Järjestöt – yhteiskunnan syrjimän tuki

Väistelen mutalammikoita kävellessäni palestiinalaisleirin kapeilla kujilla Beirutissa. Ympärilläni on melko hämärää, sillä Burj el-Barajnehin leirin korkeat talot on rakennettu todella tiiviisti vieri viereen. Myös kujien yläpuolella mutkittelevat sähköjohtokimput estävät auringonvaloa pääsemästä maahan asti. Kimppujen välistä tippuu siellä täällä maahan vettä melko villin oloisesti. Käsittämätöntä ajatella, että niin moni asuu täällä.

Yhteiskunnalliset olot vaikuttavat palestiinalaisten elämään hyvin suoraan: Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin vuoksi kymmenet tuhannet palestiinalaisperheet ovat eläneet pakolaisina väliaikaisuudella perustelluissa leirioloissa yli 70 vuotta.

Libanonilaisiin verrattuna palestiinalaisten oikeudet ja mahdollisuudet esimerkiksi terveydenhuoltoon, korkeaan koulutukseen ja joihinkin ammatteihin ovat rajatut. Länsimaalaisen silmin he näyttävät elävän melko kurjissa oloissa, pääosa valtiossa sijaitsevan 12 virallisen palestiinalaisleirin alueella. Elinolot käyvät yhä ahtaammiksi syyrialaispakolaisten määrän kasvaessa. Yhteensä Libanonissa elää noin 250 000 palestiinalais- ja 1,5 miljoonaa syyrialaispakolaista.

Pakolaisleiri on pysäyttävä kokemus

Olen mukana syyskuisella tutustumis- ja opintomatkalla Libanonissa. Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n eli PSV:n järjestämällä viikon kestävällä reissulla tutustumme paikallisten palestiinalaisten elinoloihin, nykytilanteeseen ja historiaan ja perehdymme PSV:n yhteistyöhankkeisiin. Vierailemme kolmessa beirutilaisessa palestiinalaisleirissä ja lisäksi Etelä-Libanonissa sijaitsevalla syyrialaisleirillä. Viikko on todella intensiivinen, ravisuttava ja opettavainen. Näkemäni elinolot, kuulemani tarinat ja kaikki sisäistämäni informaatio laittavat minut koville.

Muun muassa ahtaus ja alkeellisuus todella näkyvät leireissä. Talot kohoavat aina ylöspäin, sillä leirien pinta-ala pysyy entisellään pakolaisten määrän kasvaessa valtavaa vauhtia. Syyrialaisleirin kehitys on elinkaareltaan vielä vuosikymmeniä jäljessä: rakennusten sijaan alueella on vain telttoja.

Tulee paha, suorastaan luvaton olo, kun kävelen telttaleirissä kamera kaulassani katselemassa ympärilleni. Aluksi en pysty siihenkään, sillä järkytys tästä todellisuudesta on niin valtava. Teltat ovat askeettisia sekä ulkoa että sisältä: esimerkiksi yhdessä minulle esitellyssä olohuoneessa on sisustuksena vain pari tyynyä lattialla. Omassa maailmassani paikka voisi olla tavallinen helteinen tori tai markkina-alue, mutta nämä ihmiset asuvat täällä. Vuoden ympäri, kenties yli 70 vuotta.

Koneistot leiriarjen takana

Palestiinalaisleirejä, niiden infrastruktuuria ja peruspalveluja ylläpitää periaatteessa YK:n alainen järjestö The United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees eli UNRWA. UNRWA:n resurssit ovat kuitenkin sen verran rajalliset, että palvelut ovat niukkoja eivätkä tavoita kaikkia tukea tarvitsevia.

Esimerkiksi erityistukea tarvitsevat lapset ja osa mielenterveysongelmista kärsivistä jää ilman apua koska eivät pärjää UNRWA:n peruspalveluissa. Myös pitkälle kouluttautuminen on vaikeaa, sillä UNRWA:n ylläpitämässä koulutusjärjestelmässä oppilaspaikat vähenevät joka koulutusasteella. Tilanne vaikeutuu entisestään nyt, kun USA on päättänyt vetää oman avustusosuutensa UNRWA:n budjetista pois.

Erilaiset järjestöt täydentävät ja tukevat UNRWA:n toimintaa sekä pyrkivät tarjoamaan jotain heille, joihin UNRWA:n peruspalvelutkaan eivät ulotu. Palestiinalaisten elinoloissa järjestöjen rooli voi olla siis kullanarvoinen.

Paikallistesti vaikuttavimpia järjestöjä on The National Institution of Social Care and Vocational Training eli NISCVT, palestiinalaiselta nimeltään Beit Atfal Assumoud eli BAS. BAS tekee muun muassa mielenterveystyötä, jonka tarkoituksena on tukea lapsiperheitä kansalaisuudesta, uskonnosta ja politiikasta riippumatta. BASin viidessä perheneuvolassa tutkitaan, hoidetaan ja kuntoutetaan usein monivammaisia lapsia, jotka tulevat köyhistä perheistä. Työote on perhekeskeinen, ja palestiinalaisten lisäksi apua tarjotaan muillekin köyhille perheille, kuten syyrialaispakolaisille.

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry on yli kolmekymmentä vuotta ollut yhteistyössä BASin kanssa: kehittämässä ja suunnittelemassa erilaisia mielenterveyspalveluita ja seuraamassa ja tukemassa niiden toteutumista. PSV:n kautta joillakin erityistukea tarvitsevilla palestiinalaislapsilla on Suomessa tukikummi, jonka avustuksella lapsi saa mahdollisuuden koulunkäyntiin esimerkiksi libanonilaisessa erityiskoulussa Tamnia Al Fikriassa.

Järjestötyö kannattelee yksilöitä

Reissumme aikana pääsemme vierailemaan Tamnia Al Fikriassa. Tapaamme siellä kaksi sponsoroitua kumminuorta, jotka erinäisten vaikeuksiensa vuoksi eivät voi käydä tavallista koulua. Nuoret esittelevät meille tekemiään käsitöitä sekä videoita tanssiesityksestä, ja heidän opettajansa ja rehtorinsa kertovat heidän edistymisestään koulussa. Kun kysymme tulkin välityksellä nuorilta itseltään, kuinka he viihtyvät, on vastaus yksiselitteinen: ”Rakastan tätä koulua.”

Kumminuorten tapaaminen kasvokkain konkretisoi minulle sen, kuinka tärkeistä asioista esimerkiksi näissä BASin ja PSV:n hankkeissa ja niiden eteen tehdyssä vapaaehtoistyössä on kyse. Yksilöt, joille tavalliset palvelut ovat jollain tavalla saavuttamattomissa, saavatkin muiden yksilöiden vapaaehtoisella avustuksella mahdollisuuden mielekkääseen tekemiseen ja henkilökohtaiseen kehitykseen. Yksilöt, joita yhteiskunta jollain tavalla syrjii ja joiden ihmisoikeudet ovat hatarat, saavatkin ääntään kuuluviin.

Psyykkisen hyvinvoinnin keskiössä ollaan, kun tarkastellaan yhteiskunnallisia rakenteita ja yhteiskunnallista muutosta. Järjestötoiminta tarjoaa alustan huomata kyseisten rakenteiden epäkohtia, oppia niistä lisää ja puuttua niihin. Palestiinalaisleireissä epäkohtia riittääkin. Palestiinalaisille yhteiskunnan tarjoamat lähtökohdat hyvinvointiin eivät ole ollenkaan tasavertaiset verrattuna vaikka omaan elämääni tai paikallisen libanonilaisen elämään. Ja epäkohdille on tehtävä jotain. Yhteiskunnallinen tietoisuus, aktiivisuus ja järjestötoiminta voivat olla psykologin panosta parhaimmillaan.

Kirjoittaja on Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n aktiivi ja psykologian opiskelija.

Juttu on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2019.