Kuinka puhua lapsen kanssa vaikeista asioista

Mitä jos lapseni ei kestä sitä, mitä aion kertoa? Mitä jos en hallitse itseäni, kun puhun järkyttävästä asiasta? Näitä moni aikuinen pohtii aikoessaan puhua lapselle tunteita nostattavasta asiasta, kuten vanhempien avioero, läheisen sairastuminen tai kuolema.

Trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja kognitiiviseksi psykoterapeutiksi kouluttautuva Aino Juusola vastaa monipuolisesti mm. yllä mainittuihin kysymyksiin kirjassaan Jutellaanko – Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita. 

Kirjan punaisena lankana on sen huomaaminen, että asiat tuntuvat vaikeilta. Omaan tunnekoneistoonsa on olennaista tutustua, jotta uskaltaa puhua ja kestää lapsen tunteet. 

Kirjassa käydään aluksi lyhyesti läpi lapsuuden kehitysvaiheet. Sen jälkeen pohditaan lukijan omassa lapsuudessaan saamien mallien sekä suomalaisen kulttuurin perinteisten tapojen vaikutusta kykyyn puhua. Kirjassa valotetaan kiintoisien käytännön esimerkkien kautta aiempien sukupolvien osaamattomuutta asettua lapsen tasolle. Kärjistäen lasten kuului olla näkymättömiä, olla aiheuttamatta lisävaivaa aikuisille eri elämänkriiseissä.

Seuraavaksi lukijaa ohjataan arvostavan määrätietoisesti kohti omien tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja ilmaisua, jotta omat pelot eivät nousisi lapsen kanssa puhumisen esteiksi. Omien tunteiden välttelyn vertaaminen pikavippiin on osuva metafora. Selkeää tunne-lukua tekee mieli hyödyntää asiakkaiden kanssa muussakin psykologi- ja psykoterapiatyössä. 

Johdattelusta avoimiin kysymyksiin -luvussa ideana on mahdollistaa lapsen oman käsityksen muodostuminen tapahtuneesta. Lapsen tunteiden huomioimisen luvussa taas kuvataan, miten voi validoida lapsen tunnetta sen sijaan, että kiirehtisi esittelemään ratkaisuja. 

Tämän jälkeen päästään käytännön jäsennykseen puheeksi ottamisesta. Olennaista on ainakin valita sopiva aika, paikka, sanat ja varmistaa lapsen ymmärrys. Riittävän virkeänä ja kylläisenä, osana arjen tavallista kohtaamista on otollisin tilanne puhua vaikeasta asiasta yhdessä. Aikuinen voi hyväksyä oman tietämättömyytensä ja mallintaa hetkeen pysähtymistä, turvallista yhdessä ihmettelyä. Kirjassa kannustetaan myös kysymään suoraan lapselta, mitä tämä haluaisi tietää.

Juusolan käytännön kokemus lasten oikeuspsykologisista haastatteluista sekä kokemus omasta vanhemmuudestaan tuovat teokseen lämpöä ja runsaasti tekstiä elävöittäviä esimerkkejä. 

Lukijaa herätellään omakohtaiseen pohdintaan ja rohkaistaan kokeilemaan taitoja arjessaan. Yhteenvedot kunkin luvun lopussa jäsentävät luettua. Läpi kirjan motivoidaan puhumisen tärkeyttä. Se lisää lapsen turvallisuuden kokemusta ja mielen hyvinvointia. Vaikeneminen ja aikojen kuluttua paljastuvat ”salaisuudet” taas ovat tunnetusti riski mielenterveydelle.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville psykologeille ja muille ammattilaisille sekä kaikille vanhemmille, jotka haluavat kartuttaa arjen taitojaan lastensa kanssa kommunikoinnissa. 

Kirjaesittelyn kirjoittaja on psykologi ja psykoterapeutti (KKT).