Toimintakyvyn tutkimusyksikkö testaa ja tutkii

Psykologeilla on kysyntää Puolustusvoimissa. Sodankäynnin psykologisista ulottuvuuksista tiedetään tänään paljon enemmän kuin vaikkapa muutama vuosikymmen sitten. Nykyään esimerkiksi kaikki varusmiehet käyvät läpi Taistelijan mieli -koulutuspaketin ja upseerikokelaat koulutetaan motivoimaan joukkojaan. Puolustusvoimien psykologit tukevat kadetteja mm. osallistumalla toimintakykykoulutukseen ja upseereita 360-kompetenssipalautteiden avulla. Poikkeusoloissa pataljoonatasolla erityisesti papit ovat avainasemassa – myös sitä kautta saadaan tärkeää tietoa mielialasta. Tiedolla pyritään tukemaan myös ylemmän johdon joukkojen jaksamiseen liittyvää tilannetietoisuutta. Ja sitten on uusi Lepola-toiminta

Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella on erityinen Toimintakykyosasto, jossa työskentelee useita psykologeja. Mukana on myös psykologian opiskelijoita tutkintoon kuuluvaa korkeakouluharjoittelua tekemässä sekä varusmiehiä tutkimusavustajina. Psykologi Petteri Simola toimii Toimintakykyosaston johtavana tutkijana.

– Työssä painottuvat laaja-alainen tutkimus ja psykologinen soveltuvuuden arviointi. Soveltuvuuden arviointien osalta koen, että suurista arviointimääristä huolimatta pystymme panostamaan laatuun. Tutkimme mm. tehtävien ihmisille asettamia vaatimuksia, kuormitusta, johtamista ja päätöksentekoa, joskus myös yhteistyössä yliopistojen kanssa. Tilaustutkimus on tyypillinen tehtävä: esimerkiksi Pääesikunnasta tai muilta osastoilta tulee kysymyksiä, jotka liittyvät psykologian alaan: ”miten ihmismieli voisi suhtautua ja reagoida asiaan x?” Kyberpsykologiassa yritämme ymmärtää tietoturvan ja tekniikan inhimillisiä näkökulmia.

Simola kuvaa työtehtäviä poikkeukselliseksi ja kiinnostavaksi haasteeksi psykologeille.

– Pidän osastomme tutkimusta ja kehittämistä mielekkäänä, sillä kaikki toimet tähtäävät aina siihen, miten sotilaan toimintakykyä voidaan tukea poikkeusoloissa. Yleinen tutkimuskysymys on ”Tämän tiedämme, mutta mitä pitäisi tehdä seuraavaksi?”

Toimintakykyosaston psykologit tekevät käytännössä myös kaikki Puolustusvoimien soveltuvuusarvioinnit esimerkiksi erityistehtäviin, kuten laskuvarjojääkärit, sukeltajat tai lentoteknillinen koulutus. Kaikkiaan toimintakykyosaston psykologit tekevät vuosittain pari tuhatta soveltuvuusarviota.

Edellytyksenä psykologian alan tutkimustyölle Puolustusvoimissa on psykologian maisterin tutkinto. Kokemus rekrytointialalta, tutkimuksen teosta ja akateemisesta maailmasta katsotaan eduksi. Varusmiespalvelusta ei psykologeilta edellytetä.

Psykologi asiantuntijana reserviläistoiminnassa

Psykologeja tarvitaan laajasti myös reserviläistoiminnassa. Toimintakyvyn tutkimusyksikössä on psykologeja ja muita käyttäytymistieteiden asiantuntijoita, tilasto-osaajia, yliopistotutkijoita ja johdon konsultteja. Komentaja Kari Salin kiittää asiantuntijoiden yhteistyötä.

– Reserviläisillämme on sellainen osaaminen, jota yksikään ammattiarmeija ei pysty ostamaan. On aina hienoa seurata, kun joukko huippuluokan asiantuntijoita innostuu pohtimaan ideaa tai kysymystä. Yksi ihminen ei siitä voisi suoriutua, mutta yhteistyöllä ratkaisu löytyy.

Psykologireserviläiset kouluttautuvat omaan reservin tehtäväänsä ja heille järjestetään kertausharjoituksia. Kriisin aikaan tutkijareserviläisten tehtävä on kerätä tietoa kentällä. Ikähaarukka on laaja.

– On vain eduksi, jos ihmisellä on jo jonkin verran elämänkokemusta, mutta meillä on myös nuoria mukana kasvamassa. Reserviin tutkimustehtäviin hakeutuvalla on oltava myös kuntoa ja retkeilymieltä: se voi tarkoittaa useita telttaöitä suomalaisessa syksyssä, repussa säänkestävät analyysivälineet ja kenttäruokailuvälineet, Salin muistuttaa.

Lepolapataljoona tarjoaa psyykkistä ja fyysistä hoivaa

Tiivistettynä Lepola on paikka, jonne mieleltään järkkynyt sotilas määrätään lepoon ja keräämään voimiaan muutaman päivän ajaksi palatakseen takaisin rintamalle. Lepola toimintamallina oli koekäytössä jo jatkosodan aikana, mutta unohtui vuosikymmeniksi. Nyt se otetaan osaksi Puolustusvoimien vakituisia käytänteitä, kun Suomeen perustetaan Lepolapataljoona sodanajan joukoksi. Tämän vuoden syksyllä mielenterveyden ammattilaiset valmistelevat kertausharjoituksessa toiminnan aloittamista, ja ensi vuonna tehtävään koulutetaan jo henkilöstöä.

Lepolapataljoonan hallintoa johtaa reservin upseeri ja toiminnasta vastaa psykiatri. Tiimiin kuluu psykologeja, psykiatrisia sairaanhoitajia, liikunnanohjaajia, diakoneja, sosionomeja ja muita henkisen tuen asiantuntijoita. Yksittäinen Lepola voi sijaita vaikkapa seurakunnan kurssikeskuksessa, ja toinen tukiryhmä tarjoaa rintamalla liikkuvaa psyykkistä ensiapua. 

Everstiluutnantti evp Jari Harala on jo pitkään tutkinut ja kehittänyt Lepola-toimintaa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen Toimintakykyosastolla. Kansainvälisen tutkimuksen perusteella sotilaan psyykkisestä toimintakyvystä tiedetään paljon. Psyykkinen vammautuminen on yleistä, mutta kenttälääkintä on edelleen käytännössä vain hätäkirurgiaa.

– Lepola on ikään kuin filtteri sotivan joukon ja siviilisairaalan välissä. Tavoitteena on estää, että henkilöstä ei tule potilasta, vaan että hän tokenisi takaisin omaan tehtäväänsä. 

Käytännössä tukitoiminta on rintaman lähellä tapahtuva 3–5 vuorokauden pituinen moniammatillisen tiimin interventio, jossa johtavana ajatuksena on tuen kaari: ensin henkilön vireystila lasketaan, sitten nostetaan takaisin.

– Sotilas voi olla täysin lukossa tai vauhkoontunut, on painajaisia ja väsy. Silloin ei auta keskustelu, vaan ensin keskitytään univelan poistamiseen, viime kädessä tarvittaessa lääkityksellä. 

Ahdistuksen purkuun toimivat alkeellisten rintamaolojen jälkeen myös ihan tavalliset keinot: saunominen, lämmin tarjoiltu ruoka ja sänky, jossa on lakanat. Vasta univelan poiston ja muiden tukitoimien jälkeen on päätöksen aika: rintamalle vai sairaalaan? Jos henkilö palaa rintamalle, on ohjelmassa myös taistelumielialan palautus. Psykoedukaatiolla opetetaan, mitä voi itse tehdä, ettei joudu samaan tilanteeseen uudestaan. 

Nyt tutkitaan myös sitä, miten Lepola-toiminta voisi auttaa myös sodan päätyttyä.

– Jatkosodan jälkeen kotiin palaavia ei autettu psyykkisten ongelmien osalta juuri mitenkään – otettiin vain arvomerkki pois ja pantiin junaan. Siitä seurasi monelle pitkäaikainen alkoholi- tai perheväkivaltaongelma ja henkilökohtaiset traumat jäivät jäljelle. Mitä muuta voikaan odottaa, jos on vuosien ajan reagoinut väkivallalla kaikkiin risahduksiin? Harala kuvaa.

Lepolapataljoonaa voisikin käyttää myös kotiuttamiskoulutuksiin esimerkiksi kertomalla, millaisia tuntemuksia on odotettavissa siviilissä. Kyselyllä voidaan myös kartoittaa eniten apua tarvitsevat yksilöt ja järjestää heille tukitoimia siviiliyhteiskunnassa. Reserviläispsykologeilla on tässäkin työssä tärkeä vastuu.