Tunnekielen arvo

Psykologian opiskelijoina puhumme päivittäin tunteista. Puhumme omista tunteistamme ja puhumme muiden tunteista. Ihmiset ympärillämme odottavat, että ymmärrämme mitä he tuntevat, yleensä hyvin lyhyiden kuvauksien perusteella. Taito ymmärtää tunteita luodaan totta kai myös opintojen aikana, mutta samalla se on taito, jonka olemme oppineet jo nuorella iällä – meidän omalla äidinkielellämme.

Suomenruotsalaisena olen oppinut ymmärtämään tunteita ruotsiksi. Vanhempani ja kaverini ovat kuvanneet tunteitaan minulle ruotsiksi, ja minä olen kuvannut omia tunteitani heille ruotsiksi koko elämäni. Suomenruotsalaisena tunnekieleni on siis ruotsi. Jos olen huonolla tuulella, kerron siitä kaverilleni ruotsiksi ja jos minulla on hyvä päivä, kirjoitan siitä ruotsiksi päiväkirjaani. Minun läheisimmät kaverini puhuvat kaikki ruotsia, eli kuulen myös muiden tunteista suurimmaksi osaksi ruotsiksi ja ymmärrän muiden tunteita parhaiten ruotsin kielellä.

Ruotsinkielisenä suomenkielisessä maassa olen totta kai koulussa oppinut tunteita kuvaavia sanoja suomeksi. Suru. Ilo. Onni. Tiedän, mitä nämä ja monet muut sanat tarkoittavat. Osaan taivuttaa niitä eri muodoissa ja käyttää niitä virkkeessä, mutta en tiedä, miten niitä voi kuvailla puhekielellä. Minulla on lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka en ole ymmärtänyt tunteita, joita kaverini kuvailevat suomeksi, koska sanoilla ei ole vastaavuutta ruotsin kielessä. Esimerkiksi kiukkuinen on sana, jolla ei ole ruotsinkielistä vastaavuutta. Grinig (röyhkeä) tai arg (vihainen) on parhaat käännökset, vaikka kumpikaan sana ei tarkoita tarkalleen samaa asiaa kuin kiukkuinen. Myös sana sisu on hyvä esimerkki siitä, miten suomen kielessä käytettyjä sanoja ei ole mahdollista kääntää ruotsiksi. 

Mutta vaikka tunteita kuvaavat sanat voivat olla hyvin erilaisia suomen kielessä, monien ruotsinkielisten täytyy silti käydä suomenkielisellä psykologilla saadakseen tarvitsemaansa apua. Monet ruotsinkieliset psykologit joutuvat työskentelemään ainakin osaksi suomen kielellä. Suomenruotsalaisina psykologeina meidän on pakko kuvailla omia tunteitamme suomeksi ja ymmärtää muiden suomenkieliset kuvaukset tunteistaan. Meidän pitää siis säännöllisesti työskennellä tunteiden parissa kielellä, joka ei ole meidän tunnekielemme. Peruskoulussa opimme perussanoja ja kielioppia, ja yliopistolla taas akateemista kirjoittamista, mutta kukaan ei opeta meille, miten tunteita kuvaillaan jokapäiväisessä kielenkäytössä, vaikka tämä olisi tärkein asia osata työelämässä.

Miten voi saada tarvitsemaansa apua, jos ei pysty kuvailemaan tunteita niin, että apua antava henkilö ymmärtää? Miten voimme valmistuessamme auttaa suomenkielisiä, jos emme ymmärrä heidän tapaansa kuvailla tunnetilaansa? Akateeminen kielitaito ja oikea kielioppi eivät auta kovin paljoa psykologin jokapäiväisessä elämässä, mutta silti opintojen aikana keskitytään tähän. 

Elämme kaksikielisessä maassa ja ymmärrän hyvin, että työelämässäni tulen ennemmin tai myöhemmin olemaan tilanteessa, jossa täytyy puhua suomea potilaan tai läheisten kanssa, vaikka haluaisin tehdä töitä ruotsiksi. Sitten kun olen siinä tilanteessa, haluaisin pystyä auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Haluaisin ymmärtää kaiken, mitä he minulle sanovat ja haluaisin pystyä kertomaan omat ajatukseni niin, että ne varmasti ymmärretään oikein. Ja toivoisin, että myöskin suomenkieliset psykologit haluaisivat auttaa ruotsinkielisiä potilaitaan parhaalla mahdollisella tavalla, eli käyttämällä ruotsia niin paljon kuin mahdollista. 

Emme pääse pakoon sitä asiaa, että meillä kaikilla on oma tunnekieli, jolla pystymme kuvailemaan tunteita kaikista parhaiten. Tämän takia olisi erityisen tärkeää, että psykologit osaisivat auttaa potilaita heidän omalla tunnekielellään. Onnistuaksemme tässä tehtävässä, meidän opiskelijoiden – äidinkielestä riippumatta – pitäisi saada lisätietoa toisen virallisen kielen tunnesanoista. Jo opintojen aikana pitäisi oppia toisen kielen tunteita kuvaavia sanoja ja sävyjä, jotta pystymme auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Psykologian opinnoissa pitäisikin entistä enemmän tukea molempien kotimaisten kielten opiskelua, etenkin tunnesanastoa, koska elämme kuitenkin kaksikielisessä maassa.

Kirjoittaja on Åbo Akademin psykologian opiskelijoiden ainejärjestön Impuls ry:n jäsen.

Läs på svenska