Siirry sisältöön

HALLITUKSEN PENKILTÄ

Kuka auttaisi harkkahakijaa?

Innostusta lähenevään valmistumiseen ja harjoittelun alkamiseen vähentää harjoittelupaikkojen heikko saatavuus. On tavallista, että opiskelija aloittaa hakemisen jo vuotta aiemmin, kirjoittaa kymmeniä hakemuksia ja joustaa sekä omista kiinnostuksen kohteistaan että toivomastaan asuinpaikasta, eikä harjoittelupaikan saaminen ja halutussa ajassa valmistuminen silti ole mikään itsestäänselvyys.

Harjoittelupaikkojen heikko saatavuus on todennäköisesti merkittävin opiskelijasta itsestään riippumaton syy valmistumisen myöhästymiselle. Tilanne on hyvin huolestuttava, ja opiskelijat ovat tuoneet sen esille Suomen Psykologian Opiskelijain Liittoon ja Suomen Psykologiliittoon.

Opiskelijamääriä lisättiin koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia 2020-2022. Lisäksi Ouluun ollaan perustamassa kokonaan uusi psykologian koulutusohjelma, jossa kandidaatin tutkinnon opetus on määrä alkaa syksyllä 2021. Suurempi määrä tulevaisuuden kollegoja on lähtökohtaisesti hyvä uutinen, kunhan vain huolehditaan samassa suhteessa kasvavista opetusresursseista ja lisääntyneistä harjoittelupaikoista. Muutokset tuskin kuitenkaan tulevat helpottamaan jo olemassa olevaa pulaa harjoittelupaikoista, ja niillä on vaara pahentaa tilannetta entisestään.

Tänä vuonna pula harjoittelupaikoista on jo syventynyt. Poikkeustilanteen takia monet työnantajat, jotka ovat perinteisesti tarjonneet paikkoja psykologiharjoitteluun, ovat taloudellisesti tiukoilla. Harjoittelut ovat usein ensimmäisiä säästön kohteita.

Pitkän tähtäimen ratkaisu ongelmaan on selvä: psykologiharjoittelun tekeminen samalla tavalla valtion turvaamaksi ja rahoittamaksi kuin lääkäreillä. Psykologiliiton tavoitteena on saada psykologian maisteriopintoihin kuuluva harjoittelu ministeriöiden rahoittaman koulutuskorvauksen piiriin. Tämä varmistaisi harjoittelupaikkojen riittävyyden ja toivotussa ajassa valmistumisen, mistä hyötyisivät niin opiskelijat, yliopistot kuin työnantajatkin.

Myös lyhyellä aikavälillä tarvitaan muutoksia, jotta tämänhetkiset opiskelijat saavat mahdollisuuden valmistua ajoissa. Tässä kohtaa kysyn Sinulta, hyvä lukija, onko sinulla sananvaltaa tai vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi työpaikallasi tai yhdistyksessäsi? Oletko kenties harkinnut, että voisit itse ohjata harjoittelijaa, tai olisiko työnantajallasi esimerkiksi mahdollisuus lisätä tarjoamiensa harjoittelupaikkojen määrää yhdestä kahteen?

Nyt jos koskaan olisi siihen sopiva aika.

Kirjoittaja on psykologian opiskelija ja Psykologiliiton hallituksen varaopiskelijajäsen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä