Urheilun kriisissä urheilijoiden tukemisen tärkeys korostuu

Pandemiaan liittyvät rajoitukset estävät urheilussa elinkeinotoiminnan, mikä näkyy taloudellisina vaikeuksina. Sama koskee normaalia sosiaalista kanssakäymistä, mikä on tärkeä osa urheilun yhteisöllisyyttä. Tämä näkyy eristäytymisen ja yksinäisyyden lisääntymisenä. Tilanne on lisännyt myös henkistä pahoinvointia; ahdistusta ja huolta tulevasta sekä omasta urasta. Jatkuva epävarmuus, milloin pääsee harjoittelemaan, saati kilpailemaan sekä ahdistus siitä, säilyykö terveenä tai valittaako turhasta, ovat vain muutamia esimerkkejä tästä ahdingosta. Urheilussa on muutamia asioita, jotka on hyvä huomioida, jotta tästä tuskaisesta ajasta ei tule lisäkärsimystä kenellekään.

Koska tilanne on, mikä on, sen käsittelyyn on hyvä varata aikaa myös urheilussa. Helposti mieli lähtee syyttämään jotain osapuolta asiasta. Se on varsin inhimillistä, mutta äärimmäisen harvoin auttavaa. Koska valmentajat ovat itse samassa suossa, auttavaa kättä voi olla hankala tarjota. Silti uskon ja toivon näkökulma auttaa ylläpitämään optimismia ja halua sinnikkäästi jaksaa harjoitella. Urheilussa kannattelu, kuulluksi tuleminen sekä toisaalta koetun normalisointi, on tärkeää. Urheilupsykologeina olemme huomanneet, että tätä työtä kannattaa nyt tehdä, kun olemme keskellä pandemiaa ja keskellä epävarmuutta. 

Toinen tärkeä asia on huomioida tuleva. Jossain kohtaa arki palautuu normaaliksi. Joukkueet harjoittelevat yhdessä ja nuoret urheilijat palaavat takaisin urheilukentille. Tämä on kohta, joka myös edellyttää viisautta ja malttia. Kun pääsee edes lähelle sitä, mikä joskus oli luonnollinen ja itsestään selvä arki, sitä halutaan usein jollain tavalla juhlia. Juhliminen näkyy tavoitteellisen toiminnan näkökulmasta hitautena ja tehottomuutena. Tunteiden kirjo voi olla huima: turhautumista, kun ei suju, iloa, kun pääsee kokeilemaan ja näkemään muita, ärsyyntymistä, kun kaudesta osa meni hukkaan ja kateutta, kun jollain toisella taidot on paremmin hallussa, vain muutamia asioita mainitaksemme. Tällaiset siirtymävaiheet ovat tärkeitä ja niihin kannattaa panostaa. Omassa työssämme olemme huomanneet, että nämä pysähtymiset tunnekokemusten äärelle, ovat oleellisia, jotta urheilijat eivät jää kantamaan mitään sellaista, joka olisi turhaa. 

Kriisin keskellä ei aina ole voimia katsoa, saati nähdä metsää puilta. Siksikin on tärkeää, että urheiluorganisaatioissa varataan aikaa ja energiaa sekä itse käsillä olevasta tilanteesta selviämiseen kuin myös siihen, kun harjoitusareenalle palataan. Näin suojelemme turhilta emotionaalisilta kuormilta, joita tilanteeseen joka tapauksessa liittyy.

Kirjoittajat ovat Suomen psykologiliiton psyykkisen valmennuksen työryhmän jäseniä ja sertifioituja urheilupsykologeja .