Eteen, taakse, pyörähdys? Psykologian edistystä arvioimassa

Teknisten tieteiden edistystä harva kiistää. Sata vuotta sitten satelliitit, internet ja älykellot olivat täyttä scifiä, nykyisin osa arkipäivää. Sen sijaan psykologian edistystä kyseenalaistetaan hanakammin. Pohdin tässä kirjoituksessa psykologian etenemistä sekä sen arvioinnin hankaluutta oman tutkimusalani, kliinisen psykologian ja psykoterapian, näkökulmasta.

Käsitehetteikön haasteet

Mielenterveyden psykologiaa verrataan usein lääketieteeseen. Saavutusten vertailua kuitenkin monimutkaistaa sielutieteen ja somatiikan erilaisuus. Lääketieteen sairaudet ja hoidot ovat usein yksiselitteisempiä. Kun lääkäri toteaa reisiluun olevan poikki tai tietyn antibiootin auttavan, on jokaiselle selvä, mistä on tai ei ole kyse, käytettiin asioimisessa sitten suomea, englantia tai latinaa.

Psykologiasta puuttuu vastaava yksikäsitteisyys. Termejä löytyy liuta erityisesti populaareille tai kliinisesti keskeisille ilmiöille, kuten omien mielenliikkeiden havainnoinnille tai tunteiden hallinnoinnille. Käsiteviidakko on tihentynyt psykoterapiamuotojen lisääntyessä. Näiden arvioitiin moninkertaistuneen parista tusinasta päälle tuhanteen jo 2000-luvulle saapuessa. Uudet hoidot luonnollisesti lanseeraavat oman sanastonsa. Tämä kuitenkin hankaloittaa sen arviointia, lisääntyykö myös ymmärrys, vaiko vain termit.

Kierroksia ilmiöön kasvattavat internet, some ja sisältöä janoava, ympärivuorokautinen media. Nämä linkoavat keskusteluun psykologista lingoa ja termistöä nopeammin kuin kukaan ehtii analysoida. Ja harva malttaakaan aitoja ja seipäitä setvimään, kun uudet käsitteet odottavat kehittäjäänsä. Samalla yhteys historiaan helposti katkeaa, eikä uusi tieto enää rakennu vanhan päälle. 

Mediassa arkipäiväistyneen ja lisääntyneen psykokielen käytön syitä ja seurauksia on kiinnostava pohtia. Ehkä psykologisen sanaston rihmastoituva kasvu mediassa viestii siitä, että ihmiset löytävät psyykkisestä kokemuksestaan yhä enemmän nyansseja. Mutta merkitseekö alati kasvava psykologinen termistö sittenkään tarkempaa itsereflektiota. Vaiko sitä, että puhujia on yhä enemmän, mutta kuulijoita yhä vaikeampi löytää?

Valoisamminkin voisi suhtautua. Puutteineenkin psykologinen sanasto ja diskurssi tarjonnevat ainakin jossain määrin tolkullisen kentän ihmisyydestä puhumiseen, jossa mitä tahansa ei voi väittää – ja jossa myös perusteita voi vaatia. Ainakin lähtökohtaisessa neutraaliudessaan voinee akateemisen psykologian käsitteistö tarjota myös monille myönteisempiä välineitä itseymmärryksen tai identiteetin rakentamiseen, vaihtoehtona syrjiville tai vähätteleville diskursseille. Toki psykologian sanat omaksunevat popularisoituessaan väistämättä omat arvolatauksensa, voiden niin emansipoida kuin stigmatisoidakin.

Joka tapauksessa, psykologisen sanaston ja diskurssin lisääntyminen ei liene synonyymi edistykselle. Se voi olla haastekin. Menneisyydessä ymmärryksen lisäämistä saattoi hidastaa hankala pääsy aiempaan tietoon. Nykyisin ongelmana voi pikemmin olla informaatiotulvan suodattaminen. Miten erottaa ja siivilöidä olennainen?

Psyyke ja teknologia

Psykologia sanoutui irti jo varhain käsitteiden pohtimisesta vain nojatuolissa. Mukaan tuotiin empiria, mittavälineet, teknologia.

Lääketieteelliseen teknologiaan verratessa voi alemmuuskompleksi tosin iskeä psykologiin. Somatiikassa aivokuvat ja geenikartat tarkentuvat jatkuvasti. Ihmisluonnon ytimen lähestyminen tuntuu yhä kouriintuntuvammalta. Psyykeen puolestaan tartutaan pitkälti samoin kuin sata vuotta sitten: haastatteluin, kyselyin, testein. Tajunnan tarkastelu plyysisohvalla tai paperilomakkeella ei tarjoa aivoskannerin tapaista teknohuumaa.

Tekniikka tosin mahdollistaa tehokkaamman psykologisenkin datan keruun. Älylaitteilla kartoittaa tunnetiloja ja ajatuksia näppärästi monta kertaa päivässä. Ehkä nämä lisäpikselit ratkaisevat psykologiankin mysteerit, pohtii tutkijan optimistinen puoli. Sisäinen skeptikko pohtii, hankaloituuko kokonaiskuvan muodostaminen entisestään, kun datapisteitä on kaikkialla: kuka näkee metsän puilta.

Pragmaattinen kliinikko ei tästä menettäne yöuniaan. Vähempikin riittää edistykseksi, kuten välineiden kehittyminen omiin työtarpeisiin ja -ympäristöön. Psykologisten testivälineet ja mittarit, kuten moni muukin asia, ihanteellisesti kehittyykin entisestään teknologian ja datan myötä. 

Kuitenkin mittarit, ainakin psykologiset, ovat kaksiteräisiä miekkoja käytännössäkin. Ne voivat auttaa haastamaan omia oletuksia hyödyllisesti. Toisaalta testituloksiin voivat vaikuttaa hyvin moninaiset tekijät, edellyttäen aina tulkitsijaansa. Prameammat työkalut on houkutus nähdä edistyksen symboliksi. Niistäkään ei silti soisi tulevan itsetarkoituksia, eivätkä ne korvaa kriittisen ajattelun tarvetta.

Täsmälääkkeitä – mutta mihin?

Kliininen psykologi käyttää käsitteitä ja testejä ongelman määrittelyyn. Ongelman tarkan määrittelyn taas ajatellaan johtavan tehokkaimman ratkaisun tai hoidon valintaan.

Yhä tarkempi hoidon valinta on kuuma aihe, myös ns. yksilöllistetyssä lääketieteessä. Täsmälääketiede pyrkii maksimoimaan hoitohyödyn sovittamalla interventiot kunkin yksilön geeneihin tai muihin biomarkkereihin. Samansuuntaisia avauksia löytyy mielenterveydestäkin. Esimerkiksi Yhdysvaltain kansanterveyslaitos on kannustanut psykiatrisen tutkimuksen reivaamista diagnooseista kohti erilaisia molekyyli- ja solutason ilmiöihin sekä hermoverkkoihin pohjaavia jatkumoita. 

Psykoterapiamuotojen sovittaminen esimerkiksi yksilön geenipohjaan tuntuu kuitenkin vielä scifiltä. Terapioiden vaikuttavuuden psykologisistakin ennustetekijöistä on vielä niukasti toistettua tietoa. Lisähaasteena on, että psykoterapeuttiset hoidot, toisin kuin staattiset lääkekemikaalit, muuttuvat jatkuvasti. Mikäli tutut terapeuttiset temput eivät riitä, kliinikko tuskin nostaa vain kädet pystyyn, vaan kokeilee uusia keinoja.

Vaikka hoidot elävät tutkimuksesta riippumatta, voi terapian tuloksellisuuden ja sen ennustetekijöiden tutkimus silti valaista terapeuttisen muutoksen prosesseja. Näin se voi myös auttaa tehostamaan hoitoja. Nykyisten tutkimuslinjojen hyödyt todentunevat usein silti vasta vuosikymmenten pikemmin kuin vuosien perspektiivissä.

Terapioiden tai kliinisen psykologian edistyksen arviointia vaikeuttaa myös «hyödyn» suhteellisuus. Hyvä elämä, lopputulos tai «terveys» on vähemmän yksiselitteistä kuin lääketieteessä. Käsitykset hyödystä muuttuvat siis ajasta ja paikasta riippuen. Niin ikään samasta ihmisestä voi ilmetä eri puolia eri kliinikoiden kanssa. Nämä voivat johtaa psykologisessa työskentelyssä erilaisiin reitteihin, erilaisiin päätepisteisiin, jotka eivät silti itsestään selvästi ole eriarvoisia.

Tulevaisuudesta, menneisyydestä ja saavutuksista

Psykologia on nuori tiede, karkeasti ottaen puolitoista vuosisataa. Systemaattista näyttöä sen interventioiden kuten psykoterapian vaikuttavuudesta lienee noin puolikkaalta tuosta matkasta. Edistyksen arviointi on silti haastavaa. Ajat ja olosuhteet muuttuvat; luokitusjärjestelmät keikautuvat; uusia hoitoja tulee, joiden leileistä voi silti löytyä vanhaa viiniä.

Psykologia tuntuu juuri tällä hetkellä esiintyvän otsikoissa enemmän kuin koskaan. Vaikka ehkä otsikot ovat digitalisoituneessa maailmassa ylipäänsäkin lisääntyneet. Kenties kylläisyyspistekin on jossain kulman takana. Tällöin on kiinnostava nähdä psykoähkyä seuraava trendi, kun aivo- ja geenitutkimuskin ovat olleet viime vuosikymmenet tapetilla. Kääntyykö katse taas yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja prosesseihin?

Tulevaisuus ei kuitenkaan ole vielä täällä. Siihen liittyy täten aina oma epävarmuutensa; ja menneet onnistumiset sekä harha-askeleet ymmärretään nykyisyyden perspektiivistä. Psykologian saavutuksiin pätenee siis jossain määrin sama kuin sen tutkijaan, kliinikkoon, asiakkaaseen taikka potilaaseen, Kierkegaardia mukaillen: «Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta se täytyy elää eteenpäin.»

Kiitän PsT Vesa Talvitietä artikkelin kommentoinnista.

Kirjoittaja on apulaisprofessori Oslon yliopistossa sekä kliinisen psykologian ja psykoterapian dosentti Helsingin yliopistossa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2020.