Lapsuudenaikaisten haitallisten kokemusten tutkimusparadigma alkoi 1990-luvulla Vincent Fellittin johtamasta tutkimuksesta (Fellitti et al., 1998). Tutkimuksessa käytettiin ensimmäisen kerran termiä Adverse Childhood Experiences (ACE). Se selvitti, miten ACE-kokemukset ja niiden kertyminen vaikuttivat aikuisiän terveyteen. Aineisto koostui henkilöistä, jotka osallistuivat rutiiniterveystarkastuksiin (n = 9500). Tulokset osoittivat, että ACE-kokemuksilla oli dramaattisia vaikutuksia: ne moninkertaistivat riskin päihdeongelmille, masennukselle ja itsetuhoisuudelle, ja nostivat riskiä somaattisille sairauksille.

Fellitin tutkimus oli ensimmäinen, joka osoitti vakuuttavasti ACE-kokemusten ja aikuisiän terveyden yhteyden. Myöhemmät tutkimukset ovat vahvistaneet löydökset. Sahlen ja kollegoiden (2021) systemaattisessa katsauksessa löydettiin peräti 68 ACE-kokemuksiin liittyvää katsausta ja meta-analyysiä. Yhtenä päätuloksena oli, että jo yksikin ACE-kokemus kaksinkertaistaa riskin mielenterveysongelmille. Vaikutukset olivat kaikkein suurimmat itsetuhoisuuden kohdalla, vaikka ero muihin häiriötyyppeihin ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä. Tulokset toistuivat riippumatta siitä, koskivatko ne lapsia vai aikuisia.

Gardner ja kollegat (2019) puolestaan selvittivät meta-analyysissään erityyppisten ACE-kokemusten vaikutuksia (k = 96). ACE-tyyppejä olivat fyysinen ja emotionaalinen kaltoinkohtelu, seksuaalinen hyväksikäyttö, heitteillejättö, ja altistuminen vanhempien väliselle väkivallalle. Tulokset osoittivat kaikkien ACE-tyyppien olevan merkittäviä masennuksen ennustajia. Emotionaalisen kaltoinkohtelun vaikutukset vaikuttivat kuitenkin vakavimmilta. Tämä voi selittyä sillä, että lapsen kaltoinkohtelija on useimmiten oma vanhempi, mikä vahingoittaa erityisen syvästi kiintymystä ja perusturvallisuutta.

On laajalti levinnyt ajatus, että altistuminen neljälle (tai useammalle) ACE-kokemukselle on erityisen haitallista. Tämä lienee tullut tunnetuksi Fellitin ja kollegoiden (1998) pioneeriartikkelista. Ilmiö ACE-kokemusten epälineaarisista vaikutuksista saattaa kuitenkin selittyä sillä, että kyselyissä mitataan usein sekä lievempiä että vakavampia kokemuksia. Kun nämä erotellaan, ACE-kokemuksilla näyttää itse asiassa olevan lineaarinen annos-vaste-yhteys mielenterveyteen (Schilling et al., 2008). Kaikki ACE-kokemukset eivät välttämättä myöskään ole verrannollisia keskenään. Mallit, joissa analysoidaan yksittäisiä ACE-kokemuksia, voivat saavuttaa jopa 20 % paremman selitysasteen kuin mallit, joissa ACE-kokemuksia kuvataan yhdellä summamuuttujalla (LaNoue ja kumppanit, 2020).

Dramaattisten seuraamusten kuvaamisen lisäksi tutkijat ovat pyrkineet selvittämään miten ja miksi ACE-kokemukset vaikuttavat. Panagou ja MacBeth (2022) kokosivat massiiviseen katsaukseensa 31 tutkimusta, joissa oli selvitetty ACE-kokemusten haitallisia vaikutuksia välittäviä mekanismeja. Vaikka tutkimukset olivat liian vaihtelevia tilastollista koontia varten, tutkimuksista piirtyi esille kolme transdiagnostista teemaa. ACE-kokemukset heikensivät tunteiden säätelykykyä, vähensivät kokemusta sosiaalisen tuen saamisesta, ja lisäsivät kielteisiä uskomuksia. Nämä tekijät puolestaan lisäsivät sekä masennusta että ahdistuneisuutta. Löydös on kliinisesti merkittävä, sillä näihin prosesseihin puuttumalla voidaan todennäköisesti ennaltaehkäistä ACE-kokemusten mielenterveydellisiä vaikutuksia. 

Evoluutiopohjaiset lähestymistavat tarjoavat myös mielenkiintoisen näkökulman ACE-kokemuksiin. Niiden mukaan kehitykselliset muutokset eivät ole välttämättä tai ainoastaan kehityksen häiriöitä, vaan heijastavat adaptiivisia sopeumia haitallisiin ympäristöihin. Esimerkiksi Young ja kollegat (2022) vertailivat haitallisille kokemuksille altistuneiden nuorten työmuistitoimintoja verrokkiryhmään. Odotusten mukaisesti ACE-nuoret muistivat heikommin abstraktia muistiainesta (esim. kolmioita ja neliöitä). Kuitenkin, kun abstrakti aines korvattiin tosielämään liittyvillä asioilla (esim. rahalla ja vihaisilla kasvoilla), erot nuorten välillä hälvenivät. ACE-kokemukset saattavat suunnata kehitystä vastaamaan tosielämän tärkeisiin asioihin selviytymisen varmistamiseksi.

Kirjoittaja Jallu Lindblom työskentelee tutkijana ja yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa ja tutkijana Turun yliopistossa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2023.

Lähteet

• Felitti, V. J., Anda, R. F., Nordenberg, D., Williamson, D. F., Spitz, A. M., Edwards, V., & Marks, J. S. (1998). Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading causes of death in adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE) Study. American Journal of Preventive Medicine, 14(4), 245-258.
• LaNoue, M. D., George, B. J., Helitzer, D. L., & Keith, S. W. (2020). Contrasting cumulative risk and multiple individual risk models of the relationship between adverse childhood experiences (ACEs) and adult health outcomes. BMC Medical Research Methodology, 20(1), 1-10.
• Panagou, C., & MacBeth, A. (2022). Deconstructing pathways to resilience: A systematic review of associations between psychosocial mechanisms and transdiagnostic adult mental health outcomes in the context of adverse childhood experiences. Clinical Psychology & Psychotherapy, 29(5), 1626-1654.http://tiny.cc/panagou22
• Sahle, B. W., Reavley, N. J., Li, W., Morgan, A. J., Yap, M. B. H., Reupert, A., & Jorm, A. F. (2021). The association between adverse childhood experiences and common mental disorders and suicidality: An umbrella review of systematic reviews and meta-analyses. European Child & Adolescent Psychiatry, 1-11.
• Schilling, E. A., Aseltine, R. H., & Gore, S. (2008). The impact of cumulative childhood adversity on young adult mental health: Measures, models, and interpretations. Social Science & Medicine, 66(5), 1140-1151.
• Young, E. S., Frankenhuis, W. E., DelPriore, D. J., & Ellis, B. J. (2022). Hidden talents in context: Cognitive performance with abstract versus ecological stimuli among adversity‐exposed youth. Child Development, 93(5), 1493-1510.