Hääjuhlat, jotka ovat käynnissä 24/7

SUVI USKI: MITÄ SOME TEKEE MEILLE? TAMMI 2024.

Käytämme paljon psykologista vaivaa pohtiessamme, miltä näyttäydymme somessa toisille. Hääjuhlissakin haluamme näyttää edustavalta ja onnelliselta. Somen ominaisuuksia on, että ihminen on ikään kuin näyttämöllä esiintymässä, esittää omaa itseään. Metaroolista käsin toimiessaan miettii, miltä oma käyttäytyminen näyttä muiden silmissä ja miltä se mahdollisesti näyttää muutaman vuoden päästä. Metaroolista käsin kommunikointi on jäykempää ja laskelmoidumpaa.

Uskin mukaan some on luonut meille ihmisille psykologisen ympäristön, jossa oman identiteetin olemassaolo tai olemattomuus on yksilölle keskeinen tekijä. Suuret somenkäyttömäärät kuormittavat ja muokkaavat ajattelua. Asiat voivat menettää mittasuhteensa ja oma näköala saattaa kaventua. Arvot voivat muuttua ja raja oikean ja väärän välillä liudentua. Varsinkin keskenkasvuisilla kosketus omaan itseen voi hävitä ja integraatio heikentyä, mikä altistaa pahoinvoinnille.

Sosiaalipsykologi Uskin mukaan sosiaalinen media on jakautunut ”vanhaan” ja ”uuteen” someen. Vanhassa somessa katsotaan kissavideoita ja ollaan yhteydessä sukulaisiin tai tuttaviin. Uuden somen koukuttavuus on aivan eri tasolla kuin vanhan somen. Käyttäytymisdata hakkeroi ihmisen psykologian. Uudessa somessa hyödynnetään manipulaatiota, tietojen keräämistä, vaikuttamista, eikä se ole enää sosiaalinen. Usein somen käytön vähättelijät ovat itse usein vanhan somen käyttäjiä. Tutkimustieto somen vaikutuksista ei välttämättä ole laadukasta (kannattaa katsoa, kun tutkimuksen on rahoittanut). Some on muuttunut kansalaisten yhteisestä torista eri porukoiden kahvihuoneeksi. Ei ole olemassa yhtä somea, vaan monta.  

Aivoille ruutuaika on työtä 

Kirjassa Uski nostaa esiin työelämän aivosabotaasin, mistä on puhuttu yllättävän vähän, vaikka mielenterveysperusteiset sairaslomat ja uupumus ovat lisääntyneet. Uskin mukaan työpaikkojen itsensähäiritsemiskulttuuri johtaa uupumiseen. Aivoille ruutuaika on työntäyteinen hetki. Älypuhelimen liikakäytöstä puhutaan silloin, kun se alkaa haitata muuta arjen toimintaa. Pitäisikö työpaikoilla esimerkiksi rajoittaa omia älykännyköitä, jotka ovat kuin vaivihkaa sinne hiipineet? Yksi kirjan esimerkkihenkilöistä katsoi työajalla Netflixiä.

Työntekoa häiritsevät älykännyköiden lisäksi myös organisaatioiden lukuisat järjestelmät ja viestintäkanavat. Helsingin kaupungilla toimiva asiantuntija kertoi laskeneensa, että käyttää työssään joka päivä 13 eri digitaalista järjestelmää, jotka eivät keskustele keskenään. Etenkin nuoremmilla työntekijöillä saattaa olla käytössään lukuisia sosiaalisen median alustoja. Perheellisiä työntekijöitä kuormittavat lasten digitaaliset yhteydenotot, johon monet vanhemmat ovat kouluttaneet lapsensa, ja koulusta tulevat Vilma- viestit. Nämä ovat aivotyötä häiritseviä ulkoisia ärsykkeitä, jotka kuormittavat työmuistia. Tämän lisäksi häiriötekijät saattavat olla sisäisiä esimerkiksi univajeesta johtuvaa väsymys, liiallinen vaativuus tai laitteiden aiheuttamaan ärtymys (teknostressi).  

Multitaskaamisesta monella on edelleen virheellinen käsitys. Multitaskaaminen ei kehitä, vaan heikentää tiedonkäsittelyä.  Työpaikan ruoka- ja kahvitauoillakin moni skrollaa älylaitetta, vaikka voisi jutella työkaverin kanssa ja elpyä digitaalisesta kuormituksesta. Monella tilanne on kotona ja töissä se, että ollaan ”yksin yhdessä”, älykännykällä eri maailmoihin uppoutuneina. Älypuhelin tuntuu olevan nykyajan tupakka tai tutti, joka on aina saatavilla. Uski kuvaa kirjassaan, kuinka Levillä saunan löylyihin asteli nainen älypuhelimensa kanssa. Jotkut käyvät älykännykän kanssa jopa suihkussa. 

Joka viides kouluikäinen kohtaa somessa päivittäin jonkun ongelmatilanteen. Lasten hyväksikäytön ja painostuksen somessa mahdollistaa teknologia, jota vanhemmat eivät täysin ymmärrä ja hallitse. Vanhan someajan vanhemmat myös yliarvioivat todellisen elämän riskit ja aliarvioivat somen riskejä. Nykypäivän vanhemmuuden tärkein tehtävä on Uskin mukaan ohjata jälkikasvuaan puhelimen terveelliseen käyttöön. Vanhemmat kaipaavat tukea siihen, kuinka käyttöä rajoitetaan. Uski antaa kirjassaan konkreettisia neuvoja.  Esimerkiksi älykännykän lisäksi (tai sijaan) kannattaa hankkia nk. ”tyhmä puhelin” (Dumb phone). Kaksois-SIM -ominaisuudella varustettu peruspuhelin antaa vapaa-aikaa, kun älylaite ei ole lähettyvillä häiritsemässä. Älykello on hyvä vaihtoehto sekä lapsille että aikuisille. Kouluun tulevat rajoitukset älypuhelimen käytölle ovat perusteltuja ja tervetulleita.

Ympäristötietoisten kannattaa muistaa, että sosiaalisen median selailu ja kissavideot kuluttavat myös energiaa. 145min tiktokkia päivässä kuluttaa energiaa vuodessa yhtä paljon kuin jos ajaisi 560km autolla. Uski pohtii tiettyjen sosiaalisen median alustojen kieltämistä. Hänen mukaansa tiettyjen somealustojen tiettyjen koukuttavuutta aiheuttavien ominaisuuksien kieltäminen olisi perusteltua.  Kirja antoi paljon uutta ajateltavaa. Allekirjoitan sosiaalipsykologin hieman pessimistisen käsityksen ihmisestä. Ihmisten havainnointi on puutteellista ja toiminta ristiriitaista. Ihminen ei toimi aina niin kuin olisi hänelle hyväksi. Vaikka ihminen pystyy rationaaliseen toimintaan, hän harvoin toimii rationaalisesti. Ryhmä vaikuttaa ihmisen toimintaan enemmän kuin uskomme. Näitä ihmisen ominaisuuksia somejätit (ja ylipäätään markkinointi) hyödyntävät.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi.