Liisa Keltikangas-Järviselle suurpalkinto
Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt neljä suurpalkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Professori emerita Liisa Keltikangas-Järvisen saama tunnustus liittyy hänen elämäntyöhönsä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä. Itse hän nostaa merkittävimmäksi työsaavutuksekseen kouluttamiensa tutkijoiden suuren määrän.
”Tutkimusryhmästäni tai ohjaamistani väittelijöistä on noussut yksi akatemiaprofessori, seitsemän professoria ja useita lehtoreita. Heistä olen aidosti ylpeä. Haluan uskoa, että minulla olisi ollut jonkin verran vaikutusta siihen, että he ovat innostuneet tutkimuksesta ja jääneet sen pariin”, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Hän kuuluu sukupolveen, joka on nähnyt psykologian tieteenalan valtavan kehityksen.
”Opiskelin 1960- ja 70-luvun taitteessa. Meillä oli vielä tenttikirjoina joitakin 50-luvulla kirjoitettuja oppikirjoja. Monet niiden opetukset kuulostivat jo valmistumiseni aikaan vitseiltä. Tuon ajan ihmiskuvasta kertoo esimerkiksi tutkimus, jossa verrattiin maalaisia ja kaupunkilaisia ja todettiin, että kaikki maalaiset eivät ole tyhmiä, he ovat vain vähän jähmeitä. Psykologian tieteellistymisen vauhti on ollut urani aikana huima. Pätevän tiedon määrä on lisääntynyt valtavasti, ja psykologiselle tiedolle olisi myös entistä enemmän kysyntää.”
”Psykologit ovat turhan vaatimattomia”
Keltikangas-Järvisen tutkimusryhmä on selvittänyt synnynnäisiä temperamenttieroja monitieteisen, vuosikymmeniä kattavan pitkittäistutkimusaineiston avulla ja yhdistänyt saatuja tuloksia muun muassa varhaiskasvatukseen ja koulupedagogiikkaan.
Psykologisiin tutkimuksiin pohjaten Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut yli 20 tietokirjaa itsetunnosta, sosiaalisuudesta ja temperamentista ja näiden vaikutuksista muun muassa ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Teokset ovat olleet tärkeitä keskustelunavauksia esimerkiksi lasten sosiaalisesta kehityksestä ja laadukkaan päivähoidon reunaehdoista, temperamenttierojen vaikutuksista kouluarviointiin sekä ujojen ja introverttien vahvuuksista työelämässä.
Hän iloitsee siitä, että psykologisen tiedon käyttömahdollisuudet laajenevat jatkuvasti. Suomalaisia psykologeja vaivaa hänen mielestään kuitenkin turha varovaisuus ja vaatimattomuus.
”Psykologit voisivat paljon nykyistä rohkeammin viedä heillä olevaa tietoa kokonaan uusille elämänalueille. Heidän toimenkuvansa painottuu liikaa kliiniseen ja korjaavaan työhön, kun taas esimerkiksi tärkeiltä johtopaikoilta ja poliittisesta päätöksenteosta heitä puuttuu. Kun psykologit hakeutuvat vaikuttajiksi ja päättäjiksi, psykologinen tieto alkaa vaikuttaa uudella tavalla yhteiskunnan kehitykseen, eikä korjaavaa työtä enää tarvita niin paljon”, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Hän onkin valmis kannustamaan psykologeja barrikadeille.
”Me emme voi loputtomiin olla vain korjaamassa niitä jälkiä, joita syntyy, kun tärkeitä poliittisia päätöksiä tehdään ilman psykologista tietämystä.”
”Kehityspsykologian yli on kävelty”
Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan kehityspsykologian yli on kävelty reippaasti esimerkiksi koulumaailman ja varhaiskasvatuksen tuoreissa uudistuksissa.
”Kehityspsykologia loistaa niissä poissaolollaan. Uudistuksissa ei ole riittävästi otettu huomioon esimerkiksi eri-ikäisten lasten kehitystehtäviä ja sitä, missä iässä he kykenevät mihinkin. Koulun ja varhaiskasvatuksen ytimenä on lapsen kehitys – ja sen tuntevat psykologit.”
Hänen omana tavoitteenaan on ollut lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, erilaisuuden ymmärtäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Hän on tuonut lohtua monille kertomalla, että ujous ei ole poikkeavuus ja myös huonon itsetunnon kanssa voi tulla toimeen. Lisäksi Keltikangas-Järvisen teokset osoittavat, että omien juurien ja oman kulttuurin tunteminen on avain oman itsensä ymmärtämiseen ja sitä kautta valintoihin, jotka johtavat myös parempaan elämänhallintaan.
Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1977 ja hänet nimitettiin kliinisen psykologian apulaisprofessoriksi vuonna 1981 ja psykologian professoriksi vuonna 1992. Helsingin yliopisto on aina pysynyt hänen tieteellisenä kotinaan. Hän on saanut työstään ja tietokirjoistaan useita tunnustuksia. Professoriliitto valitsi hänet Vuoden professoriksi vuonna 2008.
Professorin virastaan hän on jäänyt eläkkeelle mutta on edelleen mukana useissa tutkimushankkeissa ja ohjaa muutamia väitöskirjoja. Vaativimpana tehtävänään hän pitää nyt jäsenyyttään EU-arviointipaneelissa, jossa hän on arvioimassa EU-tutkimusrahoituksia.
”Palkinto veti sanattomaksi”
Keltikangas-Järviselle nyt myönnetty Suomen Kulttuurirahaston 30 000 euron palkinto on yksi neljästä myönnetystä suurpalkinnosta. Perustelujen mukaan hän sai palkinnon vanhojen totuuksien tuulettamisesta ja ujojen rohkeasta puolustamisesta. Tieto tunnustuksesta veti hänet sanattomaksi – mitä hänelle ei hänen oman kertomansa mukaan kovin usein tapahdu.
”Olen pitkään joutunut puolustamaan tutkimustietoa, joka ei todellakaan ole aina miellyttänyt kaikkia. Olen tottunut argumentoimaan ja väittelemään. Me elämme tykkäämisen maailmassa, jossa muiden miellyttäminen ohjaa sanomisia ja tekemisiä. Moni tutkijakin haluaa sanoa ääneen vain asioita, jotka ovat kivoja eivätkä syyllistä ketään. Tämä ajaa jopa asiantuntijaroolin ohi. Minä en kuitenkaan ole kuulunut miellyttäjiin, ja siksikin tämä palkinto yllätti täydellisesti. Olen äärettömän iloinen tästä merkittävästä tunnustuksesta!”
Keltikangas-Järvisen lisäksi palkinnon saivat kuvataiteilija, kirjailija Mauri Kunnas, oikeushammaslääkäri Helena Ranta ja kuoronjohtaja, musiikkineuvos Marjukka Riihimäki.
Juttu on julkaistu Psykologiliiton verkkosivuilla 28.2.2019.
