Valokuvan malli

Ennen vanhaan tosin harrastettiin projekteja. Pistettiin Pohjois-Karjalan ukoille luu kurkkuun ja vietiin voi leivältä. Väestön pitkän ajan kuolleisuus on silti jatkanut pyöreässä sadassa prosentissa.

Meillä on kestomalleja, kuten miehen malli. Siinähän oletetaan, että poika-oletettu kasvaa vinksalleen, jos hän ei saa ottaa mallia aikuisesta miehestä. Siis mitä ihmettä aikuinen mies tekee, mitä aikuinen nainenkin ei osaisi? Älkääkö vastatko, että pissata seisaaltaan, koska sekään ei ole totta.

Turun mallissa palkataan psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin, ja sitten halutaan palkata niitä kaikkiin kaupunkeihin.  Unohdetaan pari ihan pientä juttua kuten se, että tuollaisia ei edes kouluteta, vaan sairaanhoitajia. Kaikki kunnia ahkerille työntekijöille, mutta kouluillahan on jo nyt terveydenhoitajia, psykologeja ja kuraattoreja, jotka tekisivät nuo psykiatrisille sairaanhoitajille kaavaillut työt, jos heitä olisi resursoitu kylliksi.

Islannin mallissa laitettiin lapsille kotiintuloajat ja laitettiin ne pelaamaan jalkapalloa eikun anteeksi harrastamaan erilaisia asioita. Alkoholin kulutus väheni, ja nyt mallia opetetaan kalliilla hinnalla kiiluvasilmäisille ulkomaisille hyväntahtoisille hölmöille. Kas kun muissakin länsimaissa väheni alkoholin kulutus aika samaa tahtia. Ei ole enää muodikasta olla kännissä. Hauskintahan tässä on se, että kaikki islantilaiset eivät lotkauta mallille korviaan. Heitä kiinnostaa, miten huumeiden käyttö ja mielenterveysongelmat saataisiin vähenemään. John Barthin sanoin: ”vaikka asia, jossa ei ole mitään järkeä voi silti olla ihan järkevää, niin apinoimalla sitä saatamme silti tehdä itsestämme apinan”.

Espoon mallissa pikakoulutetaan oppilashuollon väkeä antamaan manualisoitua kuuden kerran psykoterapiaa masentuneille nuorille. Taas unohtuu pari pientä juttua. Ensimmäinen on se, että vähintään yhtä hyviä tuloksia saatiin myös ihan normaaleilla hoidollisilla keskusteluilla. Tätä tosin puolustellaan sillä, että manualisoitua IPC-mallia käyttävät työntekijät innostuivat uudesta menetelmästä niin, että valitsivat haastavampia asiakkaita kuin normaalityötä tekevät. 

No tässä taas unohtui sellainen pieni asia, että asiakasaineistot eivät eronneet tilastollisesti merkittävästi toisistaan. Sitten unohtui sellainenkin pikkuseikka, että oli todella vaikea löytää juuri tähän yhteen malliin soveltuvia asiakkaita. Tämä ei ole erityisen yllättävää, koska harva nuori on pelkästään juuri tietyllä tavalla masentunut. Ja ennen kaikkea unohtui, että jokainen nuori on oma ainutlaatuinen yksilönsä, jolle asiantuntija räätälöi juuri hänelle sopivan avun.

Aika paljon pieniä unohduksia, eikös vaan? Kuitenkin juuri tätä mallia ollaan ajamassa kiivaasti koko maassa käytettäväksi. Voihan sitä opetella hakkaamaan pölkkyä haloiksi nuppineulalla, mutta onko siinä mitään järkeä?

Toki pitää muistaa myös yhden luukun malli. Meistä on varsin hauskaa, kun ihana Kati Outinen toimii elokuvassa yhtä aikaa kassanhoitajana, tarjoilijana ja kokkina. Tietenkään näin ei saa tehdä. Mutta sitten oletamme, että meillä on mielenterveysjonglööreja, jotka pystyvät hoitamaan ihan kaiken. Se olisi kätevää, mutta eiköhän noin monitaitoinen ihminen olisi jo palkattu Applen toimitusjohtajaksi tai uudeksi Jeesukseksi.

Mikä ihmiskuntaa riivaa näiden malliensa kanssa? Johan 30-luvun Saksassakin koetettiin yhdenmukaistaa ihmiskuntaa, ja julmasti hankkiuduttiin eroon niistä, jotka eivät sopineet kaavaan. Länsimaiset demokratiat ovat kukoistaneet tähän asti pelkästään siksi, että niissä on annettu kaikkien kukkien kasvaa. Aina niistä joku on onnistunut. Nyt olemme säästöjä tekosyynä käyttämällä heittämällä kaiken yksilöllisyyden romukoppaan. Kaikelle on annettava nimi, ja sille siihen sopiva hoito. 

No minäpä annan tuolle ilmiölle nimen, ja se on inhimillisyyden kieltäminen. Tällaiseen kieltämiseen paras hoito taitaa olla se, että katsoo peiliin ja miettii, mitä haluaa itselleen, jos hätä iskee.