lineaarista yhteyttä saavutuksiin. Tulokset kuitenkin muuttuivat, kun analyyseissä huomioitiin epälineaariset yhteydet: tieteentekijöillä, filosofeilla ja säveltäjillä suurempiin saavutuksiin liittyi hieman korottuneita mielenterveyden ongelmia, mutta saavutukset heikkenivät vakavien mielenterveysongelmien myötä. Taiteilijoilla ja kirjailijoilla yhteys kuitenkin esiintyi lineaarisesti. Toisin sanoen, vakavammista mielenterveysongelmista kärsivät taiteilijat ja kirjailijat olivat yltäneet merkittävimpiin saavutuksiin. 

Historiallisissa analyyseissä on kuitenkin riski monenlaisista retrospektiivisistä vinoumista. Esimerkiksi tieto taiteilijan mielenterveyden ongelmista on saattanut luoda positiivisen haloefektin tämän teosten ylle. Kyaga ja kollegat (2011) selvittivät ilmiötä hyödyntämällä ruotsalaista väestörekisteriä (n = 300 000). Rekisteristä poimittiin tiedot yksittäisten henkilöiden ammateista ja psykiatristen häiriöiden diagnooseista. Ammattiin liittyvä tieto poimittiin myös diagnosoitujen henkilöiden sukulaisilta. Tulokset osoittivat, että sekä skitsofreniaa että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaneet olivat verrokkeja useammin taiteellisissa ammateissa. Luovia ammatteja, kuten tutkijoita ja taiteilijoita, esiintyi myös enemmän kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien lähiomaisilla, mikä viittaa mahdollisiin perinnöllisiin mekanismeihin.

Edellä esitellyt tutkimukset eivät kuitenkaan tarjoa selitystä sille, miksi mielenterveyden ja luovuuden välillä ilmenisi yhteys. Yksi selitys voi liittyä evoluutioon ja perimään. On mahdollista, että luovuuteen liittyvät perintötekijät ovat olleet adaptiivisia joissakin ympäristöissä, mutta niiden sivutuotteena on muodostunut riski mielenterveyden häiriöille. Tätä selitystä tukee Kyagan ja kollegoiden löydös siitä, että sairastuneen lähiomaiset olivat itse asiassa sairastuneita useammin luovissa ammateissa. Sairastuminen itsessään siis tuskin edistää luovuutta, vaan voi haitata sen ilmenemistä.

Luovuus itsessään vaikuttaa mielenterveyteen.

Mistä luovuuteen liittyvistä perintötekijöistä saattaisi olla kyse? Li ja kumppanit (2020) selvittivät asiaa geenilaajuisen (GWA) analyysin avulla. Tutkimukseen osallistui 4600 opiskelijaa, joiden luovuutta mitattiin kyselymenetelmällä. Geenianalyyseissä muodostettiin polygeneettinen indeksi, joka kuvaa luovuuteen liittyviä geenimuunnoksia. Tutkijat vertasivat tätä indeksiä geenikartastoon ja havaitsivat, että luovuuden perintötekijät ovat osin päällekkäisiä korkean riskinsietokyvyn perintötekijöiden kanssa. Kenties luovuuden evoluutiobiologinen perusta liittyy rohkeuteen kohdata uusia haasteita. Perinnöllistä päällekkäisyyttä ilmeni myös skitsofrenian ja masennuksen kanssa.

Luovuus yksilön ominaisuutena

Mielenterveyden ja luovuuden välisen suhteen ymmärtämiseksi on hyvä huomata, että luovuutta voi esiintyä hyvin erilaisissa konteksteissa. Luovuus ei siis suinkaan ole vain poikkeusyksilöiden ominaisuus. Luovuustutkijat erottelevatkin ammattilaisten (pro-c) ja kulttuuria uudistavan (big-c) luovuuden lisäksi arkielämässä ilmenevän luovuuden (little-c) ja yksilön luovan prosessin (mini-c) (Kaufman & Beghetto, 2009). Tämä erottelu on tärkeä, sillä se sallii luovuuden käsittelyn yksilötason ilmiönä. Tutkimuksissa yksilön luoviin taipumuksiin liittyvät muun muassa korkea avoimuus-piirre, hyvä tunneäly (mukaan lukien empatia ja herkkyys omille tunnekokemuksille) ja taipumus mystisiin kokemuksiin (mukaan lukien kokemukset kaiken elollisuudesta ja yhteydestä) (Ma, 2009).

Mielenterveyden yhteyksiä yksilön luoviin taipumuksiin on selvitetty lukuisissa tutkimuksissa. Acar ja kollegat (2020) keskittyivät meta-analyysissään hyvinvoinnin ja luovuuden väliseen yhteyteen (k = 26, n = 8000). Hyvinvointia oli mitattu muun muassa ihmissuhteiden toimivuutena, tyytyväisyytenä ja psyykkisenä terveytenä. Riippumatta hyvinvoinnin osa-alueesta, hyvinvoinnilla ja luovuudella oli pieni, mutta merkitsevä positiivinen korrelaatio. Paek ja kollegat (2016) puolestaan keskittyivät meta-analyysissään kolmeen suhteellisen yleiseen psyykkiseen häiriöön (k = 89, n = 35000). Tarkkaavuusongelmat liittyivät heikompaan luovuuteen, kun taas ahdistuneisuudella ja masennuksella ei ollut korrelaatiota luovuuteen. Tutkimukset, jotka keskittyivät potilasaineistoihin, osoittivat mielenterveyden ongelmien liittyvän heikompaan luovuuteen.

Edellä kuvatut meta-analyysit puhuvat vahvasti sen puolesta, etteivät mielenterveyden ongelmat edistä luovuutta. On kuitenkin mahdollista, että mielenterveyden ja luovuuden välillä ilmenee joitakin kapea-alaisempia yhtäläisyyksiä. Baas ja kollegat (2020) selvittivät tätä kolmen tutkimuksen sarjassa. Heidän oivaltava lähtökohtansa oli jaotella psyykkiset oireet kahteen tyyppiin: niihin, jotka liittyvät välttämismotivaatioon (ahdistus, masennus ja negatiiviset skitsotyyppiset oireet) ja niihin, jotka liittyvät lähestymismotivaatioon (hypomania ja positiiviset skitsotyyppiset oireet). Tulokset osoittivat, ettei välttämiseen liittyvillä oireilla ollut suoraa yhteyttä luovuuteen, mutta lähestymiseen liittyvät oireet korreloivat parempaan luovuuteen. Lopulta, tutkijat lisäsivät analyyseihin elämyshakuisuuden. Osoittautui, että yksilön korkea elämyshakuisuus välitti sekä välttämiseen että lähestymiseen liittyen oireiden vaikutuksia luovuudelle. 

Luovuus voimavarana

Lienee reilua todeta, että monet mielenterveysongelmista kärsivät taiteilijat ja ajattelijat ovat menestyneet sairaudesta huolimatta, eivät sen ansiosta. On myös hyvä muistaa, että monet historian tuntemat ”hullut nerot” ovat eläneet köyhyydessä vailla arvostusta, mikä on osaltaan voinut rasittaa heidän terveyttään. Rohkeus, avoimuus ja uteliaisuus liittyvät luovuuteen, ja näiden perintötekijöihin voi liittyä riski psyykkisille häiriöille. Käytännössä vaikutus lienee kuitenkin hyvin pieni, sillä esimerkiksi Kyagan ja kollegoiden (2011) tutkimuksessa perinnöllinen riski selitti vain noin yhden prosentin luovan ammatin valinnasta. 

Monet mielenterveysongelmista kärsivät taiteilijat ja ajattelijat ovat menestyneet sairaudesta huolimatta, eivät sen ansiosta. 

Itse asiassa monet ihmiset käyttävät luovuutta oman mielenterveyden edistämiseksi. Conner ja kollegat (2018) selvittivät asiaa 13 päivän mittaisessa päiväkirjatutkimuksessa. Tutkimukseen osallistuneet nuoret aikuiset (n = 658) raportoivat tekemistään luovista aktiviteeteista (esim. maalaaminen, soittaminen, kirjoittaminen), mielialasta sekä merkityksellisyyden kokemuksesta. Tulokset osoittivat, että luovat aktiviteetit ennustivat seuraavan päivän myönteisempää mielialaa ja suurempaa merkityksellisyyden kokemusta. Toisin päin yhteyttä ei ilmennyt: mieliala tai merkityksellisyys eivät ennustaneet luovia aktiviteetteja. Tulokset puhuvat sen puolesta, että luovuus itsessään vaikuttaa mielenterveyteen.

Luovuuden myönteiset vaikutukset tunnetaan myös taideterapioiden kentällä, joissa hyödynnetään esimerkiksi tanssia, piirtämistä ja musiikkia. Katsauksessaan de Witte ja kollegat (2021) toteavat, että taideterapioihin liittyy ainutlaatuisia mahdollisuuksia ilmaista, tutkia ja käsitellä psyykkisiä kokemuksia. Ne voivat myös auttaa rakentamaan tietoisuutta omasta kehollisuudesta ja lisäämään toimijuuden kokemusta. Luovan prosessin avulla voidaan tavoittaa kokemuksia, jotka muuten saattaisivat jäädä tietoisuuden ja verbalisoinnin tavoittamattomiin. 

Kirjoittaja Jallu Lindblom työskentelee tutkijana ja yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa ja tutkijana Turun yliopistossa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2023.