Jari Lipsanen

Psykologiliitto on minulle vahvasti ammatillinen liitto. Se on yhteisö, jonka tärkein tehtävä on auttaa psykologeja, jotta he voivat auttaa muita. Psykologiliitto on moniääninen, kollegiaalinen, kriittinen ja ennen kaikkea eteenpäin katsova yhteisö, jonka eteen olen halunnut viimeiset 15 vuotta tehdä töitä, ja näitä tavoitteita haluan edistää myös tulevaisuudessa. Liiton puheenjohtajan tärkein tehtävä on toimia jäsenten äänen vahvistimena, jotta psykologien ääni kuuluisi vahvemmin niin työpaikoilla kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kysymys ei siis ole minkälaisen liiton minä haluan, vaan puheenjohtajana tehtäväni on tehdä liitosta sellainen kuin jäsenet haluavat. 

Tietenkin on selvää, että usein joudumme tekemään kompromisseja, mutta itselläni on tavoitteena, että toiminta on mahdollisimman avointa ja perusteltua. Liittovaltuuston on oltava keskustelevampi, jotta voimme aidosti keskustella liiton linjasta ja tavoitteista. Paikallisyhdistysten roolia on korostettava, jotta voimme aidosti vaikuttaa paikallisesti ja ottaa oppia sekä hyvistä että huonoista kokemuksista ja samalla tehdä näkyväksi kaiken sen vapaaehtoistyön, jota psykologit tekevät meidän kaikkien hyväksi, oli se sitten virkistystapahtumien järjestämistä tai edunvalvontatyötä luottamushenkilönä. Näiden tavoitteiden edistämiseksi olen ehdokkaana, ja osaa näistä asioista olen mielestäni jo pystynyt hiukan edistämään joutuessani toimimaan liiton vt. puheenjohtajana tämän nyt kuluneen neljän kuukauden ”koeajan”, joka on ollut työlästä, mutta samalla varsin palkitsevaa ja opettavaista aikaa.  

Ammattiliitot elävät vahvasti eräänlaista murrosaikaa. Työn pirstoutuminen ja yrittäjyyden nousu asettavat aivan uudenlaisia haasteita myös Psykologiliitolle, ja näihin haasteisiin on entistä vahvemmin pystyttävä vastaamaan. On pystyttävä vastaamaan kysymykseen: mitä liitto tarjoaa jäsenilleen? Jäsenetuja on kehitettävä, jotta ne palvelisivat jäseniä monipuolisesti ja jäsenmaksuille koettaisiin saatavan vastinetta. 

Tulevan kaksivuotiskauden aikana sote-uudistuksen toteutuminen muokkaa myös psykologien työtä. Kaikki uudistukset tuovat uhkia, mutta ennen kaikkea ne tuovat myös mahdollisuuksia kehittää psykologien asemaa terveydenhoidon ammattilaisina. Emme voi vain toivoa, että muut ymmärtävät meidän työmme tärkeyden, vaan meidän täytyy aktiivisemmin tuoda esiin, mitä psykologi tekee ja mitä psykologi voisi tehdä. Tässä työssä meillä on näkemykseni mukaan vielä paljon tehtävää. 

Johtajaksi ei synnytä, vaan johtajaksi kasvetaan. Tämä tapahtuu samalla periaatteella kuin mikä tahansa kasvu – kovalla työllä. Lisäksi johtajuuden tehtävä on tuottaa lisää johtajia, ei seuraajia. Nämä lauseet kuvaavat minusta vahvasti myös sitä mitä Psykologiliiton puheenjohtajan tulisi olla ja jollainen puheenjohtaja haluan olla. Tässä kasvussa minulla on tukena onnekseni perhe, jossa psykologipuoliso ja kaksi aktiivista poikaa sekä koira palauttavat nopeasti realiteetteihin. Vapaa-ajalla myös golf, jota tosin on päässyt harrastamaan aivan liian harvoin, opettaa sopivasti nöyryyttä uusien asioiden edessä. 

Katja Vähäkangas

Olen aikanaan hakenut nykyiseen työtehtävääni liiton järjestökoordinaattorina ajatuksella, että olen siinä eläkeikään saakka. Pidän työstäni valtavasti, ja olisin toivonut, että Annarilla olisi voinut puheenjohtajana jatkaa. Pohdinnoissani päädyin lopulta kuitenkin siihen, että olisi väärin sekä liittoa että itseäni kohtaan jättää hakematta. Liitto tarvitsee erityisesti tässä tilanteessa henkilön, joka on edes jollain tavalla asioissa ”sisällä”, ja pystyy hyppäämään liikkuvaan junaan. 

Minun Psykologiliitossani kaiken pohjana ovat jäsenet. Liitto on jäseniään varten, ja jäsenet ovat liitto. Jäsenhankintaan ja -pitoon täytyy keskittyä toisella tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin ”kaikki” kuuluivat liittoon. Liiton strategiassa mainittu tavoite 90 prosentin jäsenkattavuudesta on muutettava toiminnaksi, joka tavoittaa kaikki jäsensegmentit heitä puhuttelevalla tavalla. 

Minulle on todella tärkeää ja palkitsevaa tehdä omien arvojeni mukaista työtä, jollaiseksi ammattiyhdistyksessä työskentelyn mitä suurimmassa määrin koen. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja ihmisarvo, suvaitsevaisuus, uteliaisuus ja yhteisöllisyys ovat minun elämääni ja työtäni määrittäviä arvoja. Liittotyön lisäksi sydäntäni lähellä ovat kissamme, neulominen (mielellään yhdessä muiden kanssa!) ja rock-musiikki. 

Haastavinta työssä on sietää turhautumista, koska vaikuttamis- ja edunvalvontatyö on sitkeää ja pitkäkestoista, ja kovasta työstä huolimatta tavoitteet eivät välttämättä heti etene. Siitä huolimatta pidän viime talven koulupsykologi-kampanjaa onnistuneena, sillä keksimäni slogan ”Koulupsykologi kuuluu kouluun” on ajanut itsensä läpi, ja meidät on kuultu ja huomattu, vaikka olemme pieni ammattikunta. 

Sote-uudistus haastaa ilman muuta jälleen kerran psykologikentän. Meidän tulee yhtä lailla sote-kentällä sanoittaa sitä, mitä psykologi oikein tekee, ja saada vastaavanlainen slogan läpiajettua. Psykologi kuuluu myös sote-keskuksiin, ihan niin kuin TE-keskuksiin, varhaiskasvatukseen, lastensuojeluun ja moneen muuhun paikkaan, mistä se vielä puuttuu. 

Ensimmäinen työpaikkani oli 11-vuotiaana hyllyttää tavaraa äitini apuna pienessä kaupassa. Olin opintojen ohella kaupan alalla lähes kymmenen vuotta, ja ammennan edelleen sieltä saatuja hyvän asiakaspalvelijan oppeja: minun tehtäväni, niin kliinisenä psykologina kuin järjestötyössä, on kuunnella asiakasta/potilasta/jäsentä ja hänen tarpeitaan ja ongelmiaan ja yrittää auttaa. Psykologia on eräässä mielessä myyntityötä – me myymme muutosta, tutkittua tietoa, omaa osaamistamme, asiantuntemustamme – asiakkaan/potilaan ja yhteiskunnan hyväksi. Edunvalvojana myyn tätä nyt jäsenten puolesta ja vähän suuremmille joukoille ja hieman monimutkaisemmassa kontekstissa kuin kahdestaan vastaanottohuoneessa. Jäsenille myyn hienoa liittoa, jossa kannattaa olla jäsenenä.

Konkreettista oppia edunvalvontatyöhön liiton tasolla olen saanut parin viime vuoden aikana, kun olen toimistossa ollut vähän kaikessa mukana. Osaan kirjoittaa hyvän lausunnon lakiesitykseen, mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että olen sydämeltäni edunvalvoja. Liiton puheenjohtajan, jos kenen, pitää olla sellainen.