Herättelevä kirja dialogisuuden vaikuttavuudesta

Professori Jaakko Seikkulan kirjoittama Dialogi parantaa – mutta miksi? tuo lukijan nimensä mukaisesti dialogisuuden äärelle. Eheä vaikutelma kirjaa lukiessa syntyy, kun samat esimerkkiasiakkaat kulkevat mukana läpi kirjan juonen. Kirja tarkastelee dialogisuutta eri näkökulmista ja Seikkula kuljettaa sulavasti kerrontaa kattavien tutkimustulosten ja havainnollistavien käytännön esimerkkien avulla. Tutkimustulokset ovat vakuuttavia ja mukana on paljon suomalaista laadukasta tutkimusosaamista. 

Riippuu lukijan perehtyneisyydestä dialogisuuteen, antaako teos uutta tietoa vai kokoaako se yhteen dialogisuuden vaikuttavuuden perusteita. Joka tapauksessa psykologilukijalle kirja tarjoaa herätteleviä ajattelun aineksia. Seikkula ottaa rohkeasti kantaa nykyhetken mielenterveyden hoitomalleihin. Herättelevää on erityisesti kriittisyys nykyisiä hoitosuosituksia sekä diagnoosikeskeisyyttä kohtaan, sillä alallamme on paljon strukturoituja menetelmiä, jotka perustuvat osaltaan ongelman tarkkaankin rajaamiseen tai hyvään erotusdiagnostiikkaan. 

Kirjassa Seikkulan vahvan sanoman mukaan tarkan diagnoosin määrittämisen ja valmiin hoitopolun toteuttamisen sijaan keskeistä olisi ennen kaikkea asiakkaan tarkka seuraaminen ja dialoginen kohtaaminen: kuunteleminen ja vastaaminen. Strukturoivia menetelmiä kaihtavalle psykologilukijalle kirja varmasti tuo vahvistusta ja luottoa siihen, että asiakkaan kohtaaminen, tarkkaan kuunteleminen ja sovittautuminen asiakkaaseen niin sanallisella kuin sanattomalla tasolla on vaikuttavaa ja merkityksellistä. 

Kirjan luettuani minulla heräsi ajatuksia siitä, miten dialogisuus voisi saada parempaa jalansijaa terveydenhuollossa ja käytännössä millaisia toimintatapojen muuttamista se vaatisi. Tähän ei kirja varsinaisesti tuonut vastauksia vaan pikemminkin herättää lukijan itsensä miettimään vaihtoehtoisia tapoja. Erityisesti omalla työkentälläni työterveyshuollossa työelämän ilmiöiden parissa näen dialogisuudella paljon potentiaalia. 

Kirjan vahvuuksina on oleellisten ja laadukkaiden tutkimustulosten esille tuonti, sekä dialogisuuden käyttökokemusten mielenkiintoinen kerronta. Näistä välittyy Seikkulan vankka ja syvä alan tuntemus sekä perehtyneisyys. Mielenkiintoisimmat ajatukset löytyivät kuitenkin teoksen loppuosasta, missä Seikkula ikään kuin antaa lukijalle matkaeväitä mukaan. Ne matkaeväät tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, pitkän kokemuksen kiteyttämiltä ja tärkeiltä, sillä niissä aivan kuin tuntisi ja kuulisi Seikkulan sisäistä ääntä hänen kertomistaan kokemuksistaan ja omista havainnoistaan. Näitä olisi voinut lukea mielellään enemmänkin useammankin sivun verran. Ehkäpä tässä voisi olla uuden kirjankin aihe. 

Luettuaan kirjan voi kokea saaneensa hyvän myyntipuheen dialogisuudesta ja lukemisen jälkeen dialogisuuden haluaa myös ostaa. Mikäli dialogisuuden on ostanut jo aikaa sitten, kirjan luettuaan muistaa kirkkaasti jälleen, miksi sen kerran päätyikään ostamaan. 

Kirjoittaja Essi Korvela työskentelee Mehiläisessä työterveyspsykologina sekä työnohjaajana.