Vasarapsykologiaa

Psykologiasta on tullut erottamaton osa modernia länsimaista elämää. Se on tuonut mukanaan psykologisoitumisen: itseapukulttuurin ja psykologin tarjoaman avun välttämättömyyden. Psykologian roolista on tehty niin välttämätön, että moniin moderneihin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi vakiona lisää psykologiaa, oli kyseessä sitten vaikka yksinäisyys, vieraantuminen tai kilpailuhenkisyys. Psykologia näyttäytyy vasarana, joka modernin yhteiskunnan työkaluna tuo kaikista ongelmista esiin naulan ominaisuudet. Tämä käy helposti vaaralliseksi.

Yksilö on jatkuvasti haavoittuvaisempi ja itsenäisempi. Psykologiasta on tullut tärkeä – joskus jopa ainoa – resurssi selviytyä tästä yksilölle asetetusta tehtävästä. Tehtävä ei ole mitenkään vähäpätöinen. Siinä auttaminen on merkityksellistä, mutta siinä piilee myös vaaransa. Psykologian kasvavalla merkityksellä on kauaskantoisia kulttuurisia seurauksia.

Kriittinen näkökulma on vähäisesti esillä psykologian yliopistokoulutuksessa, jossa tähtäimessä on ensi sijassa terveydenhuollon ammattilaisen status. Tällöin koulutuksessa psykologian asema otetaan annettuna ja kriittinen reflektio tulee koskemaan pelkästään sitä, kuinka psykologin tulisi toimia sille jo pedatussa roolissa yhteiskunnassa. Näin tieteen ja käytännön itsereflektio jää ulkopuolelle.

Psykologian opinnoissa pitäisi olla mahdollisuus tarkastella psykologian asemaa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Psykologiaa ei kehitetä tyhjiössä. On tärkeää tehdä läpinäkyväksi psykologian arvopohja ja ihmiskäsitys. Kriittistä näkökulmaa olisi tärkeä oppia käyttämään alan sisällä. Se on kypsän ja joustavan alan merkki.

Kyse ei ole joko–tai-asetelmasta. Kriittinen näkökulma ei ole este psykologialle. Päinvastoin – kriittisyys syventää ymmärrystä siitä, millä tavoin psykologia toimii tai ei toimi. Tämä on entistä oleellisempaa alalla, joka koskettaa niin monia ihmisiä, ja jolle on hankala tarjota vaihtoehtoja. Vasaran rinnalla muiden työkalujen arvo heikkenee.

Erityisesti silloin, kun ainoa työkalu on vasara, tulee kiinnittää huomiota tämän työkalun toimintaan ja siihen, mikä vasaraa heiluttaa. Kriittinen opetus on hyvä tapa ruotia ja selvittää näitä psykologian toimintamekanismeja.

On valitettavaa, että jo yliopisto-opinnoissa ihmisistä tehdään niin kiireisiä ja päämäärätietoisia, ettei reflektoinnille jätetä riittävästi aikaa ja tilaa. Kriittinen näkökulma on kuitenkin usein radikaalein muistutuksemme siitä, että olemme jatkuvasti vain tekemisissä toisten ihmisten kanssa.

Kirjoittaja on jäsen Oidipus ry:ssä (psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Itä-Suomen yliopistossa).