Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa (Valtioneuvosto, 2023) tiedettä ja tutkittua pidetään suuressa arvossa: ohjelmassa annetaan ymmärtää, että ratkaisuja ihmiskunnan viheliäisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen tai luontokatoon, ei löydetä ilman huippuluokan tutkimustietoa. Ohjelmassa myös luvataan, että hallituksen toteuttamissa politiikkatoimissa hyödynnetään tiedeyhteisön asiantuntemusta laajasti.

Hallitusohjelman sanamuodot ovat hyvin linjassa suomalaisten tiedeasenteiden kanssa. Esimerkiksi vuoden 2024 Tiedebarometrin (Tieteen tiedotus ry, 2024) mukaan suomalaiset suhtautuvat tieteeseen erittäin myönteisesti: 86 % suomalaisista luottaa tieteeseen melko tai erittäin paljon ja 78 % on sitä mieltä, että poliittisen päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon.

Leikkeleraivo paljasti, ettei tutkittu tieto aina kelpaakaan

Jos suomalaiset suhtautuvat tieteeseen ja tutkittuun tietoon näin myönteisesti, niin on suorastaan merkillistä, että tutkittu tieto näyttää herättävän niin vahvoja tunteita. Esimerkkinä on marrakuussa 2024 julkaistut ravitsemussuositukset, joissa suositeltiin lihan vähentämistä ja kasvisten lisäämistä ruokavalioon. Suositusten mukaan prosessoituja lihatuotteita, kuten monia tavallisia leikkeleitä, pitäisi välttää. Suositukset herättivät kansalaisissa leikkeleraivon. Ravintosuositukset valmistellutta työryhmää johtanut professori joutui satojen vihaviestien kohteeksi. A-studiossa ministeri kyseenalaisti suositusten tieteellisen pohjan, vaikka ne on muodostettu yli 300 tutkijan tekemän systemaattisen tiedonkeruun perusteella. Nämä poliittikkojen ja kansalaisten reaktiot ovat selvästi ristiriidassa niin hallitusohjelman linjausten kuin Tiedebarometrin tulosten kanssa: tutkittuun tietoon ja tutkijoihin luotetaan ilmeisesti vain niin kauan, kun ne eivät väitä leikkelevoileipiä epäterveellisiksi.

Leikkeleraivo heijastelee tiedeasenteiden poliittista polarisoitumista. Vaikka valtaosa suomalaisista suhtautuu tieteeseen ja tutkittuun tietoon yleisesti ottaen hyvin myönteisesti, eroja alkaa näkyä, kun tarkastellaan yksityiskohtaisempia kysymyksiä esimerkiksi tieteen hyödyllisyydestä ja yksittäisistä tieteellisistä väitteistä. Kun ihmisiltä kysyttiin Tiedebarometrissa, tehdäänkö heidän mielestään maassamme veronmaksajien rahoilla paljon hyödytöntä tutkimusta, mielipiteet jakautuivat vahvasti puoluekannatuksen mukaan. Siinä missä 78 % perussuomalaisten kannattajista oli melko tai erittäin samaa mieltä tämän väitteen kanssa, vain 31 % vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista ajatteli näin. Myös suhtautuminen tiettyihin tutkimusaiheisiin tai -aloihin on poliittisesti polarisoitunutta: lähestulkoon kaikki vasemmistoliiton (96 %) ja vihreiden (95 %) kannattajista pitävät ilmastonmuutosta todellisena ja vakavana uhkana, joka vaatii poliittisilta päätäjiltä tehokkaita toimia, kun taas perussuomalaisten kannattajista vain vajaa puolet (46 %) ajattelee näin. 

Poliittinen ideologia heijastuu tiedeluottamukseen eri tasoilla

Eurooppalaiseen kyselyaineistoon perustuneen tutkimuksen (Rekker, 2025) mukaan tiedeasenteiden poliittista polarisaatiota on syytä tarkastella eri tasoilla. Kaikista yleisimmällä tasolla epäluottamus voi kohdistua yleisesti järjestelmää ja eliittiä kohtaan, mikä on tyypillistä populististen puolueiden kannattajille. Koska tieteentekijät ja yliopistot edustavat yhteiskunnan eliittiä, nämä nähdään yleisesti epäluotettavina tiedon lähteinä. Toisaalta poliittinen ideologia voi heijastua luottamukseen tieteeseen yleensä. Poliittisen oikeiston kannattajat luottavat tieteeseen yleisesti ottaen vähemmän kuin vasemmiston kannattajat. Myösluottamus tiettyjä tutkimusaloja, kuten esimerkiksi taloustiedettä tai sosiologiaa kohtaan, voi riippua poliittisesta ideologiasta. Yksityiskohtaisimmalla tasolla voidaan tarkastella sitä, miten poliittinen ideologia heijastuu taipumukseen hyväksyä tai kyseenalaistaa yksittäisiä tutkimustuloksia. 

Yleisemmän tason epäluottamus heijastuu yksityiskohtaisemmille tasoille – jos ei luota yhteiskunnallisiin toimijoihin ylipäätään, ravintosuositukset saatetaan nähdä eliitin tai yhteiskunnan yrityksinä kontrolloida tavallisten ihmisten syömistä. Toisaalta on ymmärrettävää, miksi joku voi sanoa luottavansa tieteeseen ja tutkittuun tietoon yleisellä tasolla, mutta ei välttämättä hyväksy yksittäistä tutkimustulosta, jos se ei ole yhdenmukainen oman ideologisen ajattelun kanssa. Vaikka ministeri on sitoutunut hallitusohjelmaan, jossa suitsutetaan tieteen ja tutkimuksen merkitystä, hän voi kyseenalaistaa ravintosuositukset, jos ne ovat ristiriidassa sellaisen ideologian kanssa, jossa eläintuotanto on oleellinen osa talousjärjestelmää. 

Psykologiset selitykset korostavat tiedonkäsittelyn hienostuneisuutta

Psykologinen näkökulma tiedeasenteiden polarisoitumiseen on keskittynyt tarkastelemaan niitä tiedonkäsittelyprosesseja, jotka liittyvät tiedeasenteiden polarisoitumiseen (ks. Pennycook ym., 2023). Tieteellisen tiedon merkitystä painottavan hypoteesin mukaan nihkeä suhtautuminen tieteeseen ja tutkittuun tietoon liittyy puutteellisiin perustietoihin ja huonoon ymmärrykseen tieteen periaatteista. Tämän näkökulman mukaan ihmiset alkaisivat suhtautua tutkittuun tietoon myönteisesti, jos heille vain opetettaisiin enemmän perustavanlaatuista tieteellistä tietoa ja tutkimuksen tekemisen periaatteita. Kriittistä ja analyyttistä ajatteluapainottavan hypoteesin mukaan keskeistä on kyky arvioida tietoa analyyttisesti ja avoimin mielin. Tämän näkokulman mukaan kriittisen ajattelun periaatteiden opettaminen saisi ihmiset suhtautumaan myönteisesti tutkittuun tietoon. Poliittisesti motivoituneella järkeilyllä tarkoitetaan sitä, että sitoutuminen johonkin poliittiseen ideologiaan vinouttaa tiedonkäsittelyä, minkä vuoksi ihmiset muodostavat poliittisesti motivoituneita uskomuksia. Niin sanottu identiteettiä suojeleva kognitio puolestaan viittaa siihen, että hyvät tiedonkäsittelyvalmiudet saattavat pahentaa mielipiteiden poliittista polarisoitumista, koska kriittiseen ja analyyttisen ajatteluun kykenevät ihmiset pystyvät paremmin perustelemaan suhtautumisensa tutkittuun tietoon oman ideologiansa mukaisesti.

Erään yhdysvaltalaistutkimuksen (Pennycook ym., 2023) mukaan mikään näistä hypoteeseistä ei yksinään selitä ihmisten suhtautumista tutkittuun tietoon, sillä tieteellisen tiedon ja ymmärryksen, kriittisen ajattelun ja poliittisen ideologian merkitys näyttää riippuvan aiheesta. Jotkin aiheet – kuten ilmastonmuutos – ovat poliittisesti selkeämmin polarisoituneempia kuin toiset, joten niissä on nähtävissä enemmän poliittiseen ideologiaan perustuvaa järkeilyä ja identiteettiä suojelevaa kognitiota. Useiden muiden tieteellisten kysymysten kohdalla hyvät perustiedot ja ymmärrys tieteen periaatteista sekä kyky analyyttiseen ja kriittiseen ajatteluun ovat yhteydessä myönteiseen suhtautumiseen asiaa koskevaan tutkimustietoon.

Tiedepääoman näkökulma paljastaa eriarvoistumisen

Ihmisten suhtautumista tieteeseen ja tutkittuun tietoon voidaan tarkastella myös sosiologisemmasta näkökulmasta, tiedepääoman käsitteen kautta. Tiedepääomalla tarkoitetaan niitä kulttuurisia ja sosiaalisia resursseja, joita ihmisellä on käytössään hyötyäkseen tieteestä ja tutkimuksesta (ks. Koivu ym., 2021). Suomalaisten tiedepääomaa selvittäneiden tutkimusten mukaan myönteinen asenne tiedettä ja tutkittua tietoa kohtaan on vain yksi osa-alue, joka tiedepääomaan liittyy (esim. Kaakinen ym., 2025). Oleellista on myös käsitys itsestä suhteessa tieteeseen ja tutkittuun tietoon: olenko minä tarpeeksi fiksu ymmärtääkseni tiedettä? Kuuluuko tutkittu tieto myös minunkaltaisilleni ihmisille? Yllättävän monet ihmiset kokevat olonsa epämukaviksi tai riittämättömiksi tieteen ja tutkitun tiedon edessä (Torkkeli ym., 2025).

Suomalaisille tehdyn kyselytutkimuksen (Kaakinen ym., 2025) mukaan tiedepääoma keräytyy tietynlaisille ihmisille. Ihmiset, joilla on myönteinen suhtautuminen tieteeseen ja tutkittuun tietoon ja jotka kokevat tieteen itselleen kuuluvaksi asiaksi tekevät vapaa-ajallaan asioita, joissa tiede ja tutkittu tieto tulevat entistä tutummaksi – he vierailevat esimerkiksi tiedekeskuksissa tai -museoissa. Siemen tiedemyönteisyydelle istutetaan jo kouluaikana, sillä aikuiset, jotka muistavat, että lapsuudessa joko vanhemmat tai opettaja innostivat tieteen pariin, suhtautuvat tieteeseen ja tutkittuun tietoon myönteisesti.

Tiedepääoma jakautuu Suomessa epätasaisesti (Kaakinen ym., 2025). Korkeasti koulutetuilla ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla on aikuisena muita enemmän tiedepääomaa, eli he suhtautuvat tieteeseen myönteisemmin, kokevat tieteen enemmän itselleen kuuluvaksi ja harrastavat enemmän tieteeseen liittyviä asioita vapaa-ajallaan sen lisäksi, että heitä on jo kouluaikoina kannustettu enemmän tieteen pariin. 

Mitä tiedeasenteiden poliittiselle polarisoitumiselle voi tehdä?

On epätodennäköistä, että tiedeasenteiden polarisoitumiseen löytyisi jokin yksinkertainen ja nopea ratkaisu. Psykologinen näkökulma (esim. Pennycook et al., 2023) korostaa perustietojen ja tieteen ymmärryksen sekä kriittisen ajattelun taitojen kehittämisen merkitystä. Suomalaisten tiedepääomaa ja sen kasautumista selvittäneiden tutkimusten pohjalta näyttää siltä, että tärkeää on myös tiedepääoman muihin osa-alueisiin vaikuttaminen (esim. Kaakinen ym., 2025; Suortti ym., 2024). 

Eriarvoistumisen ehkäisemisessä keskeisessä roolissa on koulu, ja se millä tavalla eri tieteenaloja siellä opetetaan. Tiedepääoman vahvistamisen näkökulmasta tieteellisen tiedon opettamisen lisäksi tärkeää on oppilaiden uteliaisuuden ja kiinnostuksen herättäminen, tieteen merkityksen välittäminen ja stereotyyppisten käsitysten haastaminen siitä, kenelle tiede kuuluu. Koulun lisäksi on syytä muistaa myös vapaaehtoisten oppimisympäristöjen merkitys: esimerkiksi tiedekeskukset ja -museot ja kirjastot ovat paikkoja, joissa kaikenikäisten on mahdollista kartuttaa tietoa ja ymmärrystä tieteestä. Näiden palveluiden saatavuuden turvaaminen kaikille asuinpaikasta riippumatta olisi tiedepääoman kartuttamisen kannalta tärkeää. Luottamusta tieteeseen lisää myös tiedeviestintä, jonka pitäisi olla luotettavaa, ymmärrettävää ja mahdollisimman saavutettavaa monenlaisille yleisöille. 

Johanna Kaakinen on psykologian professori Turun yliopistossa. Hän johtaa Fostering Finnish Science Capital -konsortiota, jota rahoittavat Suomen Akatemia ja Strategisen Tutkimuksen Neuvosto.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2025.