Ilmastokeskustelun psykologiaa

Yhdysvalloissa on pitkään tutkittu demokraattien ja republikaanien kannattajien persoonallisuuseroja. Edellisten on esimerkiksi havaittu olevan elämyshakuisempia, ja herkkyyden uhan tunne taas luonnehtii konservatiivisempia republikaanien kannattajia.

Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa politiikan psykologia on pilkahdellut lähinnä vain vaaliasiantuntijoiden arvaillessa, kuinka äänestyspäivän sää mahtaa vaikuttaa vaalitulokseen. Ennen kuluvan vuoden kevättä voitiin vain uumoilla, mitä politiikan psykologian näkökulma tuo keskusteluun ilmaston lämpenemisestä.

Politiikan psykologia Suomessa

Pääsiäisenä Ylen uutisissa haastateltiin psykologi Kirsti Jylhää, joka on väitellyt Ruotsissa ilmastoasenteiden ja poliittisen ideologian yhteyksistä. Ylen nettisivulle oli haastattelusta poimittu muun muassa seuraavat kohdat:

”Poliittinen ideologia on kytköksissä muun muassa siihen, missä määrin ihmiset vastustavat muutosta ja hyväksyvät epätasa-arvoisuuden.”
”Eriarvoisuuden hyväksyjät jakavat maailmankuvan, joka ennakoi kielteistä ilmasto- ja ympäristöasennetta kenties kaikkein varmimmin… Ilmastonmuutoksen kieltäminen on yhdistetty myös rasistisiin ja maahanmuuttovastaisiin asenteisiin.” (Yle uutisten verkkosivu 22.4. 2019)Haastattelu nostatti kiihkeän Twitter-keskustelun. Esitellessään politiikan psykologian suomalaisille Jylhä tuli tehneeksi silmänkääntötempun: vaarattomilta vaikuttavat ilmastoasenteet muuttuivat mielen pimeät peräkammarit valaisevaksi mustaläikkätestiksi. Skeptisyys ilmastotoimien järkevyyttä kohtaan – ilmastodenialismia meillä ei juuri ole – paljasti ihmisen epätasa-arvoiseksi konservatiiviksi tai ainakin paikansi hengenheimolaiset tuohon suuntaan.

Noidat, shamaanit… ja psykologit

Yksittäisille twiiteille ei ole syytä antaa kovin suurta painoarvoa. Psykologikunnalle seuraava Jylhän haastattelua kommentoiva twiitti on kuitenkin kiinnostava paitsi sisältönsä takia myös siksi, että sen kirjoittaja on suuren mediatalon politiikan toimittaja:

Tähän on tultu: nyt #yleuutiset käyttää jo #psykologia#ilmastonmuutos ja #politiikka#asiantuntija :na, joka siis on sitä mieltä, että erimielisyys ilmastotoimista korreloi eriarvoisuuden suosimisen kanssa! Voisiko joku #lapinnoita tai #samaani kertoa pari faktaa seuraavaksi?Miksi politiikan psykologian näkökulma ilmastokeskusteluun on näin provosoiva? Musteläikkätesti-ulottuvuuden lisäksi tämä liittynee siihen, että ilmastokysymys jakaa ihmisiä paitsi liberaali–konservatiivi-akselilla, myös iän ja sukupuolen mukaan. Vastakkain ovat nuoret (vihreät) naiset ja (perussuomalais-) ”setämiehet”. Tämä vastakkainasettelu on näkynyt myös tuoretta eduskuntaa koskevissa uutisissa.

Moraalin sosiaalinen ulottuvuus

Ilmaston lämpenemisen kysymyksenasettelut ovat moraalisia. Moraali on etenkin uskonnoissa nähty sisäsyntyisenä, ja psykologiassa sitä on aiemmin tarkasteltu – Lawrence Kohlberg tunnetuimpana – lähinnä kehityksellisenä kysymyksenä.
Nykyään puhutaan moraalipsykologiasta. Muun muassa Jonathan Haidt katsoo, että moraalisten näkemysten pohjalla ovat muun muassa vastenmielisyyden ja yhteisöllisyyden tunteet, ja moraaliset kantamme ovat pitkälti tunteiden rationalisointeja. Ilmastokeskustelun kannalta on keskeistä, että alan tutkijat korostavat moraalin sosiaalista ulottuvuutta.

Moraaliin liittyvät näkemyksemme määrittävät asemaamme viiteryhmissämme, ja moraalissa onkin helposti nähtävissä heimoajattelua: lojaalisuus omaa yhteisöä ja sen symboleja kohtaan tapaa korostua muukalaisten kustannuksella, ja yhteisöt yleensä arvostavat uhreja ja väkivaltaa, kun ne liittyvät oman heimon tai kansan puolustamiseen. Heimoajattelu ilmenee selvästi myös kuplautuneessa somekeskustelussa.

Ilmastonmuutosheimot

Suhtautumisessa ilmastonmuutokseen oli kevään eduskuntavaaleissa nähtävissä kolme blokkia. Vihreät ja Vasemmistoliitto painottivat voimakkaasti sen torjuntaa, Perussuomalaisten mukaan sitä ei ole syytä huomioida kansallisessa politiikassa, ja muut puolueet olivat enemmän tai vähemmän Vihreiden ja Vasemmistoliiton linjoilla.

Ilmastonmuutosta vastaan taistelevien ja siitä piittaamattomien välillä oli ilmeinen jakolinja. Merkittävämpiä ovat ehkä kuitenkin tämän koalition sisään muodostuneet ryhmittymät. Ne syntyivät puolueiden korostettua sellaisia ilmastotoimia, jotka osuisivat mahdollisimman vähän omaan kannattajakuntaan. Niinpä vaalikamppailussa käytiin hajanaista ilmastokeskustelua autoista, turpeesta, maataloudesta, metsistä, energiantuotannosta, lentoverosta, ravinnosta ja niin edelleen.

Onkin selvää, että tulevan hallituksen ilmaston lämpenemistä torjuvat toimet on rakennettu juustohöyläperiaatteella niin, etteivät ne kohdistu yksipuolisesti – ainakaan minkään hallituspuoleen äänestäjiin. Tätä itsestäänselvyyttä vasten on hämmästyttävää, ettemme nähneet vaalikamppailussa sellaisia puoluerajat ylittäviä sloganeita kuin Äänestä oman puolueesi ilmastoehdokasta tai Reilun ilmastonmuutoksen torjunnan puolesta – toimien on kohdistuttava oikeudenmukaisesti kaikkiin suomalaisiin.

Yhteisöllisyys ja yhteinen vihollinen

Monthy Pythonin Brianin elämä -elokuvassa roomalaisia vastustava juutalaisten vastarintaliike on jakautunut kinasteleviksi alaryhmiksi. Moraalipsykologien mukaan ihmisen moraalisen ajattelun ongelma on globaalissa katsannossa se, että yhteisyyttä koetaan vain suhteellisen pienen, etnisten ominaispiirteiden, asuinalueen tai ideologian perusteella rajautuvan ryhmän kanssa.Ilmastonmuutoksen torjumisessa globaalin yhteisöllisyyden rakentuminen on sikälikin erityisen vaikeaa, että ilmastonmuutos on epäolentomaisuudessaan huono yhteinen vihollinen. Vihollisen konkretisointi, ilmastonmuutoksen seurausten kokemuksellisesti koskettava kuvailu, myös laukaisee helposti denialismiin viettävän ahdistuksen.

Yksilölle ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ahdistusta, ja hiilijalanjälkinäkökulma ikään kuin saastuttaa laajan spektrin arjen toimiin ja vapaa-aikaan liittyviä mielikuvia asumisesta ja syömisestä alkaen.

Yhteiskunnallisesti ilmaston lämpenemisen ehkä polttavin (sosiaali)psykologinen kysymys on se, että ilmastokeskustelu pysyy asiassa eikä harhaudu identiteettipolitiikan ja ryhmäilmiöiden takia sivuraiteille.

 Kirjoittaja on PsT, erikoispsykologi

Juttu on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2019