Itsekontrolli ja psyykkinen hyvinvointi

Yksilön kyvyllä säädellä itseään on runsaasti yhteyksiä hyvinvoinnin erilaisiin ulottuvuuksiin. Robson ja kumppanit (2020) keskittyivät meta-analyysissään itsekontrollin ilmiöön. Itsekontrolli tarkoittaa yksilön kykyä pidättää vallitsevaa toimintayllykettä muokatakseen ajatuksiaan, tunteitaan ja toimintaansa. Vaikka itsekontrolli on yksinkertainen taito, sillä on keskeinen rooli myös monimutkaisemmassa itsesäätelyssä ja toiminnan suunnittelussa. Se on osa säätelysilmukkaa, jossa yksilö vertaa vallitsevaa tilannetta tavoitetilanteeseen, ja tarvittaessa toimii tavoilla, jotka kuljettavat lähemmäs tavoitetilaa.

Robson ja kumppaneiden meta-analyysi kattoi 150 eri tutkimusta (n = 215 212) ja 25 eri tulosmuuttujaa. Neljän vuoden iässä mitattu itsekontrolli oli keskilapsuudessa selvimmin yhteydessä matemaattisiin taitoihin (r = .31) ja häiriökäyttäytymiseen (r = -.30). Lapsuusiässä mitattu itsekontrolli puolestaan ennusti aikuisuudessa selvimmin aggressiivisuutta (r = -.27). Lisäksi itsekontrolli oli yhteydessä muun muassa työttömyyteen, rikollisuuteen, kaveriongelmiin, masennukseen, päihteiden käyttöön ja somaattiseen terveyteen. Ilmeisesti kykytehtävillä ja opettajien arvioinneilla mitattiin itsesäätelykykyä luotettavimmin, sillä niihin perustuvat yhteydet olivat usein suurempia kuin vanhempien arviointeihin perustuvat yhteydet.

Itsekontrolli ja riskinotto

Ei ole täysin selvää, millä tavoin kykytehtävillä ja kyselymenetelmillä mitattu itsesäätelykyky eroavat toisistaan. Yksi ero voi liittyä siihen, että kykytehtävät perustuvat usein neutraaleihin ja emotionaalisesti neutraaleihin päättelytilanteisiin. Tällöin niihin ei liity ”kuumia” tunneyllykkeitä, joita arkielämässä usein kohdataan. Bell ja kumppanit (2019) selvittivät tutkimuksessaan ”kylmän” ja kuuman itsesäätelyn yhteyksiä. Tutkimukseen osallistui yli 5000 4–14-vuotiasta lasta. Kylmää itsesäätelyä mitattiin perinteisillä työmuistin ja inhibitiokyvyn tehtävillä. Kuumaa itsesäätelyä puolestaan mitattiin riskinoton tietokonetehtävällä (BART-C). Tässä tehtävässä lapset saivat pisteitä sen perusteella, miten suureksi he onnistuivat puhaltamaan purkkapallon. Jos puhalluksia tuli liikaa, purkkapallo saattoi räjähtää ja tämä johti pisteiden menetykseen. 

Bell ja kumppaneiden tulokset osoittivat, että lasten suoriutuminen riskinoton tietokonetehtävässä parani iän myötä. Tämän lisäksi lasten pelottomuus riskejä kohtaan lisääntyi yli 10-vuotiailla lapsilla. Toisin sanoen, nämä vanhemmat lapset osasivat hallita riskinottoon liittyvää pelkoa ja epävarmuutta paremmin kuin nuoremmat lapset. Olennainen löydös oli myös se, että kylmä itsesäätely välitti lapsen iän ja kuuman itsesäätelyn välistä yhteyttä. Nämä erityyppiset säätelymuodot ovat siis jossain määrin sidoksissa toisiinsa. Perinteisillä tavoilla mitattu itsesäätely selitti kuitenkin vain noin 22 % kuumasta itsesäätelystä. Tutkijat esittävät, että kuuma itsesäätelykyky voi hyvinkin selittää uniikin osan lapsen sosiaalisesta ja emotionaalisesta toimintakyvystä. 

Itsekontrollia määrittävät perintö- ja ympäristötekijät

Lapsen itsesäätelykyvyllä on tunnetusti biologinen ja perinnöllinen perusta, joskin sen suuruudesta on esitetty vaihtelevia arviota. Willems ja kumppanit (2019) kokosivat meta-analyysiinsä 31 kaksostutkimuksen tulokset (n = 33 276). Identtisten kaksosten välinen korrelaatio itsekontrollille oli r = .58, kun taas epäidenttisten kaksosten välinen korrelaatio oli r = .28. Näiden perusteella itsekontrollin periytyvyydeksi arvioitiin 60 %. Hieman yllättäen, vanhemmat vaikuttivat yliarvioivan identtisten kaksoslasten samankaltaisuutta, sillä itsekontrollin korrelaatiot olivat matalampia kykytehtävillä ja itsearvioinneilla mitattuna. Kykytehtävillä ja itsearvioinneilla mitatun itsekontrollin periytyvyyden arvioitiinkin olevan vain 41 % ja 53 %. Kaksosten jakamalla ympäristöllä, kuten kotiolosuhteilla, ei meta-analyysin mukaan ollut vaikutusta itsesäätelyn muodostumiseen. 

Perinteisiin kaksostutkimuksiin liittyy kuitenkin useita haasteita. Usein niissä oletetaan, että kaksosten kokemukset jaetussa ympäristössä ovat samanlaisia. Mueller ja kumppanit (2022) pureutuivat tutkimuksessaan tähän ongelmaan. Tutkimukseen osallistuvat kaksoset olivat teini-ikäisiä (13 v., n = 1337), myöhäisnuoria (19 v., n = 1098) tai varhaisaikuisia (25 v., n = 919). Itsekontrollin lisäksi osallistujat raportoivat kotiolojen kaoottisuutta ja kokemuksiaan vanhemmuudesta. Tulokset osoittivat, että teini-iässä ja myöhäisnuoruudessa perintötekijät selittivät itsekontrollista noin puolet, mutta varhaisaikuisuudessa peräti 76 %. Kaikissa ikävaiheissa kodin kaoottisuus ja kielteinen vanhemmuus korreloivat heikkoon itsekontrolliin. Mielenkiintoista kyllä, myöhäisnuoruudessa monet identtiset kaksoset kokivat jaetut kasvuolosuhteet toisistaan poikkeavalla tavalla. Se kaksosista, joka koki kotiolot kaoottisemmiksi ja vanhemmuuden kielteisemmäksi, omasi myös heikomman itsekontrollin. Tämä ilmeni myös silloin kun kaksosten jakaman perimän vaikutus oli huomioitu.

Toinen perinteisen kaksostutkimuksen haasteista liittyy siihen, etteivät ne huomioi yksittäisten geenien toimintaa. Karlsson Linnér ja kumppanit (2021) selvittivät kysymystä perimänlaajuisilla analyyseillä (GWAS). Tutkimuksessa hyödynnettiin yli 1,5 miljoonan ihmisen perimäaineistoa. Ensimmäisessä vaiheessa muodostettiin polygeneettinen indeksi, joka ilmensi erityyppisten itsesäätelyvaikeuksien yhteistä geneettistä vaihtelua. Säätelyongelmiin lukeutuivat ADHD, päihteiden käyttö, tupakointi, riskinsieto, ja ensimmäisen yhdynnän ikä. Toisessa vaiheessa tutkijat korreloivat polygeneettistä indeksiä erilaisissa aineistoissa. Osoittautui muun muassa, että monet indeksin geeneistä säätelivät aivojen kehitystä raskausaikana ja liittyivät pikkuaivojen ja otsalohkon kehitykseen. Ne liittyivät myös useisiin mielialahäiriöihin. Vaikka indeksi oli kattava, se selitti kuitenkin vain noin 10 % säätelyvaikeuksien ilmenemisestä riippumattomassa aineistossa.

Adoptiotutkimus tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman itsesäätelyn kehitykseen, sillä adoptoitu lapsi ei jaa perimää vanhemman kanssa. Tämä voi auttaa ymmärtämään paremmin ympäristötekijöiden merkitystä itsesäätelyn kehitykselle. Bridgett ja kumppanit (2018) selvittivät tutkimuksessaan, miten adoptiovanhempien vanhemmuus, kuten intrusiivisuus ja lämpimyys, selitti 5–6-vuotiaan lapsen itsesäätelykykyä (n = 361). Perinnöllisen vaikutuksen huomioimiseksi myös lapsen biologiselta vanhemmalta oli mitattu itsekontrollikykyä. Lopuksi, koska lapsen yksilölliset ominaisuudet voivat herättää erilaista vanhemmuutta, tutkimuksessa oli mitattu lapsen ärtyisyyttä 1,5 vuoden iässä. 

Bridgettin ja kumppaneiden rakenneyhtälömallinnus osoitti, että sekä adoptioäidin että adoptioisän vanhemmuuden laatu selitti lapsen itsesäätelykykyä. Toisaalta myös lapsen ärtyisyys lisäsi adoptioäidin (mutta ei adoptioisän) kielteistä vanhemmuutta. Lapsen omat ominaisuudet siis kyllä vaikuttivat tämän saamaan kohteluun. Myös biologisen äidin itsesäätelykyky selitti lapsen itsesäätelykykyä, viitaten perinnöllisen vaikutuksen ilmenemiseen. Tällä ei kuitenkaan ollut yhteyttä adoptiovanhempien vanhemmuuteen tai lapsen ärtyisyyteen, joten tulokset eivät selittyneet lapsen perinnöllisillä taipumuksilla. 

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2022.