Tylsyyden sietäminen on elämän perustaito

Oppiminen on opiskeluhuollon psykologille läheinen ja välillä tuskastuttava aihe. Vuodenvaihteessa käytiin vilkasta keskustelua Suomen Pisa-tuloksista ja siitä, miksi oppimistulokset ovat laskeneet. Opiskeluhuollon psykologilla on tähän monta näkökulmaa: mielenterveysongelmat, liian vähäinen uni, älylaitteet, romahtanut keskittymiskyky ja ”TikTok-aivot”, perusasioiden ja syväoppimisen aliarvostus, yleinen kiireisyys ja suorittamisen kulttuuri yhteiskunnassa. Jatkanko listaa?

Olen miettinyt oppimista hiljattain omakohtaisesti. Hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen pääluottamusmiestyössä on ollut kiire, mikä on pakottanut lukemaan ja omaksumaan pitkiä tekstejä aikataulutettuna. ”Tänään on 1 tunti aikaa ja 65 sivua tekstiä”. Tarvittaessahan työaika liukuu klo 18 saakka. Liukumisesta huolimatta aikaa asioiden pureskeluun ja reflektioon on jäänyt vähän, kun jo hetken päästä on pitänyt kyetä kommentoimaan lukemaansa lukuisissa palavereissa ja neuvotteluissa, joita kalenteri on täynnä.

Joululomalla luin pitkästä aikaa fyysistä kirjaa (ammattiaiheeseen liittyen, kuinkas muutenkaan). Huomasin, että oli yllättävän rauhoittavaa olla paperisen opuksen äärellä verrattuna tietokoneeseen tai äänikirjaan. Tuntui, että ajatus luonnostaan pysähtyi ja jäin miettimään lukemaani. Ikään kuin luovuudelle olisi ollut enemmän tilaa. Vaikka aihe ei ollut superinspiroiva, oli lukeminen silti erilainen elämys ja pidempikestoinen keskittyminen yhteen asiaan tuntui jo itsessään palkitsevalta. Varmasti kyse oli myös siitä, että minulla ei ollut samanlaista aikataulua kuin töissä, mutta väitän, että tekstin lukeminen paperilta oli vähemmän stressaavaa kuin koneelta, jossa on helppo harhautua muille sivuille tai sähköpostiin kesken lukemisen.

Olen miettinyt jo useamman vuoden, että me aikuiset emme taida näyttää kovin hyvää esimerkkiä lapsille tällä hetkellä. Juurihan itsekin totesin, etten ole pystynyt keskittymään kunnolla ja olen vain yrittänyt päntätä kuvitellen muistavani kaiken lukemani. Miten voisimme palauttaa elämänrytmiin jotain siitä ajasta, jolloin jaksettiin tehdä töitä pitkäjänteisesti, ymmärrettiin, ettei oppiminen ole aina hauskaa, että oppiminen vaatii paljon toistoja ja tylsyyden sietäminen on oikeastaan perustaito elämässä? Kun osaa pysähtyä, antaa ajatuksen vaeltaa ilman aikataulua, syntyy yleensä uusia oivalluksia, joita oppiminen edellyttää.

Näillä ajatuksin aloittelen uuden hallituskauden ja toivon, että osaan aikatauluttaa kalenteriini riittävästi aikaa myös reflektioon.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2024.