Siirry sisältöön

OPISKELIJAELÄMÄÄ

Teknologia edistää opiskelijajärjestöjen yhteisöllisyyttä

Määrittelimme silloin yhteisöllisyyden seuraavasti: ”Yhteisöllisyys tarkoittaa SPOL:n osalta psykologian opiskelijoiden ammatillista yhteisöllisyyttä ja eri kaupunkien välistä yhteistyötä. SPOL:n tavoitteena on tarjota mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhdessä viihtymiseen.”

Kukapa olisi arvannut, kuinka tärkeäksi yhteisöllisyyden arvo nousisi seuraavalla hallituskaudella? Koronaviruspandemia sulki Suomessakin yliopistojen ovet, kielsi yli kymmenen henkilön tilaisuudet sekä rajoitti ylimääräisten sosiaalisten kontaktien määrää. Yhteisöllisyys on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Erityisesti opiskelijajärjestöjen tavoitteena on luoda opiskelijoille kontakteja tulevaa työelämää varten ja tarjota vastapainoa arjen puurtamiselle. Miten pitää huolta siitä, että tämä yhteisöllisyyden arvo toteutuu myös poikkeustilanteessa?

Ratkaisuksi on noussut teknologia. Olemme päässeet hyödyntämään teknologiaa niin tapahtumien järjestämisen kuin myös sosiaalisen median aktivoinnin kautta. Päätimme esimerkiksi järjestää perinteisen ainejärjestöjen välisen tapaamisen etäyhteyden välityksellä, sillä kasvokkain tapaaminen ei ollut enää vaihtoehto. Etätapaamiseen osallistui lopulta noin kolmekymmentä ainejärjestöaktiivia eri kaupungeista ja lopulta tapaaminen oli osallistujienkin mielestä menestys! 

Vertaistuki erikoisessa tilanteessa koettiin tärkeäksi ja kynnys osallistumiseen oli ennennäkemättömän matalalla, kun ainejärjestötapaamiseen sai osallistua omalta kotisohvalta. Seuraavana ja kenties suurimpana haasteenamme on järjestää perinteinen SPOL:n saunailta jopa sadalle opiskelijalle etäyhteyden välityksellä.

Kun hain Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton puheenjohtajaksi tammikuussa 2020, en voinut kuvitellakaan, millaisten haasteiden eteen joutuisin tulevalla hallituskaudella. Enää ei olekaan valmiita ratkaisuja kaikkeen, vaan haasteet on täytynyt kohdata sitä mukaa, kun niitä on ilmestynyt. Toisaalta olen ilolla seurannut eri opiskelijajärjestöjen toimintaa poikkeustilanteessa. Teknologiaa on hyödynnetty uusilla tavoilla ja erilaisia etätapahtumia järjestetään tällä hetkellä enemmän kuin niihin ehtisi edes osallistua. 

Uskonkin, että varsinkin opiskelijat ovat kykeneviä hyödyntämään teknologiaa uusilla ja luovilla tavoilla ja kehittämään erilaisia ratkaisuja tilanteeseen, johon kenelläkään ei ole valmiita toimintatapoja. Ehkä jotkin näistä parhaista ratkaisuista ovat jopa jäädäkseen myös poikkeustilanteen loputtua.

Kirjoittaja on Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton puheenjohtaja.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2020.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä