Kuinka pakko-oireet kesytetään

Mitä jos hyppään yhtäkkiä sillalta? Mitä jos menetän todellisuudentajuni? Mitä jos sairastun – tai aiheutan läheiseni sairastumisen? Mitä jos lyön ohikulkijaa? Mitä jos olen pedofiili? Pakkoajatukset tunkeutuvat mieleen kutsumatta ja kertovat kauhutarinoita, joiden todeksi muuttumista pakko-oireiseen häiriöön sairastunut pyrkii estämään erilaisin pakkotoiminnoin eli rituaalein. 

Työkirjassa pakko-oireiden hoitoon (2021) psykologi, psykoterapeutti (KKT YET) Riitta Suvanto-Witikka vertaa pakko-oireita osuvasti riiviöön, jonka elämäntehtävänä on uhkailla sairastunutta hänen pahimpia pelkojaan hyväksikäyttämällä. Mitä raivokkaammin riiviölle pistää vastaan, sitä tiukemman otteen se saa. Sen sijaan riiviön pelottavuutta voi näennäisen järjenvastaisesti vähentää hyväksymällä sen olemassaolon ja ystävystymällä sen kanssa. Vertauskuvallisesti tästä on kyse tämänhetkisen tietämyksen mukaan tehokkaimmasta pakko-oireiden hoitomenetelmästä eli altistuksesta ja rituaalin- tai reagoinninehkäisystä. Menetelmässä sairastunut hakeutuu tarkoitushakuisesti pakkoajatuksia laukaisevien yllykkeiden ääreen ja elää – rituaaleista pidättäytyen – ydinpelkojen toteutumisen uhan siihen liittyvine tunteineen kokemuksellisesti läpi. Kirjoittaja rohkaisee toivottamaan ahdistuksen ja pelon tervetulleiksi: kun niiden sallii tulla ja tehdä työtään, syövät epämiellyttävät tunteet pakko-oireita pois. 

Kognitiivisen käyttäytymisterapian näkökulmasta kohdeilmiötään lähestyvä Työkirja pakko-oireiden hoitoon jakautuu kolmeen toisiaan johdonmukaisesti seuraavaan osaan, joista ensimmäinen tarjoaa lukijalle selkeästi jäsenneltyä pohjatietoa pakkoajatusten ja -oireketjujen kehitysmekanismeista. Erilaisia pakko-oireita aina yleisemmin esillä olevista tarkistamisoireista vaietumpiin väkivaltaisin tai seksuaalisin sisällöin näyttäytyviin oireisiin tyypitellään ymmärrystä lisäävään ja häpeää lievittävään tyyliin. Toinen osa muodostaa eräänlaisen kartan, jonka avulla suunnistamalla pakko-oireiden noidankehästä voi löytää ulos. Kirjoittaja johdattaa pakko-oireista kärsivän hoitoprosessin läpi lempeästi kädestä pitäen, mutta jämäkästi eteenpäin työntäen. Altistusharjoittelu ja sitä tukevien taitojen harjoittelu on pilkottu konkreettisiin tehtäviin ja harjoituksiin. Toisen osan lopuksi kirjoittaja myös ikään kuin istuu lukijan viereen selvittämään hänen kanssaan hoidossa tyypillisesti ilmeneviä solmukohtia. Viimeisessä osassa erilaisten oireenkuvien hoitoa syvennetään räätälöidyin vinkein ja samaistuttavin tapauskertomuksin. 

Työkirjaa pakko-oireiden hoitoon voi suositella jokaiselle, jonka elämää pakko-oireet jollain lailla koskettavat. Miellyttävän ulkoasun, yleistajuisen kielen, havainnollistavien kuvien ja kouriintuntuvien, paikoin jopa leikkimielisten vertauskuvien ansiosta kenen tahansa on helppo tarttua tähän tietopakettiin. Pakko-oireitaan työstävälle Työkirja pakko-oireiden hoitoon on kuin myötätuntoinen kanssakulkija, joka ei ikinä menetä toivoaan. Ammattilaisen käytössä teos toimii monipuolisena työkalupakkina. Kaiken kaikkiaan Työkirja pakko-oireiden hoitoon on tervetullut käsikirja, jonka soisi löytävän tiensä jokaisen pakko-oireiden kanssa työskentelevän psykologin kirjahyllyyn.  

Kirjoittaja on oikeuspsykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttikoulutettava.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2021.