PSYKOLOGIN PÄIVÄ
Ei ihan tavallinen työpäivä
”Aamutoimien jälkeen pyöräillessä duuniin huomaan, että pyörän rengas hieman vispaa. Onneksi meillä on laboratorioinsinöörejä, jotka myös ”ilomielin” auttavat pienten pyöräongelmien kanssa, joten saatiin tämäkin ongelma ratkaistua.
Sitten tapaan tutkimusavustajani, jonka tehtävänä on sovittaa laskennallisesti digitaalinen EEG-myssy samalta koehenkilöltä otetun MRI-kuvan perusteella luotuun päämalliin eli 3D-kuvaan koehenkilön naamasta ja päästä. Tätä proseduuria kutsutaan korekisteraatioksi. Sitä käytetään hyväksi lähdemallinnuksessa, jossa yritetään paikantaa, mistä päin aivoja EEG-signaali tulee.
Kuva: Helsingin yliopisto
Tutkimusavustajalla on ollut ongelmia koehenkilön kanssa: hänellä oli retentiolanka suussa MRI:n aikana – mikä ei ole sinänsä vaarallista, sillä käytetty materiaali ei ole magneettista. Koska se on sähköä johtavaa metallia, ruudulla koehenkilön naama ja osittain pää näyttävät siltä, että henkilöllä olisi loppuvaiheen spitaali tai hän näyttelisi zombie-elokuvassa, sillä pää on puoliksi räjähtänyt päätteelle. Onneksi zombillekin saadaan elektroniset myssyt päähän, kun hieman ”venkslataan”.
Tämän jälkeen käyn juttelemassa kollegan kanssa. Hän muistuttaa kauhukseni, että Suomen Akatemia ilmoittaa myönnöistä tänään eikä seuraavana päivänä, kuten luulin. Onneksi näin, sainpa ainakin nukuttua yöni ilman jännittämistä.
Soitamme koehenkilöille hullunkurisia päällekkäisiä ääniä: huutavia lapsia, kissoja, valaita ja trumpetteja.
Olin hakenut liki miljoonan euron rahoitusta luonnollisten äänimaisemien aivoprosessointia käsittelevään tutkimukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että soitamme koehenkilöille hullunkurisia päällekkäisiä ääniä: huutavia lapsia, kissoja, valaita, trumpetteja jne. ja tutkimme, miten heidän aivonsa erottavat ääniä toisistaan. Tässä hankkeessa uutta oli se, että tutkimme, miten kuulonalenema vaikuttaa tällaisten äänimaisemien aivoprosessointiin.
Alkaa toinen kokous. Katson meilit kolmen minuutein välein: tuleeko Akatemialta hylsy? Kokous käsittelee akatemiaprojektiin liittyvää projektia. Siinä seurataan henkilöä, jolla on välikorvaistute: miten hänen kuulonsa pikkuhiljaa tottuu istutteeseen? Tehtäväni oli testata hänen suoriutumistaan luonnollisilla äänimaisemilla (ks. edellä). Aluksi suoriutuminen oli täysin sattumanvaraista, mutta noin kuuden viikon jälkeen kuulo alkaa pikkuhiljaa muistuttaa kuulemista terveellä korvalla.
Kollega, joka aiemmin oli kyseenalaistanut tehtäväni toimivuutta – koska se on niin monimutkainen ja luonnollinen – hämmästelee tuloksia.
Tutkimme muusikoilla sävelkorkeuspuhtauden aivoprosesseja.
Valmistaudun pyörämatkaan Otaniemeen MRI-mittauksiin. Tutkimme muusikoilla sävelkorkeuspuhtauden aivoprosesseja.
Kun olen nousemassa satulaan, katson vielä kerran meilit: ”Suomen Akatemia -hakemuksestanne on tehty päätös”. Suureksi yllätyksekseni järjestelmässä lukeekin myöntö! Huudahdan tämän ääneen Haartman-instituutin portailla (ihmiset vähän katselevat, että mikä hullu tuo on) ja lähden polkemaan Otaniemeen.
Otaniemessä yritän multitaskata: soitan kollegat läpi kertoakseni, että sain akatemiatutkijan rahoituksen, mittaan MRI:tä muusikoilta ja syön salaattia.
Viimeinen mittaus on kello 19–21 illalla. Kaikki menee normin mukaan: briiffataan koehenkilö, laitetaan hänet skanneriin, näytetään hänelle muumeja rakennekuvan aikana, ja sitten hän tekee sävelkorkeustehtäviä skannerissa.
Koehenkilölle näytetään muumeja rakennekuvan aikana.
Kun tauolla puhun kaiuttimen kautta koehenkilölle skanneriin, en saa vastausta häneltä. Puhun kovempaa – ei vastausta. Lopulta huudan mikrofoniin: Onko kaikki hyvin ja voidaanko jatkaa?! Ei vastausta.
Päättelen, että kaiutin on mennyt rikki ja menen skannerihuoneeseen. Mutta kun huudan koehenkilölle skannerin vieressä ja hän ei reagoi ja näen että silmät ovat silti auki, sydämeni pysähtyy hetkeksi: Ei ole mahdollista… olen mitannut satoja koehenkilöitä, ja nyt tämä herra sai sydärin skannerissa, ja vielä tällaisena päivänä!
Valmistaudun raahaamaan hänet ulos skannerista ja samalla kun kosken hänen jalkaansa, hän säpsähtää: Taisin vähän nukkua!
Loppu hyvin, kaikki hyvin.”
Lue myös: Äänet ja data intohimoina
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2025.
