Aivoni ajattelevi – vai mieleni?

MIELENI MINUT TEKEVI. PEKKA JÄRVINEN. TEOS 2025.

Tartuin psykologi Pekka Järvisen uusimpaan tietokirjaan uteliaana, sillä olin jo lukenut hänen hauskan kirjansa Miten selvitä eläkepäivistä hengissä? Mietin, onko luvassa uusia oivalluksia. 

Kirjassa kritisoidaan nykyään niin muodikasta aivopuhetta ja korostetaan tietoisen mielen ja minuuden merkitystä ihmisen toiminnassa. Kaikkihan olemme lukeneet otsikoita, joissa aivot saavat ihmisen tekemään jotakin tai aivot haluavat jotakin. 

Aivopuheesta on seurannut se, että neurotietelijöiden medialle antamia lausuntoja ryhdytään herkästi tulkitsemaan väärin. Elämäntaito-oppaat ovat täynnä  “neuropuppua”. Järvinen ottaa esimerkiksi neuromyytin siitä, että ihminen käyttäisi vain kymmenen prosenttia aivokapasiteetistaan. Sehän ei pidä paikkaansa, vaan aivot toimivat kokonaisuutena ja niistä käytetään kaiken aikaa sata prosenttia. 

Aivoilla ei ole mielipiteitä eivätkä ne rakasta tai vihaa ketään. Sen sijaan ihmisellä on mieli, psyyke, jossa ihminen kokee tunteita ja ajattelee asioita. Aivovammoilla ja -sairauksilla on toki vaikutuksia aivojen toimintaan, eikä ilman aivoja mielen toiminta olisi mahdollista, mutta psyykkistä järjestelmää tarvitaan kaikkeen inhimilliseen toimintaan.  

Ihminen on monikulmainen olento, joka ei sovi luonnontieteen tarjoamaan pyöreään reikään.

Neurobiologinen lähestymistapa ohittaa ihmisen käyttäytymisen psyykkisen välittyneisyyden. Liikunta kyllä tuottaa endorfiineja, mutta mieli tulkitsee liikunnasta tulevaa mielihyvää. Ihminen ei ole dopamiinin ohjailema marionetti, vaan hän kykenee mielensä avulla vaikuttamaan asioihin. Riippuvuuksissa on kyse myös siitä, että mieli säätelee psyykkisiä jännitteitä sitomalla ne johonkin kohteeseen, kuten työntekoon tai uhkapeleihin. Ahdistus helpottaa hetkeksi, kun tekee pitkää päivää tai lähtee kasinolle.

Kiinnostavasti Järvinen tuo esiin sen, miten erilaiset diagnoosit ovat osoitus psyykkisten jännitteiden sitomisesta johonkin oireiluun. Ihminen huojentuu saadessaan tietää, että levottomuus ja keskittymisvaikeudet johtuvatkin ADHD:stä. Silloin ei tarvitse enää vaivata mieltä asialla. Mielen liikkeet on näppärästi ulkoistettu neuropsykiatriseksi häiriöksi. 

Tietoisen mielen ohella myös tiedostamattomalla on vaikutusta. Tiedostamaton kateus voi johtaa toisella olevan (kuvitellun) hyvän tuhoamiseen mustamaalaamalla, omaisuutta turmelemalla tai fyysisellä väkivallalla. Kateuden tuhovoimaa voidaan yrittää torjua korostamalla tiimihenkeä, yhdessä tekemistä ja onnistumista. Kun yksi onnistuu, kunnia kuuluu koko tiimille. Järvinen kertookin, että kun Tapparan jääkiekkoilija Timo Jutila sai lapsen, hän tarinan mukaan totesi, että kiitos kuuluu koko joukkueelle.

Järvinen tiivistää sanomansa toteamalla, että tietoinen mieli ja minä ovat tehneet ihmisestä monikulmaisen olennon, joka ei sovi luonnontieteen tarjoamaan pyöreään reikään. On tunnettava ihmisen psyykkisen järjestelmän peruslainalaisuudet, ja vasta sitten voi ymmärtää ihmisen käyttäytymisen oudoimpia puolia. Tämä juuri on psykologien tehtäväkenttä. 

Kirjaesittelyn kirjoittaja on psykologi, psykoterapeutti, PsT, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti.