Kuka auttaa auttajaa?
Kriisi-, trauma- ja katastrofipsykologian asiantuntija Eija Palosaari vastaa nyt loputtomiin median kyselyihin ja hoitaa asiakkaitaan, joiden tapaaminen vielä onnistuu. Peruuntuneet koulutukset ja ryhmätyönohjaukset saavat odottaa parempia aikoja.
–Uskon, että monilla psykologeilla päällimmäisenä huolena on nyt työn paljous – miten tästä kaikesta selviää?
Palosaari ennakoi psykologien tarpeen vain kasvavan syksyllä.
– Arvaukseni on, että meitä tarvitaan vielä enemmän, kun tämä menee ohi. Nyt moni apua tarvitseva puree hammasta ja ajattelee, että kunhan tämä päättyy, niin elämä helpottuu. Kaikilla se ei mene niin. 1990-luvun lama muistuu mieleen, ja silloin monien ongelmat vasta alkoivat kriisin helpottaessa.
Miten pitää itsensä työkuntoisena?
– On tärkeää, että jokainen psykologi muistaisi olevansa samaa ihmislajia kuin muutkin. Meillä kaikilla on valtavan syvällä perimässä olevat ihmiskunnan automaattiset reaktiomallit. Sosiaalinen kiinnittyminen on nyt estynyt. Kun taistelu–pako-moodi aktivoituu, pitäisi olla tosi armelias itselleen: työtehon ei tarvitse olla sata prosenttia, vaikka 150:tä pyydettäisiin.
Henkilökohtainenkin huoli kuormittaa – psykologinkaan mieli ei osaa eriyttää sitä, kuuluuko murhe yksityis- vai työelämään. Jollain voi olla läheisiä vaarassa tai hän joutuu olemaan erossa omaisestaan. Myös kriisiammattilaiset ovat uuden tilanteen edessä. Eija Palosaari antaa esimerkin katastrofityöstään SPR:n psykologien valmiusryhmässä.
– Silloinkin voi olla pitkiä päiviä, mutta aina tiedetään, että tehtävä kestää tietyn ajan. Nyt kukaan ei tiedä, kauanko tämä kestää. Se asettaa ammattilaiselle itsehuollon vaatimuksen. Nyt arvoon nousevat ihmissuhteet, jotka eivät liity työhön. Kun näkee maailmaa eri kanteilta, se suhteuttaa ja tekee hyvää. Kollegoiden kanssa on ihana jutella, mutta kannattaa tavata myös muita.
Entä jos huoli asiakkaista musertaa?
Miten pärjätä riittämättömyyden tunteen kanssa? Huoli asiakkaan pärjäämisestä voi olla suuri.
– Toisten ihmisten kohtalot voivat kirpaista todella kovaa. Täytyisi pitää erillään se, mikä johtuu ulkopuolisesta maailmasta ja yrittää vaikuttaa vain siihen, mihin itsellä on valtaa. Tilanne vaatii erityistä rajojen näkemisen taitoa, ettei uppoa toisen ahdinkoon. Ammattilainen suree surunsa, kohtaa tunteensa, yrittää päästää irti ja tekee sen mikä on tehtävissä.
Psykologin pitää olla tarkkana, etteivät omat tunteet mene edelle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää läheisyyden ja etäisyyden säätelyyn.
– Kriisinhoidosta tiedetään, että jos ammatti-ihminen tuo ammatillisessa kohtaamisessa omia asioitaan liikaa esiin, asiakkaalle tulee helposti tunne, että roolit kääntyvät. Jos psykologi on niin uupunut, että rajat alkavat mennä sekaisin, kannattaa pitää paussi. Silloin voi vaikka pyytää anteeksi ja vetäytyä: pahoittelen, että asia on nyt liian lähellä omaa elämää, en voi jatkaa tästä.
Totta kai kannattaa hyödyntää työnohjausta ja omaa terapiaa tarvittaessa – käyttää rohkeasti kaikkia niitä tukia, joita muillekin suositellaan.
Outo tilanne saattaa repiä vanhojakin traumoja auki niin asiakkailta kuin ammattilasiltakin.
– Joskus käy niin, että kun muut lähtevät toipumaan, jotkut eivät pääse millään irti. Silloin kannattaa kysyä itseltään: onko sittenkään kysymys koronasta vai jostain muusta? Esimerkiksi pitkä eristämisen kokemus saattaa nostaa valepuvussa aikaisemman trauman esiin.
Pitääkö vapaallakin auttaa?
Entä jos työt vähentyvät, mutta auttamisen halu on suuri? Eija Palosaari ei varauksetta patistaisi psykologeja vapaaehtoistyöhön. On vaara, että ammatillisuuden rajat rikkoutuvat.
– Jos vapautuvan ajan täyttää vapaaehtoistyöllä, näen monta ongelmaa. Kuka säätelee psykologin kentälle osuvia vapaaehtoistöitä? Vaikka meillä on vaativa tilanne, psykologin ammattityön kuuluu olla ensisijaisesti palkallista ja yhteiskunnan tehtävä on rahoittaa toimintaa. Eri asia on totta kai naapuriapu yksityishenkilönä, mutta ei psykologina.
– Itse käytän vapautunutta aikaani sellaiseen, mikä rakentaa: kulttuuria, musiikkia, liikuntaa ja ystäviä. Yritän ajatella niin päin, että jos näännytän itseni nyt, minusta ei ole kohta kenellekään mitään hyötyä. Ajattelen usein, että kunpa nuoret psykologit nyt osaisivat olla väsyttämättä itseään liikaa!
Jos etäteknologian käyttö on asiakastyössä mahdollista, sitä kannattaa käyttää.
– Kannustan ehdottomasti etäyhteyteen, jos toinen vaihtoehto on, että terapia pannaan tauolle. Tapaamiset voivat myös olla lyhyempiä ja niitä voi olla tiheämmin.
Mitä kriisipsykologi itse murehtii?
– En kovin paljon murehdi. Koetan pitää itsestäni huolta ja vilpittömästi tehdä minkä jaksan, ja loppu on kohtalon käsissä. Ikäkin auttaa ja antaa perspektiiviä: tämä alkoi joskus ja se myös loppuu joskus. Me vain palaamme aikanaan hiukan muuttuneeseen maailmaan.
Aiemmin kriisinhoidossa nähdyt toipumiset auttavat myös.
– Joskus joku ei nouse, mutta aivan hämmästyttävän usein nousee. Voi vain ihastella, miten paljon voimaa ihmisissä on!
SPR:n kokemus tukena
Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän johtaja Atte Varis on entistäkin kiireisempi. Päivätyö työterveyspsykologina on ottanut aivan uuden digiloikan. Yritykset tilaavat työntekijöilleen nyt etävalmennuksia: miten rauhoitan itseäni, miten hallita ja johtaa poikkeustilannetta.
– Edistyksellisiä työnantajia, kiittää Varis. Teimme valtavan digiharppauksen lyhyessä ajassa, enkä usko, että tästä on paluuta entiseen.
Myös SPR:n psykologien valmiusryhmän työssä pandemiakriisi aiheuttaa digivipinää.
– Teimme SPR:n viestinnän kanssa noin minuutin pituisia psykoedukatiivisia videoklippejä YouTubeen kaikkien vapaasti käytettäväksi. Psykologien perinteinen vahvuushan on face-to face-keskustelu, joka ei nyt toimi. Käymme läpi, miten selvitä yksinäisyydestä tai ahdistuksesta tai miten puhua lapselle kriisistä.
Mitä huolia psykologeilla nyt on?
Vaikeissakin paikoissa psykologeja johtanut Varis pitää koronakriisiä poikkeuksellisen hankalana.
– Myös psykologit itse ovat nyt kriisin kokijoita eri tavalla kuin aikaisemmin, mikä on hyvin haastavaa. On hyvä tiedostaa olevansa tekijä, auttaja ja kokija yhtä aikaa. Psykologius ei suojaa sairastumiselta, ja kaikki olemme yhtä lailla huolissamme terveydestä, läheisistä, etätöistä, taloudesta ja joudumme omaksumaan suuria määriä uusia asioita eristyksissä.
Atte Varis korostaa roolien erottamista: milloin on työaika, milloin omaa aikaa käsitellä aihetta omasta näkökulmasta. Aikaa pitäisi löytää myös perinteisiin toipumis- ja elpymismekanismeihin: rauhoittumiseen, palautumiseen, liikuntaan ja sosiaaliseen elämään.
– Kun ihminen eristetään, meidän pitäisi olla korostuneen yhteisöllisiä. Miten vahvistamme sitä, minkä virus uhkaa meiltä poistaa?
Mitä kriisin jälkeen?
Kriisin jälkeistäkin aikaa voi jo miettiä ja herätellä toivoa.
– Olen pohtinut, millaisia posttraumaattisia kasvun paikkoja tämä voisi avata. Entä jos arvomme tai asenteemme yhteisötasolla muuttuvat? Voisiko yhdessä vietetty aika tulla tärkeäksi? Ennen naapuruston pallokentällä oli ehkä isä ja poika, nyt siellä näkyy useampia perheitä.
Atte Variksen mielestä olisi hienoa, jos tämän maailman kattavan pandemian jälkeen arvomaailmassamme tapahtuisi perustavanlaatuisia muutoksia.
– Miettisimme, mitä oikeasti arvostamme: onko se vapaa liikkuminen, yhdessäolo, maailmantalous vai inhimilliset arvot? Onko kiire tärkeää? Tämän pohtiminen antaa toivoa tulevaan.
Mitä kriisipsykologi itse murehtii?
– Kyllähän sitä miettii, millaisen jäljen tämä jättää lapsiin. Olemme aivan tuntemattomalla maaperällä – tällaista ei ole koskaan ollut. Pitempikestoista toipumista ja vakauttamista ajatellen koulupsykologien määrää pitää ehdottomasti lisätä ja saada jo syksystä alkaen kouluihin riittävä tuki: kaikki mahdolliset vakanssit täyteen! Lisäksi terveydenhuollon ensilinjan toimijoiden jaksaminen mietityttää.
Ammattilaisena ajattelen myös, että tulevan kesän tärkeys palautumisessa on meille kaikille keskeinen. Vaikka olisi kuinka työn imussa ja tärkeässä tehtävässä, jokaisen kannattaa pitää palauttava loma, jotta pääsemme elpymään ja jaksamme startata syksyyn.
***
Webinaareja tulossa jäsenille
Psykologiliitto ja Hogrefe järjestävät lähitulevaisuudessa jäsenwebinaareja avuksi kriisityöhön ja siinä jaksamiseen. Seuraa liiton tiedotusta!
