Älä EMMI, ole osa ratkaisua!

Elämän vuoksi -uutuuskirjan tutkijat ja asiantuntijat kertovat, mitä ekologisesti kestävä tulevaisuus tarkoittaisi ihmiskunnalle. Mukana on myös psykologien näkemyksiä.

Onko mikään muuttunut 50 vuodessa? Ihmisten negatiivinen vaikutus ilmastoon, ympäristöön ja luontoon on ollut tiedossa jo 1970-luvulta lähtien. Tieto ja ymmärrys eivät ole johtaneet konkreettisiin tekoihin. Miksi ihmiset käyttäytyvät kiihtyvään tahtiin itsetuhoisesti, jättävät jälkeen jätteitä, lisäävät luontokatoa, polttavat fossiilisia polttoaineita? 

Kirjan mukaan kuluttamisen ja luonnonvarojen hyödyntämisen tahti on vaan kiihtynyt poliittisen järjestelmän, kapitalistisen markkinatalouden, väestönkasvun ja liiallisen kulutuksen vuoksi. Yksi syy tietysti on ihmisen psykologiassa. Emme toimi, vaikka tiedämme, että pitäisi ja haluaisimme suojella itseämme, läheisiämme ja elämää. 

Emme toimi, vaikka tiedämme, että pitäisi

Yliopistonlehtori, psykologi Katri Savolainen on toimittanut kirjan luvun 3 ”Ilmastotunteista ilmastotoimintaan”. Luvussa on PsT Kia Aarnion, Panu Pihkalan ja Ellen Ojalan tekstit. 

Panu Pihkalan osuus käsittelee ympäristötunteita. Tunteet muutoksen tukemisessa ovat tärkeitä ja tarvitaan myös negatiivisten tunteiden voimaa. Mitä juuri psykologit voisivat ympäristötunteiden ymmärtämisen ja käsittelyn kanssa tehdä? Psykologit voisivat olla tukea siinä, ettei ihmisten ympäristöahdistus muodostuisi liian lamaannuttavaksi. Kaikkia ympäristön muuttumisen liittyvät negatiivisia tunteita ei kuitenkaan pidä pois käsitellä, sillä niitäkin tarvitaan. 

Ympäristötunteiden pohjalla voi olla surun, avuttomuuden ja voimattomuuden tunteita, joita tulisi saada käsitellä. Psykologit voisivat tukea potilaan pystyvyyttä ja toimijuutta.  Voimattomuuden tunnetta vähentää, kun ihminen tekee jotain konkreettista, toimii ja kokee olevansa osa yhteisöä. Toivoa syntyy siitä, että kokee voivansa vaikuttaa asioihin. Teot voivat vaikuttavat asenteisiin jopa tehokkaammin kuin uusi tieto. 

Muutokseen normeja muuttamalla

Kirjan pääviesti on, että tarvitaan yhteiskunnallista ja talousjärjestelmän muutosta. Luontoa heikentäviä toimia on rajoitettava eri tavoin. Yksilön yksittäisillä valinnoilla ei sinänsä ole merkitystä – ei haittaa, jos yksi ihminen jättää verot maksamatta. Tilanne olisi kuitenkin jo toinen, jos kaikki ihmiset jättäisivät verot maksamatta. Sama tilanne on ilmastotoimien osalta. Kun tarpeeksi moni toimii, sillä alkaa olemaan jo vaikutusta. 

Kia Aarnion mukaan joukkovoiman lisäksi yksilön kestävät valinnat ovat tärkeitä normien muuttamisen ja elämän merkityksellisyyden vuoksi. Jokaisessa yhteisössä on kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä siitä, kuinka yhteisössä tulee toimia. Akateemisten naisten yhteisössä saattaa olla normatiivista lentää joka lomalla jonnekin kivaan paikkaan juomaan skumppaa. Taannoin näin postauksen lentokoneesta ja hehkutusta siitä, kuinka heti lentokoneeseen astuttuaan ”pääsee irti arjesta”.  Jos halutaan muutosta, se tapahtuu helpoiten normien muuttamisen kautta. Jos psykologit alkaisivatkin näyttää esimerkkiä lähilomailusta tai edes jättäisivät kuvat kaukolennoista postaamatta? Normien muuttumisesta tulee mieleen ainakin käytettyjen vaatteiden ostaminen, josta on lyhyessä ajassa tullut trendikkäämpää kuin uusien vaatteiden ostamisesta. 

Kia Aarnio korostaa, että meidän jokaisen pitäisi uskaltaa pitää ilmastoasioita ja omia ympäristöystävällisiä tekojamme esillä. Esillä pitäminen muuttaa yhteisön totuttuja tapoja. Normeja voi haastaa esimerkillä omalla työpaikalla omalla esimerkillä. 

Yksi ihmiskunnan toimimattomuuden syitä on liian tehokkaasti toimivat puolustusjärjestelmät. Norjalaisen psykologin Per Stoknesin mukaan puolustusmekanismeja voi lievittää mm. seuraavilla tavoilla: Luodaan negatiivisten viestien rinnalle myös positiivista viestiä, vahvistetaan kollektiivista ilmastotoimintaa (vastuu ei ole pelkästään yksilöllä), tuupataan eli tehdään ilmastoteoista automaattisia ja helppoja oletusvalintoja, kerrotaan tarinoita, jotka puhuttelevat ihmisiä.  

En minä, mutta muut

Opiskelijat Matleena Käppi ja Silja Tuunanen esittelevät kirjassa käsitteen EMMI. En minä, mutta muut -ilmiö eli EMMI hidastaa yksilöiden ja yhteisöjen ilmastotoimia. Ympäristövastuun sysääminen itseltä muille helpottaa osaltaan ilmastokriisin aiheuttamia vaikeita tunteita, kuten syyllisyyttä ja koettua ristiriitaa. Monille psykologeille tällainen ulkoistava ajattelutapa, jossa syyt siirretään itsen ulkopuolelle, on entuudestaan tuttu ilmiö. 

Presidentti Sauli Niinistö on nostanut esiin ihmisoikeuksien rinnalle käsitteen ihmisvelvollisuudet. Vastuu on meillä. Rikkaiden teollisuusmaiden, jotka ovat rikastuneet ympäristön kustannuksella, tulisi ottaa suurempi vastuu ympäristöongelmien hoidossa. Hyvätuloisten ihmisten, joilla on vaikutusmahdollisuuksia, tulisi ottaa isompi vastuu ympäristötoimista. Kaikki ihmiset/valtiot eivät ole yhtä lailla vastuussa ympäristökriiseistä, eikä kaikilla ei ole myöskään mahdollista tehdä elämässään ekologisia valintoja. 

Jokainen toivoo itselleen ja läheisilleen terveyttä, puhdasta luontoa, ennustettavuutta ja turvallisuutta. Ilmastosta ja ympäristöstä huolehtiminen edistää kaikkia näitä arvoja. Uskon, että ympäristöasioiden edistäminen ei ole ristiriidassa psykologien arvomaailman kanssa. Ympäristön huomioiminen hoidossa, arvioinnissa ja kuntoutuksessa on tärkeää, sillä monet aikamme oireet heijastavat ympäristön ongelmallista tilaa, jos eivät sitten kokonaan johdu ympäristöongelmista. 

Ympäristöongelmat ovat jo lisänneet ihmisten välistä eriarvoisuutta, ja se tulee lisääntymään ympäristökatastrofien myötä. Näkisin mielelläni, että psykologit ottaisivat lisääntyvästi vastuuta ympäristökysymyksissä. Lukisin mielelläni aiheesta enemmän. Toivottavasti saisimme vielä suomenkielisen psykologien kirjoittaman kirjan aiheesta. 

Teoksen tekijänoikeuspalkkiot lahjoitetaan kokonaisuudessaan Luonnonperintösäätiölle.

Kirjaesittelyn kirjoittaja Kaisu Paulanto on eko- ja ympäristöasioihin perehtynyt neuropsykologi.