Häpeä lievittyy myötätunnolla

Psykologi, kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviidan mukaan häpeä altistaa monille mielenterveyden ongelmille. Hoitoon hakeutumisen syy ei kuitenkaan ole häpeä, vaan mitä moninaisemmat häpeältä suojaavat turvastrategiat. Usein hoitoon hakeutuva tunnistaa nämä toimintamallinsa ongelmallisiksi, mutta vasta terapiatyöskentelyssä voidaan yhdessä tutkia, miltä vaikeilta kokemuksilta ne suojaavat. 

– Terapiatyössä on tärkeää, ettei hoideta vain pelkkää turvastrategiaa, vetäytymistä tai vihaproblematiikkaa, vaan ymmärretään sen suojaava merkitys, Myllyviita toteaa. 

– Tietoinen häpeä on kuin haava, jota voi puhaltaa. Vain tietoista häpeää on mahdollista hoivata myötätunnon ja empatian keinoin. Laastareilla peitetty iho ei tunne myötätuntoa tai lempeää puhallusta, vaan se hylkii kaikkia kontakteja, myös hoitavia ja parantavia kontakteja, kuten terapiasuhdetta.

Hyvä ja paha häpeä

Häpeällä on funktionaalinen merkityksensä ryhmään sopeutumisessa. Se auttaa säätelemään toimintaa silloin, kun yksilö on rikkonut lauman kirjoittamattomia sääntöjä. Jos yksilö ei opi toimimaan lajitovereidensa tavoin, hän on samalla tavoin pulassa kuin mikä tahansa laumaeläin. 

Toistuva ryhmän nöyryyttämäksi joutuminen aiheuttaa kuitenkin kroonisen ja tuskallisen häpeäkokemuksen. Tällainen sosiaalisesti vahvistunut häpeä altistaa myös sisäiselle häpeälle, joka on häpeän yleistynyt muoto.

– Ulkoista kritiikkiä ei enää tarvita, vaan se muuttuu sisäiseksi puheeksi. Yksilö oppii arvioimaan itseään samaan tapaan tuomitsevasti, mitätöivästi tai omia tarpeitaan ohittavasti, Myllyviita sanoo.

Tuolloin ihminen ei välttämättä tunnista häpeää, vaan hän oireilee muilla tavoin. 

– Tunnistamaton häpeä on samalla läsnä kaikessa, mitä ihminen tekee ja ajattelee. Jatkuva riittämättömyyden tai tyhjyyden tunne, vaikeus tunnistaa omaa itseään, suorittaminen ja krooninen vihaisuus voivat kaikki olla selviytymiskeinoja, joita ihminen on rakentanut selviytyäkseen sietämättömästä sisäisestä kivusta, Myllyviita kirjoittaa.

Häpeä tuottaa vetäytymistä ja vihaa

Häpeältä suojautumisen keinot voidaan jakaa vetäytymiseen ja hyökkäykseen itseä tai muita vastaan. Näistä vetäytyminen on terveempi keino, sillä silloin häpeä säilyy tietoisuuden piirissä. 

– Vetäytyessään häpeän ohjaamana yksilö pyrkii muuttumaan näkymättömäksi. Samalla hän menettää kontaktin toisiin ihmisiin ja vastavuoroisuuteen. Jos tilanne pitkittyy, yksilö voi jäädä häpeän vangiksi ja alkaa kärsiä kroonisesta yksinäisyydestä, Myllyviita toteaa.

Yksinäisyyden kierrettä ruokkii vetäytymisen ilmentyminen fyysisellä, emotionaalisella ja kognitiivisella tasolla. Yksilö välttelee vuorovaikutusta, ja sosiaalisissa tilanteissa kehonkieli, esimerkiksi poiskääntyminen tai katsekontaktin välttely, viestii välttelystä. Jos vuorovaikutusta syntyy, yksilö vetäytyy emotionaalisesti kykenemättä peilaamaan toisen reaktioita. Kognitiivinen vetäytyminen näyttäytyy uppoutumisena omiin ajatuksiin ja kehon reaktioihin, jolloin toisen ihmisen huomioiminen on työlästä.

Häpeän tunteen hallitsemiseksi ja sen sietämiseksi yksilö voi myös hyökätä itseään vastaan. Taustalla voi olla kehityshistoria, jossa alistuminen ja mukautuminen ovat olleet ainoita keinoja säilyttää yhteys hoitajiin. Yksilö toistaa näitä malleja myös myöhemmissä ihmissuhteissa. Kiintymyssuhdenälkä altistaa hyväksikäytölle ihmissuhteissa. 

– Äärimmillään itsetuhoinen käytös pyrkii kuolettamaan häpeää tuottavan osan minuutta, joka aiheuttaa hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen kauhun, Myllyviita kuvaa.

Hyökkäys muista vastaan on häpeältä suojautumisen keinoista primitiivisin. Aikuisen joutuessa häpäistyksi aktiovituvat hänen varhaiset häpeäkokemuksensa. 

– Tietoisuuden rajamailla häilyvä häpeä aktivoituu tilanteissa, joissa yksilö kokee torjutuksi tulemisen tai hylätyksi tulemisen uhkaa. Jos häpeän tunnistaminen oman mielen sisältönä ei onnistu, häpeä tulee torjutuksi tietoisuuden ulkopuolelle. Tuolloin häpeän aiheuttaja koetaan aina itsen ulkopuolella olevaksi tahoksi eikä tunnisteta häpeän virtaavan sisältä päin, aiempien häpeäkokemusten vinouttaessa tulkintoja tilanteesta.

Häpeältä voi pyrkiä suojautumaan liiallisella eli hybristisellä ylpeydellä. Tällöin yksilö pyrkii kompensoimaan narsistisesti haavoittunutta puolta itsestä. Sietämättömien tunteiden turruttamiseksi voivat kehittyä myös erilaiset riippuvuudet. Myös itsekriittisyys voi kummuta häpeästä.

Kontakti suojaa häpeältä

Yhteys toisiin, hyväksyntä ja arvostus sekä kokemus nähdyksi tulemisesta suojaavat häpeältä. Myllyviidan mukaan terapiasuhteessa on paljon häpeältä suojaavia elementtejä. Myös tarkka palaute on tärkeää.

– Kognitiivisessa terapiassa pyritään jäsentämään kielellisesti vaikeita kokemuksia esimerkiksi tilanneanalyysin avulla. Tällöin pyritään määrittelemään ongelma tarkemmin, mikä suojaa yksilöä kokemukselta, että hänessä itsessään on kaikki pielessä, Myllyviita kuvailee.

Myös lapsuudessa saatu tarkka palaute suojaa häpeältä. Hoitaja, joka pystyy palautteessaan osoittamaan lapsen toiminnan virheelliseksi, suojaa lasta itseä koskevalta häpeäkokemukselta. Sellainen syntyy, kun vuorovaikutus on vihaista, torjuvaa ja hylkäävää. Lapsi ei opi, mikä käyttäytyminen oli virheellistä. Hänelle alkaa muodostua käsitys itsestä virheellisenä, kelpaamattomana ja arvottomana.

Häpeä syntyy siis kontaktin puutteesta ja yksin jäämisestä. Näin ollen se ei ole hoidettavissa itseapuoppaiden avulla.

– Ne, jotka haluaisivat hoitaa itsensä ja asiansa yksin, ansaitsevat tulla autetuiksi. 

Myötätunto on silta yhteyteen

Myllyviita lähestyy häpeän hoitoa myötätunnon kautta.

– Myötätunto on vastamyrkky häpeälle. Häpeään liittyy aivojen uhkajärjestelmän aktivoituminen, mikä tuottaa tuskallisia ja epämiellyttäviä tunteita. Uhkajärjestelmä on tarpeen silloin, kun henki on uhattuna ja tarvitaan nopeaa reagointia. Uhkajärjestelmän pimeä puoli on krooninen pelko, ahdistuneisuus ja epäluottamus muita ihmisiä kohtaan, jos uhkajärjestelmä on ylivirittynyt esimerkiksi traumatisoitumisen vuoksi.

Myötätunto sen sijaan aktivoi vastakkaista motivaatiojärjestelmää eli aivojen rauhoittumisjärjestelmää, jonka myötä aktivoituvat sosiaalinen liittyminen, läheisyys ja kiintymys.

– Myötätunto kutsuu kohti, se on silta toiseen ihmiseen ja yhteyden syntymiseen. 

Häpeäkokemukset voivat ajoittua elämän varhaisiin vaiheisiin, jolloin ne ovat kielellisesti vaikeasti tavoitettavissa. Terapeutti voi tällöin saada kiinni taustalla olevasta häpeäproblematiikasta havainnoimalla, kuinka ihminen toimii terapiasuhteessa. Tällöin ihmisen voi olla vaikea olla intensiivisessä terapiasuhteessa, koska uhkajärjestelmä aktivoituu ja ohjaa vetäytymään. 

– Myös kaikenlaiset jäykät, kaavamaiset käyttäytymisen mallit voivat olla vihje siitä, että ne suojaavat joltakin sietämättömältä kokemukselta, Myllyviita toteaa.

Terapeutin häpeä

Terapeutin omat häpeäkokemukset vaikuttavat siihen, miten hän kykenee hoitamaan häpeäproblematiikkaa. Esimerkiksi vaativan asiakkaan turvastrategiat voivat aiheuttaa sen, että terapeutti joutuu kantamaan kelpaamattomuuden taakkaa. Terapeutti voi astua häpeäansaan tekemällä aina vain enemmän. Ansasta voi päästä sanoittamalla omaa avuttomuuden ja riittämättömyyden kokemusta.

Terapia voi joskus edetä hitaasti tai edistysaskeleet voivat olla hyvin pieniä. Jos terapeutin oma vaativuus tulee läpi vuorovaikutuksessa esimerkiksi hoputtamisena, se tuottaa asiakkaalle häpeää ja riittämättömyyden kokemusta. Myös terapeutin reagoimattomuus tai hiljaisuus voivat aktivoida häpeää hylätyksi tai laiminlyödyksi tulleessa asiakkaassa.

– Terapeutin tulee olla herkkä tunnistamaan omat häpeätuntemukset ja itselleen tyypilliset defenssit, jotta hän tunnistaa, kumman häpeästä on milloinkin kyse, Myllyviita toteaa.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Katja Myllyviidan kirjaa Häpeän hoito (Duodecim). Kirja ilmestyi 5.8.2020.