Voiko psykologi olla olematta kansainvälinen?

Aihe, joka houkuttelee kirjoittamaan suvaitsevaisuudesta, kulttuurien vaihtoon liittyvästä rikkaudesta ja taloudellisesta kasvusta. Mutta myös uhista sisäiselle turvallisuudelle, suomen kielen säilymiselle ja sosiaaliselle epätasa-arvoisuudelle. Ja siitä, mikä on psykologin rooli tässä kaikessa? Mutta olisiko helpompi pysähtyä tarkastelemaan kansainvälisyyden vaikutuksia omaan elinpiiriin, joka viimekädessä heijastelee väestöliikkeiden historiaa? Kun pääkaupunkiseutua voisi Suomen mittakaavassa kuvata kulttuuriseksi sulatusuuniksi (juu, jokainen joskus ulkomailla käynyt tietää vertauksen olevan grandioottinen), näkyvät itärajalla ja länsirannikolla toisistaan poikkeavat kansainväliset juuret ja niiden heijastuminen nykypäivään. Kielivaikutuksista puhumattakaan. 

Kuvitellaanpa esimerkiksi Hämeestä Pohjois-Savoon muuttanutta 12-vuotiasta. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen hän meni kotiin ja kysyi vanhemmiltaan hämmentyneenä, mitä tarkoittaa lause ”kaaheta kun kaalalla on niin kaheesti huavoja”? (tyttö oli kuullut luokkakaverinsa kauhistelleen, kun olivat olleet metsässä marjassa perheensä kanssa, että puiden oksat olivat raapineet hänen kaulaansa). Nykyajan wokekulttuurissa vanhempi voisi kauhistua, mitä koulussa tehdään (mikäli ymmärtää, mitä lauseella tarkoitetaan) ja vaatia koulun kanssa asian selvittämistä. 

Selvittämistä saattaisi mutkistaa perheen uusi kotitilanne perheen muutettua juuri uudelle paikkakunnalle. Vanhemmat ovat uuden edessä kuten elämässä aina: pariskunnat tuovat mukanaan toisilleen omat elämänkokemuksensa, jotka ovat rakentuneet kulttuurisen ympäristön ja yksilöllisten ominaisuuksien vuorovaikutuksessa. Niissä vanhemmilla on mukana omat tarpeensa, uskomuksensa ja ihanteensa, kuinka perheissä tulisi toimia. Vanhemmat ovat suhteessa toisilleen kuin miniatyyrisessä kulttuurisessa sulatusuunissa, jossa he eivät välttämättä tiedä, miten toimia tilanteen selvittämisessä. Off note: Väitämmekin, että olemme jokaisessa uudessa pari- ja ihmissuhteessamme aina monikulttuurisella maaperällä. 

Voisi olettaa, että työkontekstiimme on rakennettu toisen arvostus, kunnioitus ja tutkiva ote asiakkaan tilannetta kohtaan.

Voisi olettaa, että psykologeilla on vahva kulttuurinen tietoisuus ja ymmärrys ihmissuhteiden muodostumisesta. Edelleen voisi olettaa, että työkontekstiimme on rakennettu toisen arvostus, kunnioitus ja tutkiva ote asiakkaan tilannetta kohtaan. Siten meillä pitäisi olla hyvät lähtökohdat selvittää haavojen merkitystä koulun yhteistyöpalaverissa. 

Esimerkkimme (joka ei ole kuviteltu) osoittaa, että psykologi ei voi olla altistumatta asiakkaidensa kautta kulttuurisille sulatusuuneille. Useampi kuin joka kymmenes suomalaisista puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ja suomen kielen sisälläkin variaatio on merkittävä, mikä vaikuttaa ymmärretyksi tulemiseen. 

Vaikka haluaisimme allekirjoittaa edellä mainitut oletukset, on niin näyttö kuin arkikokemus kuitenkin liian usein osoittanut, että väestöliikkeiden, monimuotoisuuden ja kielivaikutteiden ymmärtämisessä on vielä opittavaa. Miten sinä ylläpidät aitoa kiinnostusta ja arvostusta kansanvälistä ja monimuotoista ympäristöä kohtaan? 

Sanna Selinheimo, PsT, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos. Psykologiliiton hallituksen jäsen.

Suvi Laru, PsM, erityistason paripsykoterapeutti, EMDR-terapeutti, ammatillinen opettaja ja Parisuhdekeskus Kataja ry toiminnanjohtaja, Psykologiliiton hallituksen jäsen.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2024.