Etäyhteydet rullaavat, mutta huoli asiakkaista painaa

Haastattelimme 17.3. ilmestyneessä jutussamme eri sovellusalojen psykologeja siitä, miltä heidän työtilanteensa näytti poikkeusajan kynnyksellä. Sen jälkeiset kevään kaksi koronakuukautta ovat menneet ensi järkytyksen jälkeen erilaisia etäyhteyksiä opetellessa ja niistä jopa innostuessa. Syksyyn psykologit tähyävät sekavin tunnoin.

”Webinaarisarja tuli tarpeeseen”

Kriisipsykologi, yrittäjä Eija Palosaari menetti heti koronakriisin alussa suuren osan yrityksensä töistä. Puolet koulutuksista ja työnohjauksista pyyhkiytyi kerralla pois. Ensi säikähdyksen jälkeen osa asiakkaista kuitenkin palasi.
– Olen toteuttanut työnohjauksia ja webinaareja poikkeusoloissa etänä, mutta kaikki asiakkaat eivät palanneet, vaan jäivät odottamaan myöhempiä aikoja. Liikevaihtoon tulee siis selvä keinahdus. Se on tosiasia, jonka edessä on moni muukin yrittäjä, Palosaari sanoo.
Webinaarien toteuttaminen on ollut hänelle uusi, avartava ja innostava kokemus. Psykologiliiton kriisi- ja traumapsykologien ammatillisen työryhmän puheenjohtajana Palosaarella on ollut keskeinen vastuu liiton järjestämästä kriisiwebinaarisarjasta. Hän muun muassa etsii siihen puhujat.
– Sarja on saanut valtavan hyvän vastaanoton, mikä on hieno asia. Työ on ollut mielekästä.
Webinaarien lisäksi Palosaaren digiloikkaan on kuulunut omien laitteiden uusimista etäyhteyskelpoisiksi. Etäyhteyksiin siirtyminen on tuonut ensi kauhistuksen jälkeen palkitsevia onnistumisen kokemuksia. Myös kysyntää erilaisiin haastatteluihin ja keskusteluihin on ollut valtavasti. Tämän kriisin yhteydessä Palosaaren onkin ollut pakko rajoittaa mediayhteistyötä poikkeuksellisen paljon.
– Pidän kriisi- ja traumapsykologin velvollisuutena ottaa julkisuudessa kantaa työasioihin – mutta esillä oleminen ei ole itseisarvo, Palosaari toteaa.

Palosaari löytää poikkeusajasta jotain hyvääkin: moni on pysähtynyt miettimään elämänsä peruskysymyksiä ja sitä, onko elämässä ennen koronaa kaikki ollut tarpeellista ja tyydyttävää. Osa päätyy hänen mukaansa muuttamaan siitä jotakin, osa palaa ennen pitkää entiseen.
– Olen koko ajan halunnut levittää toivon sanomaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että poikkeusajan koettelemukset jotenkin jalostaisivat meitä. Näen työssäni koko ajan niitä, jotka eivät jaksa nousta uuteen päivään. Siksi haluan korostaa, että ihminen saa nytkin olla ihminen ja hän saa olla heikko – ja silti hän selviytyy.
Palosaari itse riemuitsi, kun tieto kesäkuun alun rajoitusten purkamisesta tuli.
– Se oli niin ihana tieto, että varasin heti pöydän lempiravintolastani kesäkuun ensimmäiseksi päiväksi.

”Huoli lapsista on painanut koko ajan”

Hämeenlinnan perheneuvolan johtava psykologi Sirpa Seppänen on ollut poikkeusaikana etäyhteydessä niin asiakkaisiinsa, verkostoihinsa kuin työnohjaajaansakin.
– Minut yllätti se, miten paljon voin tehdä etäyhteyksillä! Tästä tuli minulle melkoinen digiloikka. Asiakastapaamiset olen hoitanut puhelimitse tai videoyhteydellä. Lasten tutkimukset ovat olleet jäissä, ja peruskoulujen avautumisen jälkeen olemme alkaneet tehdä niitäkin vähitellen, Seppänen kertoo.
Jonoon ehti kertyä parikymmentä tutkimuksia odottavaa lasta.
– Perheneuvolapalvelumme eivät siis toteutuneet poikkeusaikana täysin. Tämän katkon vuoksi osa lapsista joutuu jonottamaan tutkimukseen jopa yli puoli vuotta. Se ei tunnu hyvältä. Huoli lapsista on painanut koko ajan.
Perheisiin Seppänen kollegoineen on pitänyt yhteyttä puhelimitse, ja jonkin verran perheiden tapaamisia on järjestetty ulkona, turvavälit säilyttäen. Mitään suojavarusteita perheneuvolan henkilöstöllä ei ole ollut.
– Etäyhteyksillä työskennellessä luovuutta on koeteltu, kun olen esimerkiksi ohjannut Theraplay-leikkejä. Tunneyhteys ja nonverbaalinen viestintä eivät välity siinä yhtä hyvin kuin lähikontaktissa. Ja kun koskettaminen jää pois, moni asia vaikeutuu. Esimerkiksi juuri Theraplayssa kosketus on aivan keskeinen asia.
Seppänen iloitsee siitä, että poikkeusaika on lähentänyt monissa perheissä perheenjäseniä – mutta toisaalta se on ollut liian monille katastrofi esimerkiksi perheväkivallan lisääntymisen takia.
Jatkuva epätietoisuus ja epävarmuus on ollut Seppäselle poikkeusoloissa vaikein asia.
– Odotan ensi syksyä toivon- ja kauhunsekaisin ajatuksin. Toivon, että vältymme toiselta tautiaallolta, pääsemme purkamaan syntynyttä jonoa ja siirrymme vähitellen normaaliin päiväjärjestykseen. Pelkään, että toinen aalto tuo uudet rajoitukset ja ongelmat räjähtävät käsiin, kun lomat loppuvat ja koulut elokuussa alkavat. Pelkoja liittyy siihenkin, että julkinen talous on nyt vaikeuksissa ja pahimmassa tapauksessa menetämme kipeästi kaivattuja resursseja sen takia.

”Nettiriippuvuus lisääntyi selvästi”

Tuija Kilpeläinen työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa ala- ja yläkoulun sekä lukion koulupsykologina. Yhteydenpito oppilaiden, opiskelijoiden, perheiden ja opettajien kanssa on sujunut koko poikkeusajan hienosti etäyhteyksillä. Puhelin oli Kilpeläisen tärkein yhteydenpitoväline siihen saakka, kunnes hän siirtyi peruskoulujen avautuessa työpaikalleen.
– Puhelu sopi hyvin myös esimerkiksi niille ujoille tai asperger-oppilaille, joille kasvokkain tapaamiset ovat joskus haastavia. Kun jokainen saa puhua puhelunsa omalla reviirillään, kontaktiin tulee turvallisuuden tunnetta ja avoimuutta.
Alakoululaisiin Kilpeläinen piti etäyhteyttä siten, että paikalla oli aina myös jompikumpi vanhemmista.
– Soitin parin viikon välein tiettyjen alakoululaisten vanhemmille siitä, miten menee ja kuinka he voivat tukea lapsiaan poikkeusoloissa. Minusta on parempi vaikka soittaa muutama ”turhakin” puhelu kuin huomata poikkeusajan jälkeen, että edessä on viisi uutta vaikeaa tapausta siksi, että tukea ei tullut tarjottua.
Myös monet vanhemmat ottivat Kilpeläiseen yhteyttä.
– Esimerkiksi toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden vaikeudet tulivat monessa perheessä näkyviksi, kun vanhemmat olivat pitkään kotona lasten kanssa. Nettiriippuvuusoireet lisääntyivät selvästi, mikä sai vanhemmat ottamaan yhteyttä.
Kilpeläinen on nähnyt, miten monet vanhemmat ovat olleet todella lujilla hoitaessaan oman työnsä lisäksi useammankin lapsensa koulunkäynnin tukemisen. Oppilaiden tutkimukset peruuntuivat poikkeusaikana, mutta niiden joukossa ei Kilpeläisen mukaan onneksi ollut kiireellisiä tapauksia.
Yksi Kilpeläisen poikkeusajan oivallus liittyi kävelypuheluihin. Kun hänen perheessään oli neljä etäopiskelijaa, hän mietti, miten puhelut voisi hoitaa mahdollisimman tietoturvallisesti.
– Oivalsin, että viisainta on ottaa vyölaukkuun mukaan muistiinpanovälineet ja lähteä ulos puhumaan. Myös monet oppilaat innostuivat puhumaan kanssani niin, että he lähtivät kotoa kävelylle. Siinä tuli samalla hyvää liikuntaa ja ulkoilua, Kilpeläinen kertoo.
Itse hän kokee oppineensa kriisiaikana paljon nimenomaan etäyhteyksistä.
– Myös Psykologiliiton järjestämät kriisiajan webinaarit ovat olleet minulle tärkeitä ja toimineet hienosti.

”Nyt olen valmis hybriditerapiaan”

Turkulainen lasten- ja nuorisopsykoterapeutti, psykologi Desirée Sjöblom säilytti poikkeusaikana kaikki asiakkaansa ja jatkoi kaikkia terapiasuhteita etäyhteydellä. Kun perusopetuksessa alkoi lähiopetus toukokuun puolivälissä, hän alkoi vähitellen siirtyä lähitapaamisiin.
– En todellakaan ole tekniikkaihminen, enkä ollut koskaan käyttänyt etäyhteyksiä. Yllätyin, miten lyhyessä ajassa onnistuin siirtymään siihen myös lasten terapioissa. Siinä auttoi se, että minulla on pitkiä asiakassuhteita. Aivan uuden asiakkaan kanssa se ei olisi yhtä hyvä idea, Sjöblom sanoo.

Hänen työnsä muuttui entistä iltapainotteisemmaksi, koska lasten etäterapioissa piti jommankumman vanhemmistakin olla paikalla ja vanhemmat vapautuvat töistään vasta myöhään iltapäivällä. Toukokuun puolivälissä muutama hänen lapsiasiakkaansa halusi jatkaa etäyhteydellä, vaikka tapaamisetkin olisivat olleet mahdollisia. Se sopi Sjöblomille.
– Tapaan nyt siis osaa asiakkaistani etänä ja osaa vastaanotolla. Suurimman osan kanssa livetapaamiset ovat paras vaihtoehto, vaikka etäyhteyskin sujuu. Tuntuu, että olen valmis sellaiseen hybriditerapiaan, jossa tarvittaessa palaan asiakkaiden kanssa etäterapiaan, jos pandemiatilanne esimerkiksi syksyllä muuttuu. Tämän epävarmuuden kanssa me psykoterapeutit joudumme elämään ainakin toistaiseksi.
Sjöblom kertoo katsovansa myös lähitapaamisia nyt uusin silmin.
– Jatkuvan etätyöskentelyn jälkeen vastaanotoilla konkretisoitui mielenkiintoisella tavalla se, miten paljon me kuuntelemme ja kommunikoimme kehollamme. Se ei tule etäyhteydellä näkyväksi, sillä ruutu ohentaa kontaktia selvästi.
Sjöblom haluaa siis säilyttää tästä lähtien etäyhteyden työkalupakissaan yhtenä vaihtoehtona. Hän myös muistuttaa, että moni meistä on pärjännyt poikkeusaikana hyvin, koska on pitänyt pärjätä ja selviytyä – niin etäyhteyksistä kuin lasten koulunkäynnin tukemisesta ja monesta muustakin uudesta käytännöstä.
– Vaikka päällepäin näytämme pärjäävän, kaikki ei näy päällepäin. On erityisen tärkeää muistaa huolehtia omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Tämä koskee myös meitä psykologeja, Sjöblom toteaa.

”Opiskelijoilla on ollut tosi raskasta”

Jyväskylässä opiskeluhuollon psykologina sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä Heini Salo sanoo opiskeluhuollon palvelujen toteutuneen poikkeusoloissa hyvin. Hän on tehnyt oman osuutensa koko ajan kotona.

– Opiskelijat eivät jättäneet käyntejään väliin, vaan lähtivät mukaan videoyhteyksin. Vain kognitiiviset tutkimukset jäävät odottamaan lähiopetusaikaa, Salo kertoo.

Yhteyden säilyminen opiskelijoihin on hänestä hyvä siksikin, että nuoret ovat kokeneet etäopetuksen pääosin tosi raskaaksi.

– Etenkin opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia tai tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmia, itsenäinen työskentely on ollut vaikeaa eivätkä opinnot ole edenneet suunnitellusti. Erityisopettajilla ja opoilla ei ole ollut perustyönsä lisäksi riittävästi aikaa tavoitella opiskelijoita, joista ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, Salo toteaa.

Poikkeusaika on hänen mukaansa jakautunut selkeisiin vaiheisiin: Alussa oli parin viikon sokkivaihe, jolloin koko työskentelytapa piti rakentaa uudestaan. Ennen pääsiäistä tuli tunne, että nythän tämä alkaa sujua, ja opiskelijatkin jaksoivat keskittyä opintojensa edistämiseen. Nyt etätyöväsymys on alkanut vallata niin opiskelijoita kuin opettajia ja opiskeluhuollon henkilöstöäkin.

– Turnauskestävyys on koetuksella, kun poikkeusaika ja etätyöskentelyaika piteni – osalla opiskelijoista kesäkuun puolelle saakka. Luulen, että syksyllä on edessä monta monialaista palaveria opinnoista pudonneiden asioissa.

Eniten Salo itse on kaivannut työkavereitaan ja kuraattorityöpariaan, vaikka kaikkien kanssa on pidetty kevät etäyhteyksiä.

– Nyt on kirkastunut se, miten tärkeitä ovat ovensuukonsultaatiot ja päivittäiset juttuhetkemme – niin ammatillisesti kuin oman jaksamisen kannaltakin. Yksi kiinnostava oppi tästä ajasta on ollut myös se, miten eri tavoin eri ihmiset reagoivat tällaiseen kaikkia koskettavaan tilanteeseen.

Tietotekniset asiat olivat Salolle tuttuja ennestään. Nyt kun etätyöskentelystä on tullut päivittäistä, hän on nähnyt myös niiden mahdollisuudet yhtenä jatkuvana työvälineenä.

– Etäyhteydet voisivat jatkossa mahdollistaa esimerkiksi sen, että toisella paikkakunnalla koulutussopimusjaksoaan suorittava opiskelija pystyy asioimaan kanssani. Olisin ilman muuta valmis ottamaan Teamsin käyttöön poikkeusajan jälkeenkin niissä tarkoituksissa, joissa siitä on hyötyä.