Lapset ja nuoret pakotetaan pompotteluun – missä on ongelman ydin?

Suurin osa haastattelemistamme asiantuntijoista osoittaisi lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämisrahat nyt ensisijaisesti perustason palvelujen kuntoon saamiseen. Heidän mukaansa psykiatrisen erikoissairaanhoidon ruuhkat helpottuisivat, jos äitiys- ja lastenneuvoloiden, opiskeluhuollon sekä kasvatus- ja perheneuvoloiden varhaiset interventiot ja normaalikehityksen tuki olisivat kunnossa. Samalla on kuitenkin tarkasteltava koko hoitopolkua.

– Palvelujärjestelmä on kokonaisuus, ja eri resurssit ovat suhteessa toisiinsa. Ydinongelma on nyt se, että perustasolla kyllä tunnistetaan lasten ja nuorten tuen tarpeet, mutta siellä ei tehdä riittävästi hoidollisia interventioita. Kun siellä ei hoidollinen resurssi riitä, niin lapset ja nuoret ohjataan erikoissairaanhoitoon, jossa jonot kasvavat, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin nuorisopsykiatrian linjajohtaja Klaus Ranta.

Hän ratkaisisi ongelman selvittämällä ensin kattavasti, miten perustason resurssit nyt kohdistuvat mielenterveyden hoitoon eri ikäisillä lapsilla ja nuorilla. Selvittäminen on hankalaa muun muassa siksi, että eri ammattikunnat kirjaavat potilaskäyntejä eri tietojärjestelmiin. Toiseksi Ranta ohjaisi hoidollista resursointia perustason työn kehittämiseen.

– Tämä on nyt tärkeysjärjestys. On myös muistettava, että työ esimerkiksi opiskeluhuollossa ja kasvatus- ja perheneuvoloissa on vahvasti moniammatillista. Siellä tarvitaan kaikkien ammattiryhmien yhteistyötä ja lisää mielenterveystyöhön kohdistettua työpanosta, jotta homma saadaan toimimaan, Ranta toteaa.

Hoitopolut kohtuuttomia ja resursseja tuhlataan

Helsinkiläinen koulupsykologi Anna Vuorjoki näkee jatkuvasti työssään, millaisia haasteita lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen hoitoketjussa on. Pääkaupunkiseudulla on tarjolla psykiatrista erikoisairaanhoitoa lapsille ja nuorille, mutta Vuorjoen mukaan hoitopolut ovat usein kohtuuttomia ja samalla tuhlataan resursseja.

Kun Vuorjoki havaitsee lapsen tarvitsevan psykiatrista erikoissairaanhoitoa, hän ohjaa lapsen koululääkärille, joka voi tehdä lähetteen arviointipoliklinikalle.

– Virallisesti psykiatriseen hoitoon pääsyn kriteerejä ei ole HUS-alueella tiukennettu, mutta ero entiseen on selvä: kaikilla niillä oireilla, joilla lapsi tai nuori pääsi viisi vuotta sitten psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaaksi, ei pääse sinne enää. Nykyään myös vaaditaan usein koulupsykologin arviota tilanteissa, joissa oireilu on selkeästi vakavaa. Näin hoidon aloitus viivästyy ja opiskeluhuollon resursseja tuhlataan, hän toteaa.

Joskus nuori passitetaan arvion jälkeen takaisin koulupsykologin vastaanotolle, vaikka tämän tarjoama tuki ei olisi nuorelle riittävää.

– Jonkin ajan kuluttua pistän uudelleen vireille lähetekierroksen ja sama kuvio toistuu, Vuorjoki toteaa.

Parasta hänen mukaansa olisi, jos nuoren ei tarvitsisi käydä usean eri tahon arvioitavana ennen lopulliseen hoitopaikkaan pääsyä silloin, kun tämä tarvitsee pitkäaikaista psykoterapeuttista hoitoa. Toisaalta hänen mielestään opiskeluhuollolle asetetaan entistä enemmän paineita tehdä psykoterapeuttista työtä.

– Erikoissairaanhoito ajaa nyt kouluihin psykoterapeuttisia lyhytterapioita, esimerkiksi IPC-interventioita. Yhden tietyn strukturoidun menetelmän käyttöönoton ajatellaan ratkaisevan kaiken. Opiskeluhuollossa olisi olennaista säilyttää kokonaisvaltainen laaja-alainen näkökulma, jotta pystymme arvioimaan jokaisen oppilaan tilanteen yksilöllisesti. Siinä on myös tietyt rajat, mitä kouluilla on järkevää tehdä.

Vuorjoki ei usko, että kyse on yksistään perustason palveluiden toimimattomuudesta, vaan resursseja puuttuu koko hoitopolulta.

– Resurssien lisääminen esimerkiksi oppilashuoltoon ja perheneuvoloihin on erittäin tärkeää, mutta yhtä lailla vajausta on erikoissairaanhoidossa. Oppilashuollossa ja perheneuvolassa on jo käytössä toimivia interventiomalleja lieviin ongelmiin ja varhaiseen puuttumiseen, Vuorjoki toteaa.

Psykiatrinen erikoissairaanhoito tarjoaa hänen mukaansa hyvät puitteet vaikeiden mielenterveyden pulmien hoitoon.

– Hoidon onnistumisen kannalta ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista siirtää yhä vakavammin oireilevien nuorten hoitoa kouluille tai terveyskeskuksiin. Mikäli pääsy psykiatriseen hoitoon olisi nopeaa ja sujuvaa, jo sekin vapauttaisi koulupsykologien resursseja työskentelyyn lievästi oireilevien nuorten kanssa, Vuorjoki sanoo.

Päättäjät tuijottavat väärään päähän

Pohjanmaan seudulla työskentelevä koulupsykologi Riitta Laurila taas tietää, miten rajusti alueen psykologipula heijastuu lasten- ja nuorisopsykiatriaan: terveyskeskus- ja koululääkärit kirjoittavat entistä enemmän lähetteitä erikoissairaanhoitoon, koska apua ei ole saatavilla riittävästi perustasolla.

 Monet alueen kunnat ovat ahtaalla, koska psykologien paikkoja ei saada täytetyiksi.

– Kunnat eivät säästöpaineissaan ole valmiita satsaamaan esimerkiksi psykologikohtaisten oppilasmäärien rajoittamiseen, koulutukseen tai palkkaukseen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Lisäksi osa alueen kunnista toteuttaa edelleen koulupsykologisen työn osana muuta kunnan palvelua, jolloin erittäin keskeinen ennaltaehkäisevä työ jää vastaanottotyön jalkoihin, Laurila kertoo.

Kun hän viime viikolla lopetti työnsä Laihialla ja vaihtoi koulupsykologiksi Ilmajoelle, Laihian kuntaan ei jäänyt yhtään psykologia – ei edes terveyskeskukseen. Ongelma on laaja koko Pohjanmaan alueella.

– Meillä on paljon huonosti voivia lapsia ja nuoria. Yhteiskunnan paineet aiheuttavat sen, että yhä useampien vanhemmilla on liian vähän aikaa nuorille, eivätkä nuoret halua kuormittaa kiireisiä vanhempiaan enempää. Perheet tarvitsisivat aikaa arjen kohtaamiseen, yhteisöllisyyttä ja turvaverkkoja ympärilleen jo varhaisemmassa vaiheessa, Laurila toteaa.

Perheiden tukemiseen jo ennen lapsen syntymää samoin kuin varhaiskasvatukseen tulisikin hänen mielestään ohjata yhä enemmän psykologiresursseja ja tukea vahvemmin moniammatillisuutta.

– Perustasoa kehittämällä päästään tukemaan normaalikehitystä eikä vain hoitamaan oireita ja sairauksia. Perheneuvolat ja äitiysneuvolat ovat myös avainasemassa. Päättäjät tuijottavat nyt väärään päähän, kun pohditaan erikoissairaanhoitoa. Ongelmat kumpuavat kuitenkin perustason resurssipuutteista sekä siitä, että siellä ei huolehdita lakisääteisistä palveluista.

Myös Laurila on havainnut, että yhä useammin lapsi palautetaan erikoissairaanhoidosta takaisin koulupsykologin pakeille. Sisäänottokriteerit lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat ruuhkautumisen vuoksi tiukentuneet niin, että vain psykoottisuus, syömishäiriöt ja itsetuhoisuus takaavat hoitoon pääsyn. Usein myös päädytään määräämään lääkkeitä niillekin nuorille, jotka olisi voitu hoitaa perustasolla lääkkeettömästi – jos resursseja olisi ollut.

Apu on saatava heti, kun tarve herää

 Resurssit HUSin nuorisopsykiatrian linjalla eivät ole missään suhteessa hoidon tarpeeseen. Nyt lähes kymmenen prosenttia ikäluokasta on nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaana. Näin toteaa poliklinikan johtava psykologi Niklas Granö – ja vaatii lisäresursseja perustasolle.

– Erikoissairaanhoidonpaine helpottuisi, jos perustason hoidolliset interventiot saataisiin kuntoon. Ensimmäistä kertaa psyykkisesti oireileva nuori tulisi saada saman tien tutkimusnäyttöön perustuvien interventioiden piiriin. Välitön hoito pitää saada siellä, missä oireilu alkaa eli kouluissa ja oppilaitoksissa. Onpa kyse ahdistuksesta, masennuksesta tai oudoista kokemuksista, tärkeää on saada apu heti. Tämä palikka ei meillä nyt toimi, Granö toteaa.

Hänen mukaansa oireiden tunnistaminen kyllä toimii, mutta liian usein jäädään odottamaan erikoissairaanhoitoon pääsyä ja tapahtuu pahin eli hoito viivästyy. Hänestä olennaista olisi muistaa, että

– Oireet ovat häiritseviä jo paljon ennen kuin ne pystytään diagnosoimaan. Psykologit tuntevat arviointimenetelmät, ja heillä on edellytykset ottaa haltuun varhaiset interventiot. Hoitomenetelmiin koulutettuina he pystyisivät varmistamaan perustasolla interventiot oireisiin, jotka eivät kuulu vielä psykiatriaan.

Myös HUSin lastenpsykiatrian linjan johtava psykologi Sirpa Sammalo sanoo perustason palvelujen olevan puutteellisia.HUSin lastenpsykiatrian lähetemäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenen viime vuoden aikana, ja työt tehdään samoilla henkilöresursseilla kuin kymmenen vuotta sitten. Lähetemäärät ovat kaksinkertaistuneet myös valtakunnallisesti. Sammalon mukaan lastenpsykiatriseen hoitoon pääsee HUSissa tällä hetkellä kuitenkin suhteellisen nopeasti.

– Perustason palvelut on joka tapauksessa saatava kuntoon ja samalla avun saamisen kriteerit aukottomiksi. Lasten pitäisi saada palveluja ilman diagnoosiakin. Olisi tärkeää luopua turhasta ongelmien medikalisoinnista ja luottaa kehityspsykologiseen, kontekstisidonnaiseen näkemykseen. Siten perheet pääsisivät jouhevasti tukipalvelujen piiriin, eikä erikoissairaanhoidon kärki paisuisi, Sammalo toteaa.