Diagnoosi: sarjamurhaaja

”Miltä tappaminen minusta tuntui? Ei miltään. Tälläkään kertaa. Kaikki toistuu samanlaisena. Joka kerta toivon, että se olisi erilaista. Että heräisin eloon.” Elokuvakriitikko ja esikoiskirjailija Martta Kaukosen Terapiassa (2021) on psykologinen jännitysromaani, joka vääristää kuin peilitalo: kenen kuvajainen peilistä heijastuu – ja millaisena katsoja sen näkee? Lukijan pyörteisiinsä imaiseva leikki alkaa, kun Ira istuu ensi kerran valtakunnanterapeutti Clarissa Virtasen vaaleansinisen vastaanottotilan sohvalle. Patologiseksi valehtelijaksi ja sarjamurhaajaksi esittäytyvän Iran motiivina on turvata selustansa: mikäli hän jäisi kiinni, voisi terapeutti laatia hänen syyntakeettomuuttaan vakuuttavan lausunnon.

Iran ja Clarissan lisäksi ääneen pääsevät Clarissan aviomies Pekka ja julkkisterapeuttia haastatteleva alkoholisoitunut toimittaja Arto. Neljän enemmän tai vähemmän epäluotettavan kertojan tarinat kietoutuvat yhteen vyyhdiksi, jossa yhden valhe kumoaa toisen totuuden – tai toisin päin. Terapiassa haastaa lukijan tarkastelemaan omaa totuuskäsitystään ja kysymään, kummalla lopulta on enemmän merkitystä: sillä, mitä todella tapahtui vai tarinalla, jonka olemme tapahtumista itsellemme ja muille kertoneet.  Erityisen mielenkiintoista sisäisten tarinoiden ja niiden välityksellä syntyvän käsityksen omasta yksilöllisyydestä, narratiivisen identiteetin, teeman tutkiminen on terapian kontekstissa. Eikö potilaalla – tai terapeutilla – ole oikeus luoda itsensä uudestaan riippumatta siitä, miten hänen elämänsä on kulkenut? Ovatko terapeutin potilaasta tekemät tulkinnat väistämättä kytköksissä hänen omaan sisäiseen tarinavarantoonsa? Entä kuka saa kertoa lopullisen version? Kuten Clarissa saa huomata: ”Terapia perustuu illuusioon. Asiakas täytyy saada luulemaan, että hän kuljettaa palloa, vaikka terapeutti on vastuussa. Ira käänsi asetelman päälaelleen.” 

Kirjoittaja soveltaa psykologista tietoa tavalla, joka viittaa huolelliseen taustatutkimukseen. Selvennettäköön kuitenkin Iran mielessä toistuvasti sekoittuvaa syyntakeisuuden terminologiaa. Mielentilatutkimuksen perusteella rikoksesta epäilty tai syytetty voidaan todeta joko syyntakeiseksi, alentuneesti syyntakeiseksi tai syyntakeettomaksi. Alentunut syyntakeisuus voidaan ottaa tuomioistuimessa huomioon tuomion pituutta määritettäessä, mutta sekä syyntakeiseksi että alentuneesti syyntakeisiksi arvioidut suorittavat tuomionsa pääasiallisesti vankilassa. Sen sijaan syyntakeettomiksi eli täyttä ymmärrystä vailla oleviksi todetut voidaan vapauttaa rangaistusvastuusta, mutta määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon. Psykiatrisessa vankisairaalassa hoidetaan vankeja – eli syyntakeisiksi tai alentuneesti syyntakeisiksi arvioituja –, ei syyntakeettomia, kuten Ira Terapiassa suunnitelmiaan laatiessaan uskoo. Yleisimmin syyntakeettomiksi arvioidut rikoksentekijät määrätään hoitoon valtionsairaalaan.  

Ira kauhistelee: ”Illalla kun pyörin turhautuneena sängyssäni ja odotin unta, mieleeni muistui terapeutin ulko-ovi. Siihen oli kiinnitetty räikeän pinkki post it -lappu. Siinä luki kauniilla käsialalla: `Olet matkalla sisimpääsi.´ En tiennyt pahempaa osoitetta.” Terapiassa luotaakin niitä synkkiä sopukoita, joita ihmismieli kätkee sisäänsä – oli kyse sitten murhaajasta tai ei. Tyylinsä puolesta elohopeamaista trilleriä voisi luonnehtiaPaula Hawkinsin, Clare Mackintoshin tai Caroline Kepnesin tuotannon suomalaiseksi serkuksi. 

Kirjoittaja kuljettaa juonta eteenpäin varmaotteisesti ja lukijaa kuin karusellissa kieputtaen. Vetävästi ja värikkäällä kielellä leikkien kirjoitettu trilleri pakottaa hotkaisemaan tarinan kuin hattaran. Terapiassa täyttää kenen tahansa jännityksennälän, mutta erityisesti sitä voi suositella psykologian alan ammattilaisen vapaapäivän herkuksi. 

Kirjaesittelyn kirjoittaja on oikeuspsykologi.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2021.