Psykologit tarvitsevat johtamiskoulutusta

Sirpa Sammalo

Psykologiliiton kultaisen ansiomerkin saa espoolainen psykologi, psykoterapeutti Sirpa Sammalo, 46. Sammalo lähti mukaan liiton toimintaan opiskeluaikana ja on toiminut sekä Hepsyn puheenjohtajana että liittovaltuustossa ja liiton hallituksessa. Yli 20-vuotisen kautensa aikana Sammalo on ollut poikkeuksellisen aktiivinen niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Sammalo jäi pois liittovaltuustosta varsinaisen jäsenen paikalta viime kauden lopussa.

Kultainen ansiomerkki tuntui ensin aivan ylimitoitetulta, Sirpa Sammalo sanoo ja nauraa.

– Olen tehnyt asioita omaksi ilokseni, mutta tuntuu todella lämmittävältä, kun työtä arvostetaan.

Liittovuodet ovat paitsi antaneet paljon, myös auttaneet omassa työssä.

– Ymmärrän, miten järjestelmä toimii ja miten esimerkiksi palkkoihin voi vaikuttaa.

Psykologiliiton aktiivivuosiensa onnistumisiksi Sammalo kokee esim. psykologien KVTES-palkkauksen listahinnoista erottautumisen sekä opiskelijatoiminnan vahvistumisen muun muassa opiskelijasihteerityön muodossa.

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen tuo uusia haasteita Psykologiliitolle.

– Liitolla on iso rooli siinä, että se pystyy ajamaan oikeudenmukaisesti kaikkien etuja, jos paikallinen sopiminen yleistyy.

Sammalo on työskennellyt koko uransa lasten parissa: koulussa, perheneuvolassa ja HUSin lastenpsykiatrialla, jossa hän toimii nyt esimiehenä. Viime vuosina työn painopiste on siirtynyt johtamiseen, kehittämiseen sekä työ- ja organisaatiopsykologiaan.

Psykologien osaaminen on huippua, mutta koulutukseen tulisi lisätä johtamisopintoja, Sammalo painottaa.

– Jos haluamme vaikuttaa laajasti, meidän täytyy mennä myös muille sektoreille kuin suoraan potilastyöhön. Esimerkiksi johtaminen on oma tieteenalansa.

Psykologit voisivat myös jakaa tietoaan muille entistä rohkeammin.

– Meidät opetetaan kriittisiksi ajattelijoiksi, mutta liika kriittisyys voi myös olla heikkous. On ammattitaitoa, että osaa kommunikoida niin, että muutkin ymmärtävät.

//

Onko työ osa elämää vai koko minuus?

Riitta Kiviluoto 

Helsinkiläinen työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi Riitta Kiviluoto, 41, saa Psykologiliiton kultaisen ansiomerkin. Kiviluoto on toiminut liitossa lähes 20 vuoden ajan. Entisen partiolaisen veri veti mukaan Kompleksin ainejärjestötoimintaan, sieltä Helsingin psykologiyhdistykseen ja lopulta liittovaltuustoon. Kiviluoto ehti toimia. Hepsyn puheenjohtajana, hallituksen varajäsenenä sekä aktiivisena liittovaltuutettuna. Hän jää pois varsinaisen jäsenen paikalta tänä keväänä.

Tunnustus tuli puun takaa, Riitta Kiviluoto paljastaa.

– En osannut ajatella, että näillä meriiteillä pääsisi siihen! Tämä on hyvin suuri kunnianosoitus.

Hyvä porukka, edunvalvonta ja psykologien aseman vahvistaminen saivat hänet jatkamaan toimintaa.

– Tätä yhteisöä tulee ikävä. Ei vieläkään tunnu siltä, että haluaisin pois, vaan ajattelen, että teen tilaa muille.

Psykologiliitossa tapahtui paljon Kiviluodon aktiivivuosina. Hän oli mukana päättämässä, kun pitkäaikainen puheenjohtaja vaihtui, Psykologien kustannus myytiin ja liittovaltuuston kokoa pienennettiin. Kiviluoto uskoo, että tulevaisuudessa liitto painii muun muassa sen kanssa, miten palvella jäseniään, kun sovellusaloja tulee lisää ja jäsenmäärä kasvaa. Toisaalta ammattiliittoihin kuulumisen aktiivisuus laskee. Miten Psykologiliitto pystyy pitämään kiinni jäsenistä ja palvelemaan kaikkia?

Psykologien tarve ei tule vähenemään jatkossa, mutta haasteita riittää.

– Psykologia on tiede, mutta kentällä on paljon kilpailevaa, ei-tieteellistä palvelua, joka voi tuntua helpommin lähestyttävältä. Miten pystymme pitämään puolemme tässä? 

Mehiläisessä työskentelevä Kiviluoto on keskittynyt urallaan työhyvinvoinnin kysymyksiin. Se oli selvää alusta asti: työterveyspsykologia kolahti heti, kun ensimmäinen alan työpaikka löytyi. 

Jos oma työhyvinvointi mietityttää, Kiviluodolla on vinkki:

– Voi lähteä pohtimaan omaa suhdetta työhön. Onko työ tasapainoisen tärkeä ja tarpeellinen osa elämää, jonka lisäksi on muitakin merkityksellisiä elämänalueita vai onko työ isoin osa minuutta, jopa minä?

 Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2020.