Eväät koulupsykologityöhön jo maisteriopinnoista 

Jyväskylän yliopiston opettaja Suvi Eskelinen huomasi koulupsykologiharjoittelijoita ohjatessaan, että yksilötyö sujuu monilta erinomaisesti, mutta yhteisöllisen työn osaamista voisi vahvistaa. Nyt Eskelinen kollegoineen suunnittelee psykologian maisteriopintoihin valinnaista opintojaksoa, jossa perehdytään oppilashuollon työhön. Kurssi on tarkoitus aloittaa ensi syksynä ja se toteutetaan Psykonet-verkoston kautta usean yliopiston yhteistyönä. 

– Haluamme vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin. Koulupsykologeista on pula ja tämä voisi helpottaa rekrytointia. 

Tavoitteena on rakentaa kokonaisvaltainen kuva siitä, millaista psykologin työ oppilaitoksessa on. 

– Haluaisimme, että opiskelijat innostuisivat koulupsykologityöstä ja tietäisivät, miksi siitä kannattaa innostua. 

Jyväskylän yliopistossa on jo aiemmin ollut mahdollista valita lyhyempi 2,5 opintopisteen orientoiva kurssi. Kouluista saadun palautteen mukaan kurssin käyneet opiskelijat ovat keskimääräistä tietoisempia siitä, mitä työ oppilashuollossa on. 

Jokainen psykologian laitos saa muokata kurssista omanlaisensa. Kurssiin kuuluu alku- ja loppuseminaarit, luentotallenteita sekä esimerkiksi oppilaitosvierailuja. Painotus on yhteisöllisessä työssä eli koko koulun, oppilaiden ja oppimisympäristöä tukevan työn tekemisessä. 

Psykologien osaaminen tarvitaan käyttöön

Psykologien osaaminen tarvitaan käyttöön, jotta koulu on jokaiselle hyvä paikka olla ja oppia. Tärkeintä on oppia siirtämään katse yksilöstä yhteisöön, Eskelinen uskoo.

– Me olemme ihmisen asiantuntijoita. Psykologeilla on erityinen osaamisala ja kannattaa rohkeasti miettiä, miten tämän voi hyödyntää.

Joskus ammattiryhmien erilaiset vahvuudet unohtuvat ja psykologi voi ajatella, että kaikilla ammattiryhmillä on myös kehityspsykologian tai neuropsykologian osaamista, mutta näin ei ole, Eskelinen painottaa.

Välillä myös näkemykset siitä, mikä lasta tukee ja auttaa, voivat olla hyvin erilaisia. Siksi yhteistyö on hyvinvoinnin edistämisen kulmakivi ja päätökset tulisi tehdä yhdessä.
Millainen oppilaitos on sellainen, jossa sata prosenttia lapsista käy ja pärjää? Tämä on kaikista tärkein kysymys, Eskelinen painottaa.

– Meillä on lapsia, joilla on vaikeuksia keskittyä, oppia, säädellä tunteita. Miten tuemme heitä riittävästi, jotta kaikki voivat käydä koulua ja oppia? 

Toinen koulumaailman kuuma peruna on perhetaustan vaikutus oppimistuloksiin. Tutkimusten mukaan perheen vaikutus lasten oppimistuloksiin on kasvanut erityisesti vuoden 2015 jälkeen. 

– Tämä kehitys on saatava katkaistua, jos haluamme olla maa, jossa perhetausta ei määritä oppimisen tasoa. 

Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin

Yksinäisyys ja kasautuvat paineet voivat välillä vaivata opiskeluhuollon psykologia. Tämän vuoksi kurssilla opetellaan haastamaan käsitystä psykologin roolista ja avaamaan työyhteisössä keskustelua siitä, mihin asioihin yhteisöissä voi vaikuttaa. Jos psykologin työnkuva kapenee vain yksilötyöhön, se voi haitata koko koulua, Eskelinen muistuttaa. 

Suurin osa koulupsykologeista siirtyi hyvinvointialueille viime vuonna, osa jo aikaisemmin. Siirtymä ei ole sujunut saumattomasti. Kentän viesti on, että yhteisöllisen työn tekeminen on paikoitellen vaikeutunut, Eskelinen kertoo. Hän ajattelee, että tilaa täytyy raivata yhdessä hyvinvointialueiden johdon kanssa. 

– Uskon keskusteluun ja tiedon lisäämiseen. 

Toivoa on, sillä hyvinvoinnin edistäminen löytyy sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteista. Myös opiskeluhuoltolaissa todetaan, että ennaltaehkäisevä työ on osa psykologin ja kuraattorin toimenkuvaa.

Muutos ei ole nopea, vaan vaatii pitkäjänteistä työtä. 

– On kiehtovaa ja haastavaa, että yhteisöllistä työtä ei voi tehdä yksin, vaan se vaatii yhdessä tekemistä. Väitän, että jo se on iso asia, jos kurssin avulla saamme opiskelijat ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin. 

Tällöin psykologi voi rohkaistua ja lähteä etsimään tekemisen paikkoja omassa koulussaan.

– Ne voivat olla pieniä tai suuria asioita, molempia tarvitaan. Toimintakulttuurin muutokset vievät kauan, mutta lähtevät pienestä, Eskelinen summaa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2024.