Kehitysvammalain soveltaminen vaatii psykologien venymistä

Kainuun soten kehitysvammapoliklinikan psykologi Laura Flöjt-Leinosen mukaan laki on kohentanut kehitysvammaisten ihmisten tilannetta.

Vuonna 2016 uudistuneessa kehitysvammalaissa on ollut psykologeille paljon uuden opettelemista. Etenkin kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeuteen liittyvien asiantuntija-arvioiden antaminen ja tahdosta riippumattoman hoidon prosessiin osallistuminen uuden lain kirjausten mukaan on ollut haastavaa. Osa lain kirjauksista koetaan keskeneräisiksi, ja vaatimusten nähdään olevan usein kaukana arjen realiteeteista.

– Lain uudistamisen tavoite sinänsä on hieno: kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, itsenäisen suoriutumisen tukeminen ja rajoitustoimien käytön vähentäminen. Ongelmana on se, että lain kirjaimen toteuttaminen ei kaikissa kunnissa onnistu yhtä hyvin eivätkä psykologit riitä sitä toteuttamaan, toteaa Kainuun soten kehitysvammapoliklinikan psykologi Laura Flöjt-Leinonen.

Hän on myös Psykologiliiton kehitysvamma-alan psykologien ammatillisen työryhmän jäsen.

Pitääkö autistisen henkilön kaapit lukita?

Flöjt-Leinonen uskoo, että kehitysvammaisten ihmisten tilanne on tämän lakimuutoksen ansiosta selvästi parantunut. Itsemääräämisoikeutta voidaan nyt rajoittaa vain silloin, kun se on välttämätöntä erityishuollossa olevan tai jonkun toisen henkilön terveyden tai turvallisuuden suojaamiseksi tai kun on tarvetta torjua merkittävä omaisuusvahinko.

– Olen nähnyt työssäni, että todella monista perusteettomista itsemääräämisoikeuden rajoitustoimista on luovuttu, koska laki velvoittaa nyt miettimään niiden mielekkyyttä uudella tavalla. Tämä on ollut kaikille pysähtymisen paikka, jossa on pakko pohtia, onko järkevää toimia niin kuin aina on toimittu.

Aiemmin on saatettu esimerkiksi lukita autistisen henkilön asunnon kaappeja, jotta hän ei voisi penkoa ja levitellä lattioille kaappien sisältöä.

– Mutta onko se vaarallista? Vai onko vain hankalaa, jos tavarat pitää järjestellä kaappiin uudelleen? Tämä on vain yksi esimerkki sellaisesta itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta, joka ei enää ole lain mukaan mahdollista ilman painavia perusteita. Rajoittamisen sijaan moniammatillinen työryhmä miettii muita toimintatapoja ja kuntoutuksellisia keinoja.

Kyse onkin nyt usein tasapainoilusta lain tulkinnan, etiikan ja totuttujen käytäntöjen välillä. Itsemääräämiskyvyn arviointi on kaiken kaikkiaan erittäin haastavaa, ja psykologit joutuvat siinä usein tahtomattaan myös lakiasiantuntijan rooliin.

Vaikeinta on tahdosta riippumattoman hoidon määrittely

Uudistetussa laissa määritellään ensimmäistä kertaa tarkasti esimerkiksi rajoitustoimien käyttö tehostetussa palveluasumisessa ja laitospalveluissa. Lain mukaan toimintayksiköillä on oltava käytössään riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus.
– Itsemääräämisoikeutta ei ole huomioitu Suomen kehitysvammalaissa aiemmin näin perusteellisesti. Nyt muutokset tehtiin, jotta Suomi pystyi ratifioimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Aiemmin käytännöt ovat olleet hyvin kirjavia, eivätkä psykologit ole välttämättä olleet mukana itsemääräämisoikeutta rajoittavien päätösten tekemisessä, Laura Flöjt-Leinonen kertoo.

Laki velvoittaa ottamaan psykologit nyt mukaan moniammatillisiin ryhmiin, jotka tekevät arvioita itsemääräämisoikeutta rajoittavista toimista ja osallistuvat tahdosta riippumattoman erityishuollon prosessiin.

– Monien psykologien tehtävänkuvaan tuli uutena asiana toimiminen vaikeasti autististen ja syvästi kehitysvammaisten ihmisten kanssa. Tämä koskee myös psykologeja, jotka ovat jo toimineet aiemmin kehitysvamma-alalla.

Muutos on melkoinen etenkin niille, joilla ei ole näiden asiakkaiden arjesta entuudestaan mitään kokemusta. Usein nämä henkilöt eivät esimerkiksi juurikaan puhu tai liiku.
– Heidän kanssaan toimittaessa tarvitaan aikaa perehtyä heidän ilmaisukeinoihinsa. Muutos on ollut iso minullekin, vaikka olen toiminut pitkään kehitysvammapoliklinikan psykologina. Vaikeasti autistiset ja kehitysvammaiset henkilöt tulivat vasta tämän lain myötä selkeänä ryhmänä minunkin asiakkaikseni, Flöjt-Leinonen kertoo.

Osa psykologeista kieltäytynyt etiikkaan vedoten

Laura Flöjt-Leinosen mukaan kaikkein haasteellisin lain tuoma psykologien uusi tehtävä on asiantuntijalausuntojen antaminen tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä ja siihen liittyvien tutkimuslausuntojen laatiminen. Se tapahtuu osana moniammatillista erityishuollon johtoryhmää lääkärin ja sosiaalityöntekijän kanssa.
– Erityishuollon johtoryhmä päättää esimerkiksi, mikä on niin vakava vaara, että henkilö voidaan vastoin tahtoaan viedä paikkaan, jossa hän ei haluaisi olla. Riskit täytyy aina arvioida yksilöllisesti, Flöjt-Leinonen toteaa.

Tällainen tilanne voi hänen mukaansa olla esimerkiksi se, että henkilö ajautuu toistuvasti päihteiden käytön vuoksi erittäin itsetuhoiseen tai väkivaltaiseen käytökseen ja vaarantaa näin oman turvallisuutensa ja muiden turvallisuuden.
– Jos siihen ei saada lievemmillä ja vapaaehtoisilla keinoilla muutosta eikä henkilö itse ymmärrä, mitä riskejä käyttäytymismallista aiheutuu, tahdosta riippumattomaan hoitoon lähettäminen on todennäköinen vaihtoehto.

Lausunnon antaminen vaatii tutkimuksia, mutta on osittain epäselvää, millaisia tutkimuksen sisällön ja sen menetelmien pitäisi olla. Osa psykologeista on kokenut uuden tehtävän liian vaikeaksi ja kieltäytynyt siitä lakiin ja ammattietiikkaan vedoten.
– Kyse on myös asiakkaiden oikeusturvasta. Heillä on oikeus asiantuntevaan palveluun, ja meidän ammattikuntamme etiikka on tiukka. Laki ja ammattietiikka säätelevät tarkkaan sitä, että emme voi tehdä töitä, joita emme osaa.

Psykologin asiantuntemus ehdottomasti tarpeen

Monet lain tulkintaan liittyvät mutkat osoittavat Flöjt-Leinosen mukaan sen, että psykologi tarvitaan ehdottomasti siihen moniammatilliseen tiimiin, joka tekee päätöksiä kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoista.

Vaikka kaikissa kunnissa ei ole kehitysvamma-alan perehtynyttä psykologia, on tärkeää, että joku nimetään pitämään marginaalissa olevan asiakasryhmän puolia.
– Koska kyse on ihmismielen toiminnasta, psykologin asiantuntemus on tarpeen. Jos itsemääräämisoikeuden rajoitusta perustellaan sillä, että henkilö itse ei ymmärrä omaa parastaan, psykologin on arvioitava, mistä on kyse. Miten henkilö hahmottaa asiat ja kommunikoi toiveitaan ja tarpeitaan? Miten ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttaa se, että hänen liikkumistaan valvotaan? Miten varmistamme sen, että henkilö varmasti pääsee osallistumaan itseään koskevien päätösten tekemiseen?

Parhaiten lain soveltaminen on lähtenyt käyntiin kehitysvammapoliklinikoilla ja suuremmissa osaamiskeskuksissa, mutta niitä on vain harvassa paikassa. Koska kaikissa kunnissa näitä asioita hoitamaan ei löydy kehitysvamma-alan psykologeja, moni kunta on lisännyt niiden hoitamisen oman toimen ohella toteutettavaksi esimerkiksi perusterveydenhuollossa. Uuden sovellusalan opiskeleminen oman toimen ohella on kuitenkin melkoinen kuorma.

– Monessa kunnassa ajatellaan, että parempi kun joku tekee kuin että kukaan ei tee. Uusi tehtävä on kuitenkin huomioitu harvalla palkassa – ei minullakaan.

Yksikin päätös vaatii paljon tietojen hankintaa ja yhdistelyä

Psykologin arvio itsemääräämisoikeuteen ja sen rajoittamiseen liittyvissä kysymyksissä perustuu eri lähteistä saatavien tietojen yhdistelyyn.
– Keskustelen muiden asiantuntijoiden ja asiakkaan lähipiirin kanssa, havainnoin asiakasta, etsin hänestä aiempia tietoja ja keskustelen hänen kanssaan, jos löydämme yhteisen kielen. Tarvittaessa teen kognitiivisen tason tutkimuksen. Tämä kaikki tiedon analysointi on psykologin ammattitaitoa.
Yhdenkin itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen liittyvän arvion tekeminen vaatii usein esimerkiksi vierailua siinä asumisyksikössä, jossa kyseinen henkilö asuu. Flöjt-Leinosen toiminta-alueella Kainuussa se tarkoittaa pitkiä ajomatkoja. Pelkkä asioiden aikatauluttaminen ja tapaamisten järjestely vie niin paljon aikaa, että isompiin yksiköihin on jouduttu palkkaamaan sitä varten koordinaattoreita.
Vaikka Flöjt-Leinonen on tehnyt vuosia kehitysvamma-alan psykologin työtä, uuden lain vaatimukset ovat aiheuttaneet hänellekin paljon opettelua ja lisätyötä. Pitkällä aikavälillä hänen työnsä on lisääntynyt noin kahdella tunnilla viikossa.
– Alussa lisäys oli pahimmillaan kaksi päivää viikossa, kun toimintamallit piti rakentaa nollasta ja kaikkiin yksiköihin ja asiakkaisiin piti ennättää tutustua hyvin. Tämä on tullut uutena tehtävänä kaikkien entisten töiden päälle, ja kaksi ensimmäistä lain soveltamisvuotta olivat tosi rankkoja. Jouduin miettimään esimieheni kanssa, miten pystyn rajaamaan työtäni, jotta ehdin ja jaksan kaiken.

Mikä on uuden lain kohtalo?

Psykologeja hämmentää nyt myös tieto, että nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki on tarkoitus yhtenäistää kaikkia vammaisryhmiä koskevaksi sosiaalihuollon vammaispalvelulaiksi. Lisäksi kehitysvammalain itsemääräämisoikeutta koskevat osiot siirretään osaksi valmisteilla olevaa asiakas- ja potilaslakia, josta on käytetty nimitystä imo- eli itsemääräämisoikeuslaki.
Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina kertoo, että lakien valmistelu aloitettiin viime hallituskaudella, mutta työ katkesi soten kaatumiseen.

– Kummankin uuden lakikokonaisuuden valmistelu jatkuu nyt alkaneella hallituskaudella käytännössä ensi vuoden alusta lähtien. Hallituksen lakiesitykset annettaisiin aikaisintaan vuonna 2021, jolloin lait tulisivat voimaan aikaisintaan vuonna 2022. Niiden on tarkoitus noudattaa sote-aikataulua, jota tosin ei vielä ole kiveen hakattu, Raassina toteaa.

Nyt kehitysvamma-alan psykologien on siis jaksettava tässä epävarmassa ja kovin työllistävässä välitilassa, jossa edelleen opetellaan pari vuotta voimassa olleen lain soveltamista – ja samalla tiedetään, että laki on muuttumassa.

Tutustu myös Psykologiliiton suositukseen täällä.