Evoluutionäkökulma ja mielenterveys

Mieltä (tai aivoa) ei kukaan ole suunnitellut, vaan se on kudelma eritasoisia ratkaisuja, jotka ovat evoluutiossa auttaneet ratkaisemaan erilaisia ongelmia. Tästä syystä Paul Gilbertin (2019) mukaan ei ole lainkaan yllättävää, että mielessä esiintyy usein vakaviakin ristiriitoja erilaisten tunteiden ja motiivien välillä. Monet evoluutiossa kehittyneet järjestelmät säätelevät ihmisiin ja ihmissuhteisiin liittyviä toimintoja. Keskeisiä ”sosiaalisen tanssin” alueita ihmiselämässä ovat esimerkiksi hoivan antaminen ja vastaanottaminen, yhteistyön tekeminen, kilpaileminen ja seksuaalisuus. 

Sosiaalisen sijoitusteorian (engl. social rank theory) mukaan masennus voi olla seurausta evoluutiossa muotoutuneen kilpailullisuutta säätelevän järjestelmän toiminnasta (Gilbert, 2000). Aiempien elämänkokemusten ja perimän ohjaamana järjestelmä saattaa arvioida yksilön aseman sosiaalisessa hierarkiassa alhaiseksi, mikä puolestaan lisää itsekriittisyyttä, ja voimistaa huonommuuden ja itseinhon tunteita. Nämä alistuneisuuteen liittyvät ajatukset ja tunteet ovat voineet estää kilpailun eskaloitumista fyysiseksi aggressioksi, ja täten edistää omaa hengissä säilymistä. 

Tutkimuksissa koettua sosiaalisesta sijoittumisesta on mitattu esimerkiksi kysymällä, miten vahvaksi, viehättäväksi ja arvostetuksi kokee itsensä suhteessa muihin ihmisiin. Tuoreen katsauksen mukaan (k = 70) koettu matala sosiaalinen sijoittuminen liittyy masennusoireiluun ja itsensä vahingoittamiseen (Wetherall et al., 2019). Koettu matala sosiaalinen sijoittuminen näyttää olevan erityisen haitallista silloin, kun siihen liittyi myös murehtimistaipumusta ja vahvaa identifioitumista muilta saatavaan arvostukseen.

Paul Gilbert (2019) esittää terapeuttiseksi ratkaisuksi hoivajärjestelmän aktivoimista. Näin voidaan purkaa ja sammuttaa liialliseen kilpailullisuuteen kannustavaa järjestelmää. Hoivajärjestelmän aktivoituminen vähentää sosiaalista vertaamista ja vaikuttaa tapaamme tulkita ja havaita toisia. Se voimistaa sekä itseä että toisia koskevaa myötätuntoista ja empaattista suhtautumista. Hoivajärjestelmän aktivoimista voidaan harjoitella esimerkiksi myötätuntokeskeisen terapian hengitys- ja mielikuvaharjoitusten avulla. 

Viha evolutiivisena adaptaationa

Lukaszewski ja kumppanit (2020) kysyvät, miten voidaan erottaa evoluutiossa kehittyneet adaptiiviset ratkaisut sattumanvaraisista sivutuotteista. Mikäli tätä erottelua ei pystytä tekemään, piilee evolutiivisissa selitysmalleissa riski loputtomalle sepittelylle. Vastaukseksi ongelmaan he esittävät, että tutkimuksissa on kyettävä osoittamaan, millä tavalla jokin ilmiö on adaptiivinen, ja kuvaamaan sen toimintaan liittyviä mekanismeja. He demonstroivat ratkaisuaan vihan tunnetta ja persoonallisuutta käsittelevällä koesarjalla. 

Evoluutionäkökulmasta katsottuna viha on erikoistunut ”ohjelma”, jonka tarkoituksena on saada muut kohtelemaan itseään reilummin ja paremmin (Sell, 2011). Ensimmäinen Lukaszewskin ja kumppaneiden osatutkimus tarkasteli, voidaanko vihan ilmeneminen selittää tyhjentävästi piirreteorioiden avulla. Tutkijat osoittivat, että yksilön herkkyys reagoida vihaisesti (esimerkiksi ”Suutun herkästi, jos minusta tehdään pilaa”) korreloi jossain määrin sekä HEXACO (r = -0.59) että Big Five (r = -0.29) -mallien sovinnollisuus-piirteen kanssa. Korrelaatiot tukivat ajatusta vihaisuudesta ihmislajille universaalina piirteenä, mutta toisaalta jättivät selvästi tilaa vihan mekanistisemmalle tarkastelulle. 

Toinen osatutkimus tarkasteli, minkälaisia tulkintoja vihan ilmaiseminen herättää toisissa ihmisissä. Tutkijat keräsivät ensin arvioita, miten ”sovinnollisiksi” eri tunnetiloja (kuten vihaa, pelkoa, iloa) ilmaisevat ihmiset arvioitiin (n = 91). Seuravaksi he keräsivät arvioita, missä määrin esitetyissä kasvonilmeissä havaittiin vihaisuutta (n = 105). Aineistot yhdistämällä tutkijat osoittivat, että nimenomaan vihan ilmeneminen toisen kasvonilmeissä selitti, miten sovinnollisena toista pidettiin. Toisin sanoen vihan tunteen ilmaiseminen viestittää haluttomuudesta sopeutua kompromissiin. Viesti välittyi varsin yksiselitteisesti, sillä muilla tunneilmaisuilla ei ilmennyt vastaavia yhteyksiä. 

Kolmas osatutkimus selvitti vihan tilannesidonnaista aktivoitumista. Osallistujille (n = 204) esitettiin viisi kuviteltua skenaariota, joissa romanttinen kumppani oli ilmiselvästi uskoton, ilmiselvästi uskollinen tai jotain tältä väliltä. Heitä pyydettiin kirjoittamaan vapaamuotoisesti, miten he toimisivat kussakin tilanteessa. Tutkijat arvioivat lopulta miten paljon vastaukset ilmensivät sekä vihaa että sovinnollisuutta. Kuten olettaa saattoi, ne olivat sitä vihaisempia (ja vähemmän sovinnollisempia) mitä selvemmin uskoton kumppani oli. Tämän lisäksi yksilölliset piirretason erot vihaisuudessa selittivät vihan ilmenemistä vasteena uskottomuudelle. 

Lukaszewskin ja kumppaneiden tulokset voivat tuntua itsestään selviltä, sillä ymmärrämme vihaan liittyvät merkitykset intuitiivisesti. Koesarja kuitenkin osoitti, että vihassa on kyse paljon muustakin kuin yksilön pysyvistä piirteistä. Viha on dynaaminen osa ”sosiaalista tanssia”, joka käynnistyy epäreiluutta kohdatessa. Vihan merkitys ymmärretään spesifisti ja lähes universaalisti. Tämä puoltaa näkemystä vihasta evoluutiossa kehittyneenä adaptiivisena ohjelmana.

Yksilölliset erot herkkyydessä ympäristölle

Vaikka evoluutionäkökulma usein korostaa ihmislajille yhteisiä ominaisuuksia, se huomio myös yksilöiden välisiä eroavaisuuksia. Eräs paljon huomiota saanut tutkimusalue liittyy herkkyyteen ympäristön vaikutuksille (engl. environmental sensitivity). Ilmiötä on lähestytty eri teorioissa hieman eri tavoin (Greven et al., 2019; Pluess, 2015). Nämä eroavat esimerkiksi siinä, missä määrin herkkyyden ajatellaan olevan perinnöllistä ja minkälaisilla tavoilla herkkyyttä voidaan mitata.

Herkkyysteorioiden mukaan toiset ihmiset ovat toisia herkempiä reagoimaan ja mukauttamaan kehitystään ympäristöstä saatujen vihjeiden mukaan. Täten se säätelee esimerkiksi vanhempi–lapsi-suhteessa välittyvän informaation kehityksellistä merkitystä. Suuri herkkyys on riskitekijä kehitykselle haitallisissa olosuhteissa, mutta herkkyydestä on merkittävää etuja myönteisissä kasvuolosuhteissa (Belsky & IJzendoorn, 2017). Evoluutionäkökulman mukaan yksilölliset erot herkkyydessä ovat kehittyneet palvelemaan sopeutumista muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. 

Elaine ja Arthur Aronin kehittämä malli nimittää ilmiötä erityisherkkyydeksi ja korostaa aisti-informaation ja tiedon käsittelytapoja. Mallin mukaan erityisherkkyys ilmenee muun muassa aistitulvaan liittyvänä ylivirittymisenä, esteettisenä aistillisuutena ja matalana aistiärsykekynnyksenä. Assary ja kumppanit (2021) tarkastelivat ensimmäistä kertaa ilmiön geneettistä periytyvyyttä. Nuoruusikäisten kaksoistutkimuksessa (n = 2868) erityisherkkyyden periytyvyydeksi arvioitiin 47 %. Jaetut ympäristötekijät puolestaan eivät selittäneet erityisherkkyyttä lainkaan, joten 53 % erityisherkkyydestä jäi selittymättä (tai liittyi joihinkin täysin yksilöllisiin kokemuksiin). Erityisherkkyyden perinnöllisistä tekijöistä 80 % oli päällekkäisiä Big Five -mallin neuroottisuus-piirteen kanssa. 

Herkkyydestä on usein puhuttu binaarisena ominaisuutena, jolloin ihmiset jakautuvat joko ei-herkkiin (”voikukat”) tai erityisen herkkiin (”orkideat”). Ajatus juurensa juontaa kenties eläintutkimuksista, joissa vastaavan ilmiön on havaittu ilmenevän suhteellisen binaarisesti. Lionetti ja kumppanit (2018) selvittivät empiirisesti, minkälaisia ryhmiä erityisherkkyyden suhteen on tunnistettavissa (n = 909). Ryhmittelyanalyysi osoitti kahden sijaan kolmeen ryhmää: ei-herkät (29 %), kohtalaisen herkät (40 %) ja erityisen herkät (31 %). Ryhmät erosivat Big Five -mallin piirteissä siten, että korkeampaan herkkyyteen liittyi korkea neuroottisuus ja myös matala ekstraversio. 

Herkkyysnäkökulma linkittää mielenkiintoisella tavalla evoluution ja yksilökehityksen. On kuitenkin vielä selvitettävä, puhuvatko eri herkkyysteoriat samasta ilmiötä. Siinä missä erityisherkkyyden malli korostaa aisti-informaation käsittelyä, muut näkökulmat korostavat esimerkiksi perintötekijöiden ja temperamentin merkitystä.